Hyvä Äiti -päivä / Virkavapaalla (eikun työlomalla)

Lupaan, että tämä on viimeinen kirjoitus hetkeen liittyen syömiseen!!!  =D

Syön yleensä töissä lounaaksi tai päivälliseksi salaattia. Näin olen tehnyt koko aikuisikäni. Kun ensimmäisessä työpaikassa tarjottiin lounassetelit, monesti säästin ne ja käytiin viikonloppuna syömässä ulkona, ja söin eväitä työpaikalla.
Kokemuksesta tiedän, että raskas ateria vie mehut loppuvuorosta, joten on helpompi vain syödä jotain kevyttä. Lisäksi tykkään salaateista, jotka voivat olla pelkkää rehua tai sitten kohtuullisen tuhteja kanapaloineen ja nachoineen....

Luultavasti olen myös ainoa, jolle käy näin, että näen töissä potilaiden ruuat ja niistä tulee mieliteko tai ajatus, jota lähden toteuttamaan. Eikä tätä ole tapahtunut vain kerran tai kahdesti vaan usein.... viimeksi siis viime viikolla. Potilaslounaana oli jauhelihapihvit ja perunasuikaleita kermassa tai muussa kastikkeessa (sairaalan ollessa kyseessä se oli varmaankin lihalientä). Ja se tuoksui hyvältä.

En tiedä teistä muista, mutta minusta lihapullat ja jauhelihapihvit on hyviä. Niissä on vaan mielestäni kova työ ja yleensä heitänkin ne uuniin, jossa vähän kuin tulevat itsekseen. Mutta pannulla paistetut:  VOIHAN NAM!!

Tämän naurettavan pitkän alustuksen jälkeen kerron, että suunnittelimme miehen kanssa hyvin varhaista lähtöä Teijolle, jossa nauttisimme aamupalan ja kahvit. Samalla tulisi tehtyä koiralenkki vähän toisenlaisissa maisemissa, ja koska molemmat tykkäämme patikoida, ajatuksetkin voisi tuulettaa tuolla järven rannalla.

Sieltä palattua sitten pitäisi melko nopeasti käydä suihkussa, koska minulle soitti kilpailija ja kutsui keikalle töihin, johon lupauduin menemään. (Eri tarina myöhemmin....)  Joten ruoka pitäisi olla jotain, mikä tulee äkkiä.
Ensin mietin jotain keittoa, mutta sitten muistin sen viimeviikkoisen lounaan ja sylki alkoi jo kerääntyä suuhun.

Mikäs sen näppärämpää, kuin hakea kaupasta jauhelihat, kasvissuikaleet (koska en ole perunan ystävä) ja kerma, ja veivata ensin lisuke uuniin ja sen jälkeen pihvit pannulle. Tuoksu oli kyllä melkoinen!

Kun tietää, että tein jo aamulla testiin Snickers-kakun, josta tuli aivan törkeän ruma.... mutta maistuihan se toki... oli kyllä illalla aika taputella itseä olkapäälle, että "Hyvä Äiti". Kerrankin.

****

Päivitys luonnokseen:

Aamu Teijolla oli upea. Lähdettiin kotoa pian kuuden jälkeen, matkalla peuralauma syömässä pellolla usvan keskellä. Auringonnousu ja nokipannukahvit.... 

Mikä fiilis keskiviikkopäivän alkuun!!

Hyvinvointia, fitnessiä, terveyttä

Liippaa edellistä juttua nyt vähän toisesta näkökulmasta.

Olen jo jonkun aikaa pohtinut otsikossa lueteltuja juttuja yhdessä ja erikseen.
Lähinnä siitä vinkkelistä, että tiedän pari melko aktiivista fitness-kisaajaa, joilla tuntuu koko ajan olevan päällä jonkunlainen treeni/dieetti/kausi ja siihen liittyviä juttuja.

Treenaamisen ymmärrän, punttisalilta saa hyvän endorfiiniryöpyn (kun sinne saa itsensä raahatuksi....) ja fiilis on reipas ja hyvä sen jälkeenkin. Dieetti taas. No, kokeilin itse sitä jonkun muun tekemää dieettiä joitain vuosia sitten yhden kymmenkunta viikkoa ja punnitsin ruokani, ja totuus on, että ei ole mun laji leipää se.

Ensinnäkään en pysty tässä ammatissa syömään kelloon tuijottaen, saati kiskomaan jotain välipalapirtelöitä huiviin aterioiden välissä. Se on siinä ja tässä aika ajoin ehtiikö pissalle työpäivän aikana.... ja joo, olen nopea työssäni ja silti joskus on sellainen määrä hommaa ettei ehdi.

Toisekseen se oli puuduttavaa. Samaa sapuskaa viikosta toiseen, ja mun mielestä syöminen on kuitenkin muuta kuin tankkaamista. Haluan saada nautintoa syömästäni ruuasta, haluan voida katsoa ja tuoksutella ja jo etukäteen herkutella ajatuksella hyvästä ruuasta. Ja proteiinipirtelöt... plah!

Kolmanneksi mulla oli dieetin aikana nälkä, kylmä, vilu ja ketutus..... ja vaikka söin varmasti terveellisesti ja paljon, en oikeasti jaksanut esim. siellä salilla repiä rautaa samoin kuin nyt, kun vedän lounaaksi lasagnen (rasvaa, jaiks!!) ja päivälliseksi esim. pari paistettua munaa (keltuaisineen!) ruisleivällä tai järjettömän kokoisen salaatin (tai molemmat).  NAM!!!

Asia, mitä oikeastaan lähdin pohtimaan on terveys. En sano, että on yksiselitteisesti epäterveellistä olla jatkuvasti jollain dieetillä. (Ja takuulla on!!!)
Uskon, että suurin osa noista "bodaajista" tajuaa rajansa ja pyrkii syömään normaalisti. Väitän kuitenkin, että laji on sellainen, joka takuulla altistaa syömishäiriöille. Asia, josta on paljon kirjoitettu myös muualla.

Terveyteen liittyvä juttu minusta on se, että nämä pari puolituttua, jotka ovat kuureilla, tuntuvat olevan jatkuvasti sairaana. Siis jotain perus-räkistä ja muuta. Pistää vaan miettimään.

Niin paljon kuin oma läski kropassa aika ajoin pänniikin, pidän kuitenkin melko mukavana sitä, että olin esim. 2015 aikana pois töistä ehkä kerran oksennustaudin vuoksi enkä muistaakseni kertaakaan flunssan, räkätaudin tai muun sellaisen, jonka lasken peruskunnon ja vastustuskyvyn ansiosta voivani välttää.

Oma poika (190cm/65kg) treenaa paljon. Ei tosin mitään erikoista tarkoitusta varten, se on sen tapa harrastaa liikuntaa. Lievä skolioosi ja toisen jalan puoli senttiä lyhyempi pituus aiheuttaa lieviä selkävaivoja, joita se torjuu hyvällä lihaskunnolla. Ammatikseen kun opiskelee tietokoneella istumista....

Hän oli käynyt salilla jossain kehonkoostumusmittauksessa ja samalla oli katsottu ravitsemusta ja kaloritarpeita yms. Kertoi huvittuneena, miten pitäisi vetää pelkkään peruskulutukseen 2500 kcal ja kun yhtään treenaa, ehkä vajaa tuhat päälle. Hänellä kun on hyvä ruokahalu, mutta vaikeuksia saada syötyä kaikki kalorit päivän aikana. (Samainen lapsi paistoi aikanaan yläasteella itselleen välipalaksi 8 munaa ja söi niiden alla 8 ruispalaa - ja reilun tunnin päästä söi ison päivällisen....)

Kuitenkin sanotaan, että nimenomaan nämä, jotka aktiivisesti treenaavat, ovat kovakuntoisia ja syövät huolella kaikki hivenaineet, vitamiinit ja muut oleelliset jutut, jotka omasta ruokavaliostani varmasti puuttuvat aika ajoin.
Toisaalta, voiko olla niin, että kun "korvaa" normaalin ruuan jollain pirtelöillä (joissa sanotaan olevan kaikki mitä kroppa tarvii....), ei kuitenkaan saakaan kaikkia tarvittavia aineita, tai ne eivät noista mössöistä imeydykään?

Kyllähän jokainen, joka treenaa tosissaan johonkin kisoihin, vetää lisäravinteita. Pelkällä perunalla ja kastikkella ei meinaan nuo dieetit pelaa....

Antioksidanteista ja muista syömistäni lisäravinteista ja vitamiineista olen kirjoittanut aiemmin. Kunhan talvi tästä taas alkaa, alkaa meillä purkit rapisemaan iltaisin, myös nuorison osalta. Eipä nimittäin ole tuolla yläkoululaisellakaan poissaoloja koulusta kuin ne lomat, joihin olen anonut vapaata.

Joten sovitaanko, että oikeastaan läski onkin hyvästä? Jos se nimittäin pitää terveenä, valitsen mielummin kuitenkin leveät lanteet ja ylimääräistä vatsalla kuin jatkuvan sairastelun ja tuollaisen purkkiarsenaalin/pirtelöpussit pöydillä...
Keittiövaaka on meillä käytössä päivittäin, tosin koirien ruuan punnitsemiseen. Siihen se onkin tosi oivallinen värkki.

Harrastuksena laihdutus?

Jo 2014 myönsin, etten voi ihan vakavalla naamalla väittää kärsiväni mitenkään huomattavasta ylipainosta. Mutta se ei samalla tarkoita sitäkään, ettei mitään ylimääräistä olisi. Olen mallia lyhyt ja paksu. Paljon tissiä, persettä ja vyötäröä. Lupaavasti omenalihavuus....

Inhoan itsestäni otettuja (kokovartalo)kuvia enkä tajua mikä hinku miehellä on ottaa kuvia jossain Thaimaassa kun kävelen merestä kohti. Hyi yök!!! Delete sellaisille!!

Jenkkivuoden aikana (1987-88) pulskistuin niin paljon, että kun vanhempani tulivat toukokuussa moikkaamaan, isän ensimmäiset sanat oli "herranjee kun sä olet lihonut". Ja kyllä, silloin kyse oli hiilariturvotuksesta, mikä oli yhtä pullavaa höttöä pitkin kroppaa. Naamakin oli kuin aurinko, yhtä pyöreä....

(Jos en väärin muista, en luultavasti ole painanut yhdenkään raskauden aikana niin paljon kuin silloin kotiutuessani.)

Se, mikä tuossa turvotuksessa oli metkaa, on se, että se hupeni itsekseen kun palasin Eurooppaan ja söin taas meille normaalia kotiruokaa ja fillaroin paikasta toiseen kuten siihenkin asti. En siis pitänyt mitään kuuria, en treenannut enempää kuin ennen, en totta puhuen edes huomannut laihtuvani. Silti olin kesän päätteeksi entisissä mitoissani.
(Jenkkisysterit tuli vuotta myöhemmin ja olivat järkyttyneitä "mun laihuudesta".....)

Nyt olen ollut elokuun alusta lähtien syömättä karkkia. Olen ehkä sortunut muutamaan Ville Vallaton -jäätelöpuikkoon enemmän kuin normaalisti, samoin esim. tänään paistoin kattilassa popcorneja. Tosin ne kuuluvat periaatteessa "normaaliin valikoimaani" muutenkin.


Ja arvatkaa mitä: kiinnostaa ihan hitokseen kun vaaka ei kyllä näytä, että mitään muutosta tästä tulisi!!

Project Maman Katja kirjoitti samasta asiasta - oli ollut vuoden syömättä karkkia eikä grammaakaan lähtenyt. Miksi siis kiusata itseään???

Myös ihana työkaveri kysyi "Miksi?
Täällä eletään vaan kerran. Eikö siitä pitäis nauttia eikä kiusata itseään?"

Haen nyt perusteluja ja motivaatiota jatkaa. Hammaslääkäripelko ei kelpaa.

Olen kuitenkin elämäni aikana laihduttanut. En ehkä useita kymmeniä kiloja edes yhteensä, mutta kuitenkin.

Olisiko ollut 2011 kevät, kun söin reilun pari kuukautta personal trainerin tekemän listan mukaan ja treenasin aktiivisesti (tosin laiskasti, myönnän nyt). 

En ole aiemmin ollut yhtä aneeminen, mutta myönnän, ettei mielitekoja ollut ylenpalttisesti eikä pidättäytyminen jostain karkista ollut vaikeaa kun motivaatio-mopon oli ajanut pihaan.

Toi anemia, tai siis veriarvojen huonontuminen, oli oikea syy alkaa syödä uudestaan ihan kaikkea. Kuurin aikana nimittäin söin kanaa, kanaa, kanaa ja broileria. Ja vihanneksia. Hillittömästi vihanneksia. Ja lisäravinteita eri proteiinijauheiden yms muodossa.

Ja muuten: koska kuurin aikana kaikki hiilarit oli julistettu pannaan, ensimmäinen leipäpala keräsi kroppaan samantien useamman sata grammaa nestettä....  Ei sekään voi ihan terveellistä olla, että pihtaa jonkun ruoka-aineen kohdalla noin perusteellisesti.

Toki itseä jurppii kun uimarannalla (ulkomailla) sitä löysää röllykkää on joka puolella ja minähän kuitenkin esiinnyn bikineissä jos/kun lämpötila on +30°C. 

Enemmän kuitenkin huolestuttaa perintötekijät (sydäntaudit) ja se, että omenalihavuus on tunnetusti epäterveellistä.

Sääriin en taida pituutta enää saada, vaikka uskollisesti joka vuosi aloitan kirjeen "rakas joulupukki, olen ollut tänä vuonna kiltti...."

(Kuvat netistä.)

Vapaalla

Nyt siis ne kauan kaivatut vapaat.

Ihan sama, että palkattomana. Olen varmasti vapaani ansainnut. (Ja haha, jääpähän lomapäiviä tuhlattavaksi jos sopimuksia taas tulee. Jos ei, maksavat ne kuitenkin ulos.)

Viime töikseni vetelin 13 tuntia humppaa samoilla jaloilla (ja silmillä) ja olo on räytynyt.

MUTTA, huomenna voin vetää vaikka kolmet päiväunet ja juuri kerroin Pikkukoiralle, että tulevan viikon aikana otetaan sitten useampi kymmenen kilsaa targetiksi, joten tassut kuntoon..... 

Edu kun on aina niin älykkään näköinen, tässä se on ihan älykkäämmillään...  (Saa nauraa!)

Kuivattelee siis kylkeään laiturin penkkiin. Asia, joka harvalle tulee mieleen. Moni käyttää pyyhettä.

Muutamia lempireittejä... 

Pieni ja niin myrkyllinen

Tässä verkossa on isäntä paikalla....  yhhhh

Seuralaiset auringossa

Zilga teki taas hyvän sadon. Keräsin osin raakana, jotta hyytelö soseutuisi....

Peanut butter & grape jelly paahtoleivällä. Niin jenkkiläistä. Niin hyvää.

Keikalla: Nickelback

Päivitykset tulee täysin mielivaltaisessa järjestyksessä, mutta koettakaa suodattaa....

****
Nuorin toivoi keväällä synttärilahjaksi liput Nickelbackin keikalle. Vähän puun takaa toive tuli, mutta oli sen verran harvinainen herkku, että tilasimme liput. (Hän ei yleensä paljoakaan pyydä.)

15-vuotiaassa parasta on, että sitä ei voi yksin lähettää Hartwall Areenalle, joten vanhemmat mukaan.  =)  Neitosen ensimmäinen keikka missään (kun iltatoria ei lasketa). Aika täpinöissään oli.

Keikka oli perjantaina 2.9. ja oli ehdottomasti jälleen kerran yksi hienoimpia vetoja. Maailmanluokan tähdet osaa, ei siitä mihinkään pääse.

Voi olla (ja onkin), että kielenkäyttö oli melko järkyttävää ja vitsailivatkin siitä, kun ihan eturivissä oli hyvin nuoria.... mutta, tuskin ne telkkarista sen roisimpaa kieltä kuulevat.

Ainakin omamme pystyy suodattamaan.

Karvainen peukku etualalla kuuluu mieshenkilölle perheessä. 

Ainoa harmi näissä maailmanluokan keikoissa on, että aloittavat vasta klo 21 ja kun meiltä menee se toista tuntia matkoihin, kotona on aina kovin myöhään. Näin arkipäivän iltana erityisesti.

Jokaisella oli korvatulpat. Tarpeeseen! Suodattaa pahimman räimeen ja toisaalta esim. sanoista saa hyvin selvää. Tinnitus ei ole niin hauska tuliainen....

Lämppärinä joku kanukkibändi Monster Truck, joka oli ensimmäistä kertaa millään keikalla oikein kuunneltava. (Normisti olen pyrkinyt jättämään lämppärin väliin, koska toinen toistaan järkyttävämpiä esityksiä on joskus kuultu....)

Äijät totisesti jaksoi heilua.

Maailmanluokan tähdissä on sekin huvittavaa, että ne tosiaan kuulostaa livenä yhtä hienolta kuin levyltä. Tästä nyt kokemusta useamman eri bändin keikoilta ja toinen toistaan paremmilta kuulostaneet.

Asia, jota ihmettelen edelleen, koska silloin nuorempana kun piti Dingon perässä juosta, tuli havaittua, että levyllä sitä kuunteli mutta keikoilla olis mielummin vain katsellut. Oli se sen verran järkyttävää kuunneltavaa livenä.... 

****
Tällaista siis viikonlopun alkuun.

Lauantaina tyttö lähti tallille rakentamaan rataa sunnuntaisia aluekisoja (estehyppy) varten ja vettä tuli kuin aisaa. Hitsi. Neiti on räkäinen ollut ja toivon, ettei vilustu nyt pahasti.

Itse tein loppuviikosta kaupasta täysin pöhkön löydön: salmiakkituorejuusto Creme Bonjour. Sitähän oli ihan pakko ostaa. Tällainen suklaan-inhoaja ja salmiakin/lakritsinrakastaja ei voisi elää ilman tästä tehtyä juustokakkua.....

No. Ei sitä juustoa ole tarkoitettukaan leivälle mutta oli melko erikoista. Veikkaan, ettei pysy myynnissä pitkään. (Meidän ei myöskään ole tarpeen sitä ostaa toiste....)
Vatkasin juustokakun jähmettymään ja lisäsin kyllä Haganolin salmiakkimixeriä nesteeksi liivatteille desin. Oli nimittäin sen verran vähän salmarin makuinen tuo juusto.

Rumahan tuollainen on kuin synti. Vihertävän harmaa. 

Mutta kyllä, toimii. Söin  toisenkin palan kahvin kanssa.

Makuasioita

Minä olen keinomakeutusaineiden suurin inhoaja!

Minusta aspartaamipaska (tämä sisältää ihan kaikki eri makeutusaineet) pitäisi kieltää maailmassa, ja vedän täydelliset primitiivikilarit jos muksut ostaa light-juotavia. (Ei sillä, että ostaisivat...) En ymmärrä, miksi uusia limsamakuja tehdään nykyään pääsääntöisesti vain lightina ja miksi kaikki jogurtti/rahka/välipalavanukas ym tahot haluavat mainostaa tuotteitaan järjettömästi vain sokerittomuudella.

Sokeri on kuulkaa luonnontuote!!

Jos jengillä on paino-ongelma, ja kokee, että se johtuu yksinomaan liiallisesta sokerinsyömisestä, ehkä katse pitäisi kiinnittää jonnekin ihan muualle kuin siihen sokeriin. Vaikka ostoskoriin.
En pysty uskomaan, että porukka lihoisi muodottomaksi vain siksi, että syö joskus aamupalaksi sokerilla maustettua rahkaa tai jogurttia sen leivän tai puuron vieressä. Kukaan ei pysty syömään sellaisia määriä näitä makeita tuotteita, että niillä yksin lihoisi. Sitten kun puhutaan limsoista, alan ongelmaa vähän ymmärtääkin, mutta tarviiko limsaa juoda ruokajuomana tai ylipäänsä edes viikottain?

On tutkimuksia ja sitten on "tutkimuksia". Ja kyllä, osaan lukea niitä itsekin. Aspartaamin käytöstä ollaan kaikenlaista mieltä siitä lähtien, että se aiheuttaa syöpää, ADHD:ta, lapsettomuutta ja pieruvaivoja. Sitten on niitä, jotka sanoo, että se on paras keksintö päällä maan sitten oluen. Noh. Onhan niitä.

Jos se on täysin vaaraton, miksi se tappaa muurahaiset?   (Minua naurattaisi, jos ei itkettäisi, että googlaamalla "aspartaami+muurahaiset" saa mm. tekstin, jossa kehotetaan ostamaan hermomyrkky aspartaamia (esim. Fun Light-mehu, jota meillä sairaalassa juotetaan potilaille...) häätämään muurahaiset....)

Toinen säännöllisesti käytössä oleva argumentti on rasvattomuus.
Edelleen: kuinka moni elää pelkästään näillä maitotuotteilla, joissa sillä olisi jotain väliä? Ja kuinka moni on vaivautunut katsomaan esim. jogurttipurkin kyljestä, että koska rasvattomuus tekee tuotteesta ällöttävän lirun, siihen pitää lisätä tusina erilaista E-koodia (mm. sokeria, HAH!), jotta rakenteesta saadaan suutuntumalle miellyttävä.

Tai mainos:  vähärasvaisempi leivänpäällysmargariini. Siis WTF??? Vähärasvaisempi rasva? Eikö leivän päälle ole tarkoitus laittaa rasvaa? (Tai voi toki tehdä kuten itse teen, että viipaloin siihen pari siivua juustoa, rasvaa se on siinäkin eikä kaipaa mitään voita alle....)
Kyllä siinä on markkinoinnin porukalla ollut kiireitä kun näitä on pohdittu. Järjellä ei totisesti ole sijaa kaikissa majataloissa....

Nämä on makuasioita. Kirjaimellisesti.

Tunnen useita ihmisiä, jotka on pahemmassa sokerikoukussa esim. Pepsi Maxiin (hyi hitto!!) kuin minä olen koskaan ollut karkkeihin. On myös ihan aitoja tutkimustuloksia siitä, että keinomakeutusaineiden käyttö vain lisää makeanhimoa ja lihomista, puhumattakaan ihmisten hormonitoiminnasta, josta ei edes näyttöä vielä ole kun tuotteita on ollut markkinoilla vasta niin vähän aikaa.

Syökää sokeria, ihmiset, jos on pakko jotain makeaa syödä.

Ei sitä(kään) ole pakko syödä desilitrakaupalla, ja leivonnassakin määrää voi monesti vähentää.

****
Aiheeseen liittyen: miten on sujunut reilu kuukausi ilman karkkiostoja?
Kiitos kysymästä, kohtuullisen hyvin. Töissä on ollut karkkia tarjolla ja siellä olen muutamia niitä napostellut. Sen verran kuin nyt yleensä kehtaa pöydässä ottaa.
Kaupassa on ollut yllättävän helppo kävellä karkkihyllyn ohi tai vaikka läpi eikä mielitekoja ole ollut ihmeemmin. Toki on ollut päiviä (väsyneenä korostuu), jolloin esim. lounaan jälkeen on ollut ihan naurettavan järjetön makeanhimo. Tähän asti sen olen korvannut esim. keittämällä kahvit tms.

Saapuu syys, ruokatarinaa

Olipa kerran viikko, jolloin tein töitä urakalla. Harmi, ettei tässä duunissa saa urakkapalkkaa.
Ansaittuna vapaapäivänä (torstai) sitten aamulla lenkille nollaamaan hartioiden väliä ja sen jälkeen poikkesin isän luona kahvilla. Sieltä kotiin kävellessä (siis koko 650 m) pohdin tätä klassikkoa: mitä meillä tänään syötäisiin?

No, ensin oli se ajatus ja siitä se sitten lähti.
Kaupassa punaisella laputettuna vielä juurikin niitä tuotteita, mitä olin haalimassa. Joskus käy ihmisellä tuuri. Eli kesäkurpitsalasagnea.

En ole pastan ystävä, joten perinteinen lasagne kuuluu meillä ruokavalioon niin, että vuuassa voi olla neljä pastalevyä yhtä kiloa jauhelihaa kohti.... suhde on siis melko vääristynyt monen mielestä.
Mutta, jos kurpitsasta leikkaisi oikein ohuita siivuja (juu, perheeseen on pakko hankkia se vihannesmandoliini) ja käyttäisi niitä pastan sijaan....  joopa joo. Tämä toimi kuin häkä päässä.

Jauhelihat oli tosiaan laputettuna, samoin kolme pikku-mozzarellaa. 

Unohdin tehdä valkokastikkeen. Tai siis häsäsin niin paljon noiden vihannesten kanssa, että se jäi, ja nälkäkin oli.... mutta kasviksista tulikin niin muhevasti kosteutta, ettei se mitään ylimääräisiä kastikkeita edes tarvinnut.

Jauhelihan paistoin, heitin kattilaan 500 g tomaattipyreen seuraksi, lisäsin hillittömän määrän mausteita (sipulia, valkosipulia, soijakastiketta, basilikaa, pizzamaustetta, savunmakuista grillimaustetta) ja hauduttelin sen aikaa kun leikkelin vihanneksia. Se oli aika paksua, mutta ei haitannut.

Lisukkeena ne kolme mozzista ja pussillinen juustoraastetta (ei mennyt kaikki).

Huomioita! 

Kurpitsassa menee jonkunlaiset syyt, ja sitä oli paikka paikoin vaikea leikata koko kasviksen mitalta siivuiksi. Lisäksi valmiissa ruuassa vähän pienemmät palat olisi toiminut paremmin.

Munakoiso toimisi tässä takuulla. (Meillä tytöt vähän nyrpistelee munakoisolle ja nyt kun ovat tätä jo syöneet ja kehuneet, voin kertoa, että puolikkaan sinne ehdin piilottaa. Hehe!)

Joku vinkkasi myös esim. perunan viipaleista. Miksei.

Ensi kerralla jemmaan siihen vielä porkkanaraastetta ja ehkä kokonaisia kirsikkatomaatteja.

Luulen, etten tee enää jatkossa pastalevyillä mitään. Kesäkurpitsaa ja munakoisoa saa edullisesti läpi vuoden. Nam!! Muhevaa ja hyvää. Mikä parasta, ruoka tulee uunissa vähän kuin salavihkaa itsekseen ja sen aikaa voi vaikka lukea hyvää kirjaa.... 

Koska omenoita on, nuorin kyseli aamulla (kun nähtiin suunnilleen ensi kertaa sitten maanantain), tekisinkö jotain jälkiruokaa ompuista. 

Mies oli kerännyt puolukoita joten leikkelin omppuja ja ripottelin joukkoon ison kasan myös puolukkaa. Vähän fariinisokeria taittamaan puolukoiden kirpeyttä, 

Päälle crumble: mantelijauhoa, kaurahiutaleita, vähän sokeria, ja sulaa rasvaa. 

Keittelin vielä vaniljakastikkeen mutta vatkasin myös kermaa. (Kuvassa pelkkää kermavaahtoa...)

****

Pakko vielä kertoa tuon crumblen kuvaustilanteesta.

Tyttö halusi muutamia kuvia jälkiruuasta ja koska ulkona oli kaunista, mentiin terassille. Koirat tietenkin seurasi, koska mukana oli ruokaa.

Laitetaan lautanen "lattialle" ja kielletään koiria ankarasti. Näpsitään kuvia, molemmat polvillaan maassa, zoomailee hyviä taustoja.

Lopulta sanoin "ota vaan se ylös niin päästään syömään" ja nuorempi koira oikein tohkeissaan ottaa askeleen eteen samalla kun tyttö nostaa lautasen ilmaan.

Olisitten nähneet sen pettyneen ilmeen.  Nauratti.

(Nehän saa omat ruokansa aina sanoilla "ole hyvä" joten ehkä "ota vaan" kuulosti vähän samalta....)