Jos ajatellaan minkälainen vuosi 2018 oli sään puolesta, ei voi kuin ihmetellä. Eikä joulun upeat joulukorttikuvaelmat lumisine metsineen jääneet yhtään häpeämään tuon ihanan kuuman kesän jälkeen. Sanon vaan, että wau!
Tämä on kotimatkalta 2.1.
Oli pakko pysähtyä bussipysäkille, kun taivas oli niin upea!
Aloitin vuoden suoraan tekemällä 2.1. ylitöinä yhden päivän.
Minulle kertyy kolmen viikon listaan ylityötunteja koko ajan, koska polipäivät alkavat listan mukaan 7:30 ja tulen paikalle 7:00. Lisäksi teen pitkiä päiviä, jotka suunnitellaan alkamaan klo 8 mutta minä tulen töihin aina jo seiskaan. Nämä on esimiehen kanssa sovittu, listateknisiä ongelmia, miksi ei voida ohjelmoida suoraan mun tunteihin. Mutta en valita, saanhan niistä tuon pienen extrakorvauksen, kun herään sianpieremän aikaan ja lähden liikkeelle.
Ihana fiilis tietää, että kevät on kulman takana.
Luonto antoi jo vähän esimakua, mitä se sitten parhaimmillaan on.....
Tavallaan kyllä myönnän, että tykkään näistä pimeistä illoistakin. Kun kulkee metsässä tuon joululahjan kanssa (sain siis äärettömän kirkkaan otsavalon), on takuuvarmaa, että ketään ei tule vahingossa vastaan.... pimeydestä on siis etuakin. Ne satunnaiset keltaiset kirkkaat silmät, jotka katsoo takaisin kauempaa toki hätkähdyttää aina vaan. Tällä mielikuvituksella varustettu ihminen pystyy uskomaan minkä tahansa puuman ja leijonan olemassaoloon, vaikka ne on peuroja, supikoiria ja kettuja....
Arki on pyörähtänyt käyntiin täysillä, kun lukiokin taas jatkui.
Pyrin kirjaamaan tämänvuotiseen kalenteriin, jonka siis ostin itselleni joululahjaksi (Kiitos vielä lievästä yllytyksestä, Heli!!), päivittäisen sään ja lämpötilan. Niitä olen useana vuonna kaivannut, kun olisi kiva muistella taaksepäin minkälaista oli.
Tässä esimerkkinä yksi viikko. (No eipä ole paljon pidemmälle kyllä ehtinyt merkintöjä tullakaan....)
Laitan myös ylös leffat, joita olen käynyt katsomassa. Sain vihdoin ostettua sarjalippuja. Leffateatterin pitäjä on vanha työkaverini vuosien takaa Nokialta, ja hänkin sanoi, että "teidän perheessä nämä todella tulee käyttöön".
Luonnollisesti harmitti tosi kovin, kun yksi merkinnöistä piti jo sotkea. Ehkä opettelen kirjaamaan kaiken lyijykynällä??
Poikien rokotusaikaa piti siirtää, koska teetän Bonolle geenitestin samalla käynnillä. No, rokotukset on tänään, mutta eipä ole Posti kyennyt sitä pari viikkoa sitten tilattua tutkimussettiä toimittamaan edelleenkään.... *prkl*
Onneksi eläinlääkärillä on välineet ja sain labrasta luvan toimittaa sinne "omat putket" kun ne on asianmukaisesti merkitty.
Yksi upea päivä ollut tähän mennessä ja minähän poukkoilin sekä metsässä että omalla pihalla kameran kanssa.
Totta tosiaan on ollut upeita kelejä! Oon nauttinut ihan kybällä tästä lumisuudesta ja startannut lumikenkäkaudenkin.
VastaaPoistaKyllä sitä kesää taas sitten kestää ihan riittämiin. Nyt nautitaan näistä kuivista pakkaspäivistä!
Meillä on ollut yksi päivä hienoa, muuten harmaata..... varsinainen lonkerokeli.
PoistaMutta joo, täytyy nyt ottaa ilo irti vaikka väkisin.
Nyt mun pitää ihan tosissaan ihmetellä, että mitä tarkoitat tuolla yllyttämisellä..? Koska siis linkki viittaa minuun, mutta tarkoitatko jotain muuta Heliä? =D Vai miksi en muista mistä on kysymys...
VastaaPoistaNo mutta kuitenkin, kelit on tosiaan olleet talviset ja kiva niin! Vaikkakin eilen, kun vein tyttöä taas opiskelupaikkakunnalle, jouduin ajelemaan isoilla teillä ihan silkan kuran lentäessä auton lasiin, argh! Kotiin tulin sitten toista kautta, ihan vapaaehtoisesti valitsin mieluummin mutkaiset pikkutiet, jotka oli aivan jäässä, mutta joissa oli maisemat sitten sitäkin kauniimmat! ♥
Täällä meillä päin on kyllä siis ollut nyt lunta, mutta ihan silkkaa harmautta kyllä muuten. Yksi ainoa kirkas päivä siis ollut täälläkin ja silloin heti huomasi sen erityisen energian, mitä se antoi. Näinä harmaina päivinä on oikeasti ollut vaikeaa jopa aamulla herääminen, verrattuna siis jos olisi jo aamusta kirkasta. Toivottavasti siis saadaan niitä kirkkaita päiviä lisää ja pian!
Mukavia talvipäiviä sinne! ♥
Tarkoitin toki sinua. =)
PoistaSinä hankit syksyllä älyttömän kivan kalenterin ja ihailin sitä. Kommentoin ja siinä kivasti tsemppasit, että hanki vaan oma...
joten kerrankin otin käteen sydämen äänen pelkän järjen sijaan (eli liiton kalenteri) ja hankin itselleni isomman ja kivan. =)
Aa, no nyt muistan! =D Kiva kun tartuit vihjeeseen! Mä oon joskus ollut kova askartelemaan kalenteriin kaikenlaista, sinne sisälle siis, laittelin kaiken maailman liput ja laput sinne talteen ja kirjottelin värikynillä jne. Nykyään riittää ihan vaan ne kauniit kannet enkä jaksais enää niin paneutua muuhun, vaikka ne bullet journalit on kyllä melkoisen houkuttelevia... =D Liiton kalenterit on tosiaan aika tylsiä ja minusta ihan liian pieniä myös, ei niissä ole tilaa kirjottaa mitään, enkä mä enää näe sellasta pientä piperrystä muutenkaan. =D
Poista