maanantai 15. toukokuuta 2017

Splizzeria ja kaksi hammaslääkärikeikkaa

Päädyin joitain viikkoja sitten tekemään kaksi hammaslääkärikeikkaa yhden päivän aikana. Omaan suuhuni.

Tässähän kävi niin, että edeltävänä perjantaina iltapäivällä huomasin, että kieli hakeutuu johonkin outoon koloon suussa. Tajusin ilman peiliäkin, että isosta poskihampaasta oli lohjennut kookas pala pois. (Jälkeenpäin kävi ilmi, että sitä oli suunnilleen puolikas hammas kadonnut...)

Hain apteekista itse laitettavaa paikka-ainetta ja hyvin hygieenisesti sössin sitä sormella siihen koloon kauppakeskuksen vessassa, kun odottelin miestä hakemaan minua kyytiin matkalla koirauimalaan.
No, sehän ei siellä pysynyt kuin suunnilleen vartin. Jo matkalla kaivoin suusta pieniä paikan murusia....

Maanantaina soitin vastaanotolle, ja annettiin ymmärtää, että pitää tulla jonottamaan kipupäivystykseen. Joten tiistaina sinne aamulla ennen kasia. 

Ottivat heti sisään, mutta lekuri kurkisti suuhun ja totesi, että kyse on niin isosta operaatiosta, ettei sitä voitaisi tehdä päivystysaikana, joten kiitos ja näkemiin ja tervetuloa uudelleen. Samana päivänä iltapäivällä. Tunki sitten n. 33 sekunnin verran sinne lisää kertakäyttöpaikkaa ja passitti ulos.

Ja jumalaare, sanovat vielä, että julkisen puolen hammashoitoon on jonoja. Täällä saa puoli vuotta varata jos haluaa tarkastukseen. Silti tuollainen aika irtoaa tuosta vaan samalla päivälle. Just!! (Nopeammin se olisi hoitunut siinä samassa, laittaisivat niitä päivystysaikoja sitten pidemmälle.....)

Eipä siinä, mullahan oli vaan työpäivä (7-15), josta olin käyttänyt huolella aamulla reilun tunnin tähän keikkaan, ja pomo ilahtui suuresti kuullessaan, että lähden taas 12:30 seuraavalle keikalle.

Iltapäivällä kuitenkin hoitivat homman kuntoon: ilmeisesti sinne rakennettiin koko hampi uudestaan. Päätellen siitä, että 45 min olin kita auki ja tolkuton pärrääminen ja poraaminen kävi suussa....

Pääasia kuitenkin, että kita tuli entiselleen. Eikä kieli enää viilly rikki siihen terävään reunaan. Särky tosin oli mahtava kun puudutus katosi. Ei muuten, mutta siitä revittelystä kaikki lihakset ja posken nivelet.

Hupaisaa keikassa oli se, että ne puudutti sekä posken että kitalaen puolelta, ja puudutus tehosi myös silmään. Vasen silmä siis puutui siten, että se ei kunnolla räpsynyt vaan kuivui päähän. (Minä siis käsin räpsyttelin silmää aika ajoin, siis painoin luomen kiinni ja auki.) Kammottava tunne. Alaluomi tuntui myös roikkuvalta (vrt. poski ja huulet, jotka tuntuu aina puudutuksessa turvonneelta) mutta peilikuvan mukaan ei sitä ollut. Lohdullista!

Vaikka pelkäänkin hammaslääkäriä, ja sain myös töissä paljon kommentteja siitä, että "menisit yksityiselle niin se olisi hoidettu heti kuntoon", pidän kuitenkin oikeutenani valita julkisen puolen hoidon niin kauan kuin oma palkkani tulee myös julkiselta.

On se nyt *kirosana* jos mun tarvii maksaa yksityiselle enkä saa samaa hoitoa mitä periaatteessa ja käytännössä itse annan.

****
Joka tapauksessa.
Koska olin puudutuksen vuoksi sitten nälässä ja puutunut ja kurja, ja lisäksi iltapäivälle oli vielä asiaa Saloon, olin järjettömän nälkäinen päästessäni kauppakeskukseen.


En saa tästä mitään lisäarvoa, en tee yhteistyötä mainostajan kanssa, mutta kerronpa muuten vaan nimeltä, että kävin Splizzeriassa.
Ravinteli, josta mm. eräs tämän perheen jäsen on sitä mieltä, että niiden pizzat on "kummallisia" ja "niissä oli joku ihme majoneesi". (Teini-angsti, sanon minä...)

Noh. Olen syönyt siellä nyt kahdesti ja molemmilla kerroilla tykännyt kovin.
Tykkään konseptista. Itselleni kokonainen pizza on aina liikaa. En halua jättää (koska maksan siitä) ja toisaalta sellainen ähky-olokin on tukala. Salaatin tilaaminen on niin jotenkin neitimäistä ja liian fitnessiä, ja tuolla saan todella molemmat.

Salaatissa savulohta ja herkkusieniä, pizzassa mozzarellaa, pinjansiemeniä ja rucolaa. Niin mun makuun!! NAM!

1 kommentti:

  1. Oijoi ihan täydelliset höysteet pizzan päällä ja yksi iso pizza on kyllä liikaa. Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...