Retkiä ja kävelyitä

Pienen pennun kanssa ei tietenkään pysty tekemään mitään mega-patikoita, eikä tarkoitus olekaan. Pappa-koirakin saadaan sopeutumaan uuteen perheenjäseneen, kun se pääsee mukaan.

Perhepotretti Viikinkivuorella

Joten ollaan tehty pieniä lenkkejä kerran päivässä. Isot koirat on kiinni ja Merlin pinkoo vapaana. Tällä saadaan pidettyä pennun vauhti taloudellisena, ettei se mene pupuloikkaa isompien perässä vaan malttaa myös vähän nuuskia ja tutkia.

Isot pojat saavat yleensä aina aamuisin pidemmän lenkin ihan yksin. Laatuaikaa siis niille. Sillä aikaa penska nukkuu ruokatirsat ja jaksaa aina niiden jälkeen sitten riehua.
Eilen, sunnuntaina, pakattiin kuitenkin koko konkkaronkka autoon, kun taivas vähän kirkastui, ja ajettiin Strömmaan, Kemiönsaareen päin. Siellä on paikka nimeltä Viikinkivuori. Tiettävästi muinoin jotain merkkitulia on poltettu sen laella, ja maisemat oli kyllä komeat, joskin pilviset.

Majakka ja Perävaunu

Kerran nukahdin syliin

Koulu järjesti elokuun lopulla vihdoin lakitusjuhlan noille abeille, joilta juhlat jäi väliin toukokuussa. Ipana tuli perjantaina paikalle ja väkersi hiuksiaan nutturalle aamusta. 

Koululla varsin valoisa ja kiva tapahtuma, jossa lakitettiin virallisesti, lueteltiin stipendit ja otettiin ryhmäkuva.

Olimme menossa naapuriin Ipanan hyvän ystävän juhliin tämän jälkeen. Oli jotenkin tosi kivaa, että tytöt pääsivät toistensa juhliin näin "siviileissä", koska vain juhlakalu piti hattua päässään. 

Perniön lukion abit 2020 (kuvasta puuttuu neljä)

Jossain vaiheessa alkoi jo tuntua syksymmältä, ja meilläkin pyörähti pienimuotoinen omenapiirakkatehdas sen verran käyntiin, että sain käytettyä vanhat kertakäyttövuuat pois. Kiva, kun pakasteessa on jotain vierasvaraa.

Ei koiraa, joka ei kävisi saunassa.
Ikää 10 viikkoa ja lauteilla. Kun sauna on siis päällä. (Kuva lavastettu jälkeenpäin....)
Olipa viihtyisää. Rauhallinen ja utelias heppu, makaili ja pureskeli vähän pefletin reunaa.
Mainittakoon, että tässä kohtaa saunassa ei ollut isoja koiria. Niiden suhteen kun tuo on vielä sitä mieltä, että ovat leikkikavereita, niin olisi ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita....

Mansikkaa

Hullu säilöjä iskee jälleen!! =D

Olen ihan hämmentynyt siitä, että mansikkasesonki tuntuu aikaistuvan vuosi vuodelta. Ei siitä loppujen lopuksi niin kauaa ole, kun meilläkin lapset oli pieniä, ja mansikoita ostettiin pakastettavaksi joskus heinäkuun lopun puolella, siis puolivälin jälkeen. (Tai sitten aika kultaa muistot.....)

Nyt kun palattiin pohjoisesta, JA täällä on ollut (minusta) viileä kesä, joka puolella uutisoitiin, että "pääsesonki on nyt, kiirehtikää...."  Ja kyse oli siis kesäkuun lopusta!

Yhtä kaikki, lähdin sitten samaan hysteeriseen kilpajuoksuun itsekin.
Ensin tuli laatikollinen. Siitä syötiin, jotta napa naukui. Pari purkkia saatiin sosetta pakastettavaksi ja vähän aamupalarahkan joukkoon.
Niin, luonnollisesti rönttimehua tehtiin kaikista ja ai että oli hyvää!! Kiitos Marketta vinkistä!

NAM!!

Rönttimehu

Viiden kilon laatikon peratut vihreät röntit

Jokunen mansikka

2 dl sokeria (laitoin itse jatkossa vähän niukemmin)

2 tl sitruunahappoa

2 litraa kiehuvaa vettä

Kaada vesi muiden päälle, anna seistä vuorokausi ja pullota siivilän läpi. 

Ja vaikka idea ei varmasti ole ainutlaatuinen, halusin kokeilla kuivattamista, joten siitä se sitten lähti.....

Mies nappasi munaleikkurin ja viipaloi mansikat kuivurin pelleille.

Vuorokauden hurisi keittiössä, 14-16 tuntia yhtä soittoa.

Sitten blenderiin.

Jauho oli aavistuksen nihkeän tuntuista, joten se levitettiin vielä kuivuriin 

pieneksi toviksi, 1-2 tuntia, jonka jälkeen sen annettiin hyvin jäähtyä.

Jukra, miten hyvää tämä on talvella rahkan joukossa!!

Koska jauhe maistui tosi hyvälle, raikkaalle mansikalle, ja totta puhuen ihan pari teelusikallista aamupalarahkassa riitti maustamaan sen, tehtiin pari satsia. Olisiko mansikkaa ollut yhteensä reilu kolmisen kiloa. Pieneen se menee.

Vinkki jatkoa ajatellen: älä aja sitä aivan hienoksi jauhoksi. Se pysyy paremmin paakkuuntumatta, kun on vähän karkeampaa.

Koska siinä samalla kun kuivuri oli taas kannettu keittiöön, pantrystä löytyi purkillinen viime syksynä kuivattuja omenaviipaleita. Jonkun kerran muistan itse laittaneeni käden purkkiin ja popsineeni niitä, mutta jostain syystä niiden menekki meillä ei ole ollut hääppöinen.
Niinpä nekin blenderiin:

Ja tässäpä löytyikin jatkoon idea, jonka toteutamme. Jauheena se maistui, jälleen kerran, rahkassa tosi hyvälle. Turha tehdä viipaleita, jos ne eivät mene vuoden aikana. Jauhe kuluu takuulla.

Viime syksynähän kuivatin puolukkaa ja tyrniä, lisäksi mies teki kokeiluja valko- ja viherherukan kanssa.... kaikki jauheet on syöty. Tyrni loppui itse asiassa vasta kesäkuun alkupäivinä.
Herukkajauheet tuli ajettua niin hienoksi, että niiden kanssa joutui temppuilemaan, kun paakkuuntuivat.

Ai että nautin, kun säilöntäkausi alkaa taas. ♥
Jokin sisäinen hamsterini hykertelee, kun hyllyt täyttyvät ihanista purkeista ja purnukoista. Olen takuulla jossain mahdollisessa entisessä elämässäni nähnyt nälkää, koska tästä tunteesta tulee vaan niin hyvä fiilis.

Muuttoja ja lenkkejä

Ja niin se on, että kun kuukausi vaihtuu, meidän perheestä jo kaksi lasta riekkuu ulkomailla. Poika nimittäin siirsi opintonsa Irlantiin, Corkin kaupunkiin, täksi syksyksi. Vähän niinkuin viimeinen mahdollisuus, koska keväällä pitäisi pokata valmistumispaperit.

Kuva netistä

Haettiin miehen kanssa autokuormallinen tärkeimpiä ja arvokkaimpia kamoja jemmaan tänne kotiinkotiin, pojan asunto kun alivuokrataan. Kivempi, että kalliit kitarat ja tietokoneet ja värkit on täällä.
Jollain tavoin vähän haikeaa, toisaalta jälleen kerran tosi voitonriemuinen fiilis: ne pärjää, ne osaa, ne uskaltaa!! Elämä kantaa!

Vielä ei tiedetä tarkkaan paluupäivää. Corkin yliopiston tenttipäivät ovat joko juuri ennen joulua tai melko lailla uudenvuoden jälkeen, joten vähän jännitystä ilmassa siltä osin. Suotavaa tietenkin olisi saada poikanen kotiin jouluksi, koska yksinäinen joulu siellä kuulostaa karulta vain muutaman tentin tähden.

Kuva netistä

Onneksi Ipanainen palaa kotiin kuun lopulla. Sisko ja sen veli eivät nyt tapaa toisiaan sitten melkein puoleen vuoteen. Hurjaa! Onneksi poika oli heinäkuulla meillä pari päivää ihan kunnolla niin saivat hölöttää ja pelleillä.

Ipanan reissu on ollut hyvin urheilupainotteinen.

Pitäisi liikunnanopettajan ainakin olla tyytyväinen!

Sitten melko heti Ipanan paluun jälkeen tehdään vielä yksi muutto: vanhempi tytär poikaystävineen on löytänyt itselleen uuden, isomman asunnon ja mennään tekemään heille muuttoa! Sinänsä harmi, että poika on silloin pois, siitä olisi ollut paljon apua kantamisessa....

Muutosten tuulia siis tälle syksylle jonkin verran!!

****
Ihanaa kun ilma on sen verran viileämpi, että voi taas pitää takkia. Kesä menikin vyölaukkua kantaessa ja se hiostaa.
Kuljetan aina mukana avaimia, kännykkää ja koiran nameja joten vähän taskua ne vaativat.

Syksy on ollut kaunis.
Olen niin täysin näiden käkkärämäntyjen lumoissa, voisin kuvailla pelkästään niitä ja niiden runkoja ja latvuksia. Ihan oma sielunpuuni.

Kun olet tilanteessa, että eteisen kaapin siivoaminen voidaan tehdä vain miehen ollessa pois kotoa (ettei se näe, miten sulla on esim. kuusi (6!!!) paria lenkkareita), joudut harmiksesti toteamaan työkavereille hauskoja mainoksia lukiessa, ettet todellakaan voi ostaa enää yhtään ainutta paria kenkiä....

Ja sitten ihana ihminen, rakas työkaveri, kiikuttaa töihin maiharit, jotka on joskus ostanut ja jotka ovat juuri sen kriittisen numeron verran liian pienet. Tökkää ne käteen ja käskee sovittaa.
Olen kohta 15 vuotta kulkenut aivan identtisissä, mutta eri värisissä, ja nämä Meindlin maiharit on ehkä parhaat mitä tälle selälle nyt ylipäänsä voi sopia. Pehmeää nahkaa, vedenpitävät, tukevat ja kuin luotu kulkemaan....

Näyttää siltä, että olen yhden elämän velkaa eräälle!

Ihan tuli Marketta mieleen näistä. Koska kutsun tällaisia sieniä kuukunoiksi....  =) 

Hauska kylänen oli näistä rakentunut yhden metsäautotien ruohikkoon.

Zilga tekee tänä vuonna todella kookkaita rypäleitä. Sikäli yllättävää, että on ollut tosi kuivaa ja kuumaa eikä meillä olla kyllä vettä kannettu yhdellekään perennalle tai pensaalle....

Harmi kyllä, rypäleiden koon kasvaessa kasvavat myös siemenet. Edelleen nämä on turkasen inhottavia syödä, koska pureskelee lähes pelkästään siemenmössöä.

Haluaisin oppia tekemään rypälehilloa. Vinkkejä kellään??

Erään lenkin varrella oli hyvin iso pahka, joka näytti jopa vähän kasvoilta männyn rungossa.

Omppuja on tosi paljon. Onneksi mies on samalla tavalla kiinnostunut säilömisestä kuin minä. Tulee jotain tehtyäkin, kun työvuorot on hullut molemmilla.
Hän oli reippaana pilkkonut ja höyryttänyt kaksi vadillista omenanlohkoja, ajanut ne soseeksi ja pakastanut. On taas talveksi hilloa lettujen ja pannarin päälle.

Minun pitäisi vielä tehdä muutamia omenapiirakoita pakkaseen. Se on tavoite itselleni joka syksylle. Olisi kiva, kun pakkasessa olisi vierasvaraa.

Toistaiseksi rouvaan on iskenyt laiskamato ja lorvikatarri yhdessä. Foliovuuat on ostettu, mutta täytettä ei ole itsekseen ilmestynyt.... outo juttu.

Sadonkorjuuta ja pihajuttuja

Pikkuhiljaa alkaa olla aika aloitella pientä sadonkorjuuta.
Sen lipstikan jauhoin jo, ja siitä saunavihdasta tuli hätinensä ehkä 1,5 dl jauhetta.....   hmph. Ja minä ajattelin, että saan siitä useamman purkin ja joulupaketteihin kans.

Ja pirskatti sentään: lopuissa lipstikan lehdissä oli jotain outoja öttiäisiä. Ei kirvoja, vaan kirjavia kuoriaisia yms. Yöks!! Pistin miehen kaatamaan koko puskan matalaksi ja kompostiin.
Niitä lehtiä en enää sitten kuivaa tänä kesänä. Liekö kuivalla kesällä ollut osuus asiaan, en ole koskaan ennen nähnyt tuossa puskassa mitään elukoita.

Yhtenäkään vuonna ei tyrni oli ollut keltainen ja valmis näin aikaisin!
Jotkut ovat jo jopa pehmeitä eli niitä on pakko alkaa keräämään pois. Sato on mahtava! Poimiminen ihan täyttä tuskaa, koska jokainen marja on noukittava yksittäin.....  huoh!
Toisaalta on ihan hyväkin, että tulee näin eritahtisesti, osa marjoista on siis vielä hyvinkin vihertäviä, ne siellä varjon puolella.

Ja kuivuri huutaa siis viikkotolkulla kun tätä liutaa kuivataan. Osan kyllä pakastan taas tuoreeltaan, vaikka ne on ihan älyn happamia tuoreena. Maku on silti mieleinen!

Omenasato taas aiheutti vähän isomman vahingon talviomenapuuhun. Vanha Åkerö otti itseensä painosta, ja iso oksa halkesi irti. Tietenkin koirien pitää nyt tunkea tuon oksan alle kielloista huolimatta.....
Jotain omppuja otin ja keittelin soseeksi, vaikka ovat siis täysin raakoja.
Tuo Åkerö on vaan niin hyvänmakuinen soseomena, ja omenoita on katkenneessa oksassa satoja. Toinen huoh!

Onni, että sähköt on kaivettu maan alle vuosia sitten. Tämähän olisi tiennyt kunnon katkoa, koska oksa roikkuu nyt johdon varassa.....

Bono hoitelee karviaiset parempiin suihin. Hyvä niin, koska meillä niitä ei juurikaan tule käytettyä vaan ovat enemmän napostelumarjoja. Itse en tuosta punaisesta edes niin välitä....

Mies keräsi mulle pesuvadillisen mustaherukkaa ja keittelin sitä sitten hyytelöksi, joka on hyvää riistalihan tms kanssa.
Samalla innolla liottelin pari pussia aprikooseja ja keittelin niistäkin hilloa. Tässä kesän aikana kun viimevuoden marjat on kaikki pakasteesta syöty, olen syönyt aamurahkan kaverina noita edellisvuotisia hilloja.

Ihailen ihmisiä, joiden itsekeittämissä hillopurkeissa on kauniit ja siistit etiketit.
Minä repäisin pätkän maalarinteippiä ja totesin, että pysynee.

Koska viinimarjat on tosiaan nyt ihan viimeisillään, ne on pakko joko kerätä tai hylätä, ja ahneus iski. Mies noukki pienen määrän vihreää herukkaa ja tökin ne kuivattimeen. (Sivumennen: ei paras ideani! Lämmittää nyt kämppää vielä tuon kuivattimen hurinalla reilu vuorokausi näillä helteillä... hoh hoijaa!!)

No, nyt on pikkupurkillinen vihreää jauhetta sekoitettavaksi rahkaan. Hullun Naisen keittiön kokeiluja tämäkin.
Siitä tuli muuten vallan villi (hyvä!) maku aamurahkaan. Ehkäpä kerään niitä lisää kun ilma vähän viilenee.....

Ja koska ne ensimmäiset kerrat......:  ystäväpariskunta poikkesi yön-yli -vierailulla ja kauppareissulla näin tutussa kojussa myynnissä mansikkaa hintaan 15 eur/laatikko. Nappasin laatikon mukaan ajatuksena syöttää vieraille aamulla tuoreita mansikoita, mutta siinä niitä peratessamme, päätimme naisvoimin keitellä ne lopulta kaikki hilloksi.

En ole koskaan raaskinut keittää mansikkahilloa itse!! Nyt sitä on ihan hurjan monta purkkia.
Tiedättekö miten hyvältä letut maistuu tulevana talvena??  =D

Saapuu syys, ruokatarinaa

Olipa kerran viikko, jolloin tein töitä urakalla. Harmi, ettei tässä duunissa saa urakkapalkkaa.
Ansaittuna vapaapäivänä (torstai) sitten aamulla lenkille nollaamaan hartioiden väliä ja sen jälkeen poikkesin isän luona kahvilla. Sieltä kotiin kävellessä (siis koko 650 m) pohdin tätä klassikkoa: mitä meillä tänään syötäisiin?

No, ensin oli se ajatus ja siitä se sitten lähti.
Kaupassa punaisella laputettuna vielä juurikin niitä tuotteita, mitä olin haalimassa. Joskus käy ihmisellä tuuri. Eli kesäkurpitsalasagnea.

En ole pastan ystävä, joten perinteinen lasagne kuuluu meillä ruokavalioon niin, että vuuassa voi olla neljä pastalevyä yhtä kiloa jauhelihaa kohti.... suhde on siis melko vääristynyt monen mielestä.
Mutta, jos kurpitsasta leikkaisi oikein ohuita siivuja (juu, perheeseen on pakko hankkia se vihannesmandoliini) ja käyttäisi niitä pastan sijaan....  joopa joo. Tämä toimi kuin häkä päässä.

Jauhelihat oli tosiaan laputettuna, samoin kolme pikku-mozzarellaa. 

Unohdin tehdä valkokastikkeen. Tai siis häsäsin niin paljon noiden vihannesten kanssa, että se jäi, ja nälkäkin oli.... mutta kasviksista tulikin niin muhevasti kosteutta, ettei se mitään ylimääräisiä kastikkeita edes tarvinnut.

Jauhelihan paistoin, heitin kattilaan 500 g tomaattipyreen seuraksi, lisäsin hillittömän määrän mausteita (sipulia, valkosipulia, soijakastiketta, basilikaa, pizzamaustetta, savunmakuista grillimaustetta) ja hauduttelin sen aikaa kun leikkelin vihanneksia. Se oli aika paksua, mutta ei haitannut.

Lisukkeena ne kolme mozzista ja pussillinen juustoraastetta (ei mennyt kaikki).

Huomioita! 

Kurpitsassa menee jonkunlaiset syyt, ja sitä oli paikka paikoin vaikea leikata koko kasviksen mitalta siivuiksi. Lisäksi valmiissa ruuassa vähän pienemmät palat olisi toiminut paremmin.

Munakoiso toimisi tässä takuulla. (Meillä tytöt vähän nyrpistelee munakoisolle ja nyt kun ovat tätä jo syöneet ja kehuneet, voin kertoa, että puolikkaan sinne ehdin piilottaa. Hehe!)

Joku vinkkasi myös esim. perunan viipaleista. Miksei.

Ensi kerralla jemmaan siihen vielä porkkanaraastetta ja ehkä kokonaisia kirsikkatomaatteja.

Luulen, etten tee enää jatkossa pastalevyillä mitään. Kesäkurpitsaa ja munakoisoa saa edullisesti läpi vuoden. Nam!! Muhevaa ja hyvää. Mikä parasta, ruoka tulee uunissa vähän kuin salavihkaa itsekseen ja sen aikaa voi vaikka lukea hyvää kirjaa.... 

Koska omenoita on, nuorin kyseli aamulla (kun nähtiin suunnilleen ensi kertaa sitten maanantain), tekisinkö jotain jälkiruokaa ompuista. 

Mies oli kerännyt puolukoita joten leikkelin omppuja ja ripottelin joukkoon ison kasan myös puolukkaa. Vähän fariinisokeria taittamaan puolukoiden kirpeyttä, 

Päälle crumble: mantelijauhoa, kaurahiutaleita, vähän sokeria, ja sulaa rasvaa. 

Keittelin vielä vaniljakastikkeen mutta vatkasin myös kermaa. (Kuvassa pelkkää kermavaahtoa...)

****

Pakko vielä kertoa tuon crumblen kuvaustilanteesta.

Tyttö halusi muutamia kuvia jälkiruuasta ja koska ulkona oli kaunista, mentiin terassille. Koirat tietenkin seurasi, koska mukana oli ruokaa.

Laitetaan lautanen "lattialle" ja kielletään koiria ankarasti. Näpsitään kuvia, molemmat polvillaan maassa, zoomailee hyviä taustoja.

Lopulta sanoin "ota vaan se ylös niin päästään syömään" ja nuorempi koira oikein tohkeissaan ottaa askeleen eteen samalla kun tyttö nostaa lautasen ilmaan.

Olisitten nähneet sen pettyneen ilmeen.  Nauratti.

(Nehän saa omat ruokansa aina sanoilla "ole hyvä" joten ehkä "ota vaan" kuulosti vähän samalta....)