Arkihaaste 42/52

Pahoittelut, tämä ei ole mitenkään "arkista", mutta loma on loma on loma. Tälle viikolle on vaikea keksiä muutakaan. Tosin meidän loma ei nyt paljon sikäli arjesta eroa, että lenkkimaastot on uudet, muuten on tehty sitä mitä nyt ehkä muutenkin vapaalla.

Lomaa on kuitenkin kovasti lomailtu. Varsinkin henkisellä puolella olen ollut niin pois töistä, että IHANAA!

Tämä oli ehkä paras idea pitkään aikaan. Kiitos vaan Tehy!!
Eritoten viehätti se, että meillä oli asunnossa valmis keittiö kaikkine tarvikkeineen (myös pesuaineet kuuluu hintaan), joten paikallisesta kaupasta haki evästä aamuiksi ja illoiksi, ja sitten syötiin mitä syötiin päivällä. Itse asiassa mm. Finduksen valmisateriat sai melko suuren suosion, muutama ihan erinomainen löytyi.

Tällä lomalla en viettänyt aikaani keittiössä. Tai, keittelin kyllä teetä ja kahvia koko ajan.

Voi mitä betoni"porsaita"

On ulkoiltu. Tiistaina "löydettiin" tuo paikallinen seikkailupuisto. Ja voihan jee.....

Näillä ikävuosilla pitää jo miettiä, ettei sitten eläkkeellä kaduta. Joten kehiin vaan.

Ipana aloitti radan

Rouva Puunhalaaja jatkoi keikkaa....

Kun on näin huomattavan pitkä,

raajoista puhumattakaan....

on niin helppoa ulottua verkkoa pitkin kulkemaan

Ipana valmistautuu liukuun

Myös äiti-ihminen liukuu

Nyt tarkkana....

Miehen ulottuvuudet oli oikeasti vähän paremmat.

Sehän meni tuolla kuin orava.

Aivan. Järjettömän. Hauskaa!!!

Tehtiin sellainen virhe, että otettiin koirat mukaan katsomaan. Toinen meistä aikuisista joutui siis seisomaan maassa koirien ja kameran kanssa eikä tuolta radalta tultu kesken pois, joten sikäli koirien läsnäolo hidasti hommaa aika paljon.

Lähdettiin sitten tuon ensimmäisen reitin jälkeen syömään ja uimaan vanhaan Imatran kylpylään, ja päätettiin mennä keskiviikkona uudestaan ja ottaa kaikki reitit "aamujumpaksi".

Kolmas rasti seuraavana aamuna olikin jo sellainen, että sekä Ipana että minä jouduimme palaamaan takaisin. Ipana ei halunnut enää palata samalle radalle, mutta minä menin "exitistä" takaisin puuhun ja päätin mennä vaikka pelkällä sisulla. Parissa kohtaa meni maitohapoille, mutta oli se sen arvoista. Seuraavina päivinä sitten lihaksissa tiesi treenanneensa. Ipana ehti kiskaista parikin muuta rataa sillä välin kun me keikuttiin pahimmillaan tai parhaimmillaan 14 metrissä. Hullua muuten, että kun keskittyi niin kovin siihen etenemiseen, ei ehtinyt korkeutta pelätä.

Näillä kilometreillä sitä pitäisi jo osata huoltaa omaa lihaskuntoa, mutta jotenkin se on olevinaan työlästä. Jos tätä voisikin tehdä vaikka pari kertaa viikossa, varmasti alkaisikin jotain habaa syntymään.

Apina on päässyt alas puusta. Tuokaa banaania.

(Allekirjoittanut ei koskaan syö banskuja. 

Ainoa hedelmä, jota todella inhoan....)

Muuten, tehtyjä havaintoja: olen syvimmältä sielultani niin Itä-Suomalainen kuin olla ja voi. Verenperintönä minähän olen ihan puhdas Karjalainen. Kyllä se karjalaisveri virtaa tässäkin ämmässä.

Tämä paikka saa minut aivan haltioihini.

Elin täällä (Lappeenrannan Taipalsaarella) ehkä ne kriittisimmät nuoruusvuodet 11-16v. ja tämä paikka on niin rakas.

Tiistaiaamuna päätimme mennä kävelylle

Lammassaareen. Sen ympäri menee pururata.

Olkikattoisia pystybaarin pöytiä?

Suomessa?

Imatralla?

Aivan mieletön idea! Nauroin ääneen.

Majapaikkamme Lammassaaresta katsottuna.

Järvellä oli melkoinen tuuli, ihan vaahtopäitä.

Tästä paikasta tuli niin elävästi mieleen

Porvoon Linnamäki kukkuloineen.

Ei puutu kuin Edelfeldtin mänty...

Niin kaunis aamu.

Perjantaina loma sitten loppui tavallaan.

Ajoimme kotiin niin, että koirat sai ansaitsemansa pitkän aamulenkin ennen kuin lähdettiin.

Kotimatka oli yhtä pitkä kuin tänne tulo. Tosin valoisassa ajaminen teki siitä vähän helpompaa. Pidettiin myös yksi kunnon (lue: vajaa puoli tuntia) ruokatauko Porvoossa, koska reilun neljän tunnin yhtämittainen istuminen ottaa selkään....

Lauantaina vuorossa oli aamulenkki kotikulmilla, ja pikkuhiljaa valmistautuminen vuoden odotetuimpaan juttuun: CATS Hartwall Areenalla. Sikälihän tämä viikko ei ollut arkista yhtään vaan pelkkää juhlaa.

Musikaali oli juuri niin ihana kuin muistin.

Tätini käytti minut 1986 Lontoossa katsomassa alkuperäisen kun olin kesätyttönä heillä lapsenvahtina. 

Tarinahan on melko outo eikä kielen vuoksi avaudu helposti, mutta voi jee mitä musiikkia ja tanssia! 

Se viimeinen "Memory" sitten löi jalat alta, nosti kyyneleet silmiin ja sai kaikki karvat pystyyn!! HUH!

Onneksi varasin meille bussiliput, koska kun viikon sisään ajoi jo 1000 km, ei eilinen olisi huvittanut enää yhtään.