Toisaalta olen siihen tosi tyytyväinen ja innostunut edelleen.
Vähän saatiin julkisia kehuja kantasairaalassa Turussa pari viikkoa sitten ja lisäksi päästiin myös sosiaaliseen mediaan apulaisosastonhoitajan toimesta ihan kuvan kera, joten sen verran röyhistelen myös rinnuksia, että ansaittukin jotain on. (Hetkeni julkisuudessa, hehe!)
Onni onnettomuudessa, että pikkuhiljaa homma toimii ja koin itsekin, että (vesilasiin ei jää omasta etusormestani reikää kun otan sen pois....) voin viettää vapaapäivät ihan vapaalla.
Edellisenä iltana oli keli ollut järkyttävä, ja vähän mietin voiko Forecan lupauksiin luottaa. Se nimittäin povasi aurinkoa, ja koska myös miehen puolikas oli menossa iltavuoroon, ehdotin pikaista aamuretkeä jälleen Teijolle.
Ihan heti alkumatkasta Edu-Pappakoira sai minut hysteeriseksi sinkoutumalla jäälle (n. 100 metriä rannasta jäässä, sitten täysin aukinainen järvi) sorsaparin perään. Kiljuin takuulla kuin rantapiru ja näin jo silmissäni miten seuraavaksi alan riisua ja lähden konttaamalla hakemaan sitä jäistä....
Hullua kyllä ja onneksi, jää kantoi 25 kiloa ilman risaustakaan....
Pappa-ressukka päätyi narun jatkeeksi sillä puolen rantaa, koska jäätä oli vain järven varjoisalla puolen enkä enää luottanut, että tuuri käy toiste. (Ei, en todellakaan lotonnut!)
Toisella rannalla järvi oli auki ja Pappakoira ilmoitti, että uintikausi avataan nyt.
Bonossa on sen verran neitiä (lue: mahdollisesti järkeä päässä), että se pysyttelee mielellään tassut kuivana. Kovin hämmentynyt se oli Pappakoiran pulikoimisista.
Vicksbäckinlahden laavulla pistettiin tulet ja pidettiin reilu tauko. Tuo laavu on tavallaan saaressa. Sinne kulkee pitkospuut kostean kaislikon läpi.
Koirille oli jälleen purutikkuja, me juotiin kahvit ja syötiin keksejä. (Otetaan ilme: olen yllättynyt!)
Aurinko paistoi tosi ihanasti ja lämmitti oikein.
Laavun läheisyydessä on vielä toinen "saari" mihin kulkee pitkospuut. Meidänhän piti käydä vähän hyppelemässä ympäriinsä.
Mielessä tosin kävi, että viimeistään kuukauden päästä noissa maastoissa lienee käärmeitä eli tarvii muistaa olla silmä tarkkana ja varovainen.
Tuon verran oli jäätä/riitettä vielä rannan läheisyydessä. Ihan rannassa (kuvassa oikealla) oli kuitenkin jo pitkälti auki niin koirille ei tullut mieleen kokeilla onneaan kestävyyden kanssa.
Halusin ottaa uuden profiilikuvan itsestäni niin, että koirat olisi olleet kuvassa.
Kuten näkyy, nämä poseeraajat ei varsinaisesti ole mitään linssiluteita.
Kuvasta sentään näkyy, että kumpikin on....
Edun kanssa saa hienoja kuvia, se kun malttaa totella istumis-käskyä ja kuvaan on helppo tyrkätä oma naamansa...
Laavulla istuskeltiin kirkkaassa auringonpaisteessa.
Käärin Bonon hetkeksi mikrokuitupyyhkeeseen (muuten paras keksintö ikinä) ja se ottikin pienet torkut tuossa makuualustan päällä.
Saaren toisessa päässä kalliolla nuuskiessamme läheisestä poukamasta kuului toitotus ja hanhilaumahan siellä ui.
Edu lähti uimalla kokeilemaan onneaan, mutta sekä meidän vislauksesta että ukkohanhen uhkailusta kääntyi takaisin rantaan. Pyyntiaika kun on vielä edessäpäin. Eikä todellakaan noissa maastoissa....
Jälleen aivan ihana retki. Tällaisen päivän jälkeen olo on kuin olisi ollut viikon lomalla, henkisesti.
Kotona pesin koneellisen pyykkiä ja vein sen ulos.
Eikä mennyt kuin muutama hassu tunti kun sain juosten hakea pyykit jatkamaan kuivumista sisälle.
Meillä nimittäin satoi lunta!
Mitäpä siitä, että kesärenkaat pitäisi lain mukaan olla alla ensi viikolla ja täällä tulee vielä valkoista.....
hoh hoijaa. Kesä, tule jo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!