Kevät keikkuen tulevi....

Kyllä taas kelit vaihtelee niin, ettei todella aamulla pukeutuessa tiedä mitä iltapäivällä pitäisi olla päällä....
Minä käytän vielä fleecekalsareita (pitkiä) ja pipoa. Joka päivä.
Tosin joitain lenkkejä on ollut, että kotimatkalla on jo lähes huono olo kun on niin kuuma....

Aika ajoin pihalla "paistaa aurinko" - jos ei muuten, krookusten muodossa.

Ja aika monesti on totta puhuen paistanut niin kirkkaasti, että oikein mieli lepää.

Alempi kuva on otettu aamuna, jolloin oli muutama pakkasaste ja kukat ihan pienellä supulla vielä lenkillä lähtiessä. Päivä siitä kirkastui, ja päästiin malliin ylempi kuva.

Olen kovin tyytyväinen itseeni, kun olen tänä vuonna ensi kertaa useaan vuoteen taas haravoinut paljon tuota nurmikenttää. 

Onhan se heti paremman näköinen kun ne kuivat saa pois ja ruoho pörhistyy vähän.

Pieni työnjohtaja on joka päivä tarkistamassa miten kasvu lähtee käyntiin.

On myös testannut omakohtaisesti, että mm. päivänliljan alut on pienelle (ja isommallekin) koiralle sen verran myrkyllisiä, että niiden popsimisesta seuraa yrjö.

Mummokoira-Karo aikanaan veti narsissit juuresta poikki ja okseni läpi yön. 

Vähän laitoin jotain pääsiäistä kotiin.

Eräänä aamuna lenkillä taivas oli huikean värinen. Kuvaa ei ole käsitelty.

Ihan Suomen värit.

Koivujen rungot on upeita tuota kirkasta sinistä vasten.

Ostan vuosittain jotain sipulikukkia ja kuoppaan niitä.

Sitten keväisin hämmästelen, kun itselleni "uusista" kohdista nousee jotain ylös.

Näemmä jonain vuonna tähän on kaivettu helmihyasinttia....

Onnenpensaan oksat lähti kukkimaan tosi nopeasti sisällä. 

Tänä vuonna valmistauduin virpojiin.

(Toisin sanoen lähdin ostamaan muutamaa narsissia pihalle ja muistin kaupan ohi ajaessani, että "tänään on se päivä"... ja poikkesin kauppaan...)

Harmikseni kukaan ei meidän ovella käynyt.

Punavuokkokin alkaa puskea kukkaa esiin.

Kovin pohjoispuolella taloa se on, rhodon juurella. Ja kuten näkyy, tosi pahasti kuivuneet lehdet ja muutenkin jotenkin huonovointinen.

Mutta sitkeästi tekee kukkaa. ♥ 

Täytynee selvittää mitä se tarvitsisi voidakseen paremmin. Lannoitetta, multaa vai vettä.... vai vaan rehellisesti aikaa. Istutin taimen tuohon kaksi kevättä sitten.

Sitten oli päivä, huhtikuussa, kun lähdin koirien kanssa metsään iltapäivällä.

Aika lähellä paluuta metsästä tielle olin kuulevinani jyrinää, mutta kuittasin sen lentokoneena.

Kunnes jyrisi uudestaan. Ja kovaa, kunnolla.

HUHTIKUUSSA!!!?

Kun päästiin tielle, heitti päälle kunnon ukkoskuuromaisen raeryöpyn. 

Jukravit kun tultiin kovaa metsänreunasta kotiin, 600 metriä juosten.

Koirat oli kuin uitetut rämemajavat enkä hennonut tuota pentuakaan viedä suihkuun sen jälkeen.

Tämä kuva oli pakko ottaa ja laittaa jakoon. 

Koska.

Joku aika sitten facebookissa kiersi jonkun koirantrimmi-salongin mainos. (Minusta se oli mainos.)

Siinä ruskea cockeri makasi samalla tavalla trimmipöydällä, videokamera kuvasi miten pentu oli trimmistä niin uupunut, että oli nukahtanut pöydälle. Itse asiassa varsin suloinen video kaiken kaikkiaan...

Mutta sen pennun turkki oli leikattu niin kammottavasti, että (jälleen) spanielimaailma kohahti....

No, me tehtiin kiva metsälenkki (huomattavasti kuivempi kuin tuo ukkoskuuro), olin jälleen päästänyt suustani sammakon tyyliin "mahtaako tuo jaksaa sen ja sen lenkin", ja päätettiin, että kannetaan sitten jos väsyy.

Sitten 7,5 km myöhemmin se veteli vielä pitkin pihaa juoksuhepuleita niin hyväntuulisena, ettei mitään määrää. Eli jaksoi se.

Joten kun sen lenkin jälkeen tuli tuohon viereen makaamaan, levitin nuo korvat.