Tämä oli loma, jota olin odottanut enemmän kuin montaa muuta lomaa koskaan.
Olen äärettömän ihastunut Lappiin ja ensimmäinen kerta siellä talvella kuulosti niin ihanalta.
Torstai-illalla Turkuun rautatieasemalle ja auton lastaus junan kyytiin. Näin kun moista ei tee alvariinsa ja erityisesti kun sen tekee ensimmäistä kertaa, sitä soisi, että ohjeistus olisi jotain muuta kuin "lastaus alkaa klo XX ja päättyy klo XX". Väli noiden kellonaikojen suhteen oli nimittäin melko niukka puoli tuntia eikä minulla ollut pienintäkään aavistusta mistä junaan ajetaan.
Virkailija asemalla viittoi oikeaan suuntaan ja tosiaan; siinähän tuo on, ihan parkkipaikan vieressä. Mutta miksei sitä kylttiä voisi olla jossain älykkäästi näkyvillä, ettei tarvitsisi käydä kysymässä? Siis vaiva ei ollut järin suuri, mutta stressasi ihan turhaan. Lisäksi kuka tahansa ulkomainen voisi arvostaa ihan simppeliä liikennemerkkiä "Juna Rovaniemelle".
VR tilaihme eli lemmikkihytti
Bono itseoikeutetusti mamman punkassa eli yläpunkassa
Junaan ajaminen oli helpompaa kuin laivaan; suora linja ja lisäksi vaunu käännettiin jossain kohtaa ja sieltä ajettiin myös etuperin pois.
Mies ja koirat olivat asemalla ja minä tepsutin sinne reppuineni kun auto oli pysäköity. Siinä oli rapiat pari tuntia hukattavaa aikaa eikä Turussa nyt ole merkittävää tekemistä kahden repun ja kolmen koiran kanssa torstai-illalla klo 19 jälkeen.....
Haettiin lähi-Salesta purtavaa ja lojuttiin asemalla. Koirat sai iltapalansa siellä ja vielä pienen pissakeikan, kunnes päästiin nousemaan junaan.
No, oli odotettavissa, etten nuku, mutta yllätti ikävästi miten meluisaa junassa tosiasiassa on. Jollain tavoin se kiskojen ääni resonoi sängyn rakenteisiin ja siinä ei tyyny merkittävästi vaimentanut. Koska en muista ikinä ajatelleeni junassa istuen, että se olisi kovaäänistä, yllätyin. Ajattelin vielä, että lentokoneessakin on se kova taustahumina, mutta tämä oli ihan omaa luokkaansa.
Yhtä kaikki, lepäsin. Ehkä torkahdinkin, koska olo ei ollut mitenkään merkittävän nuutunut Rovaniemeen päästyämme.
Noukimme nuorisoa kyytiin lentoasemalta ja jatkoimme Kemijärvelle, jossa pikainen lounas. Minähän katsoin Areenasta sarjan Taivaan tulet tuossa reilu vuosi sitten ja oli hirveän huvittavaa tunnistaa paikkoja Kempassa. Ruoka oli muuten erinomaista!!
Kämppä oli entisellään.
Saavuttuamme pikaiset kahvit ja sitten ruokakauppaan hakemaan perustarvikkeita ainakin viikonlopun yli. Nuoret lähtivät hankkimaan hissilippuja ja vuokrakamppeita, me otimme koirat ja lähdimme tekemään ensimmäisen viikon lenkeistä. Nauraen sitä, että "pikkuhyppely" on jälleen lenkki poropuistoon ja takaisin....
Talven kartta oli melko samanlainen kuin kesänkin.
Hienot reitit suksilla, kävellen ja pyörällä.
Sallatunturissa oli ensimmäisen viikonlopun aikana runsaasti tapahtumia.
Poro-Cup ajettiin nimittäin Keselmäjärven jäällä lauantaina ja sunnuntaina. Koko Cup päättyy Inariin nyt tänä viikonloppuna.
Tuon Cupin myötä paikalla oli paitsi tietenkin itseoikeutetusti kymmenittäin ellei sadoittain kilpaporoja ja niiden ajureita, myös paljon paikallisia ja sellaista hilpeää markkinatunnelmaa makkaroineen ja soppatykkeineen.
Rinteessä oli rauhallista vielä aamulla lenkille lähtiessä.
Kisaporo JJ tässä loppusuoralla
Oli tuo reipas laji. Luin jälkeenpäin, että poro juoksee jopa 60 km/h ja ihannepaino sille perässäkiskottavalle suksijalle on myös 60 kg. Rataa oli reilun kilometrin verran jäällä, soikionmuotoinen, ihan tuli elävästi ravit mieleen. Porot muuten menivät laukkaa.
Valitettavasti viikonloppuna oli todella poikkeuksellisen lämmintä, edes yöllä ei mennyt pakkaselle, ja sunnuntain osakilpailuista osa jäi ajamatta, koska jään pinta muuttui poroille vaaralliseksi ja pehmeäksi.
Lauantaina paikallisessa Papana Pubissa oli sitten vielä tanssit ja ohjelmistoon liittyi luonnollisesti arpojen myyntiä yms. Pääpalkintoina oli mm. kaksi poron vasaa ja jäimme hetkeksi miettimään mitä olisi tapahtunut, jos etelän ihme olisi moisia voittanut.
Omppuhyvää jälkiruuaksi
Peli-iltojen puuhia
Mukana reissussa oli Yatzy, koska se on nopea pelata, ja sitten tuo nuorten joululahjaksi ostama Terraforming Mars, mikä on peleistä ihan omaa luokkaansa. Oikein kunnon taktiikkapeli, jossa joutuu vähän miettimäänkin omaa osaamistaan ja sitä, miten pärjää parhaiten.
Illat siis istuskeltiin yleensä jonkun pelin äärellä, kun päivä oli vietetty ulkona ja nähty ehkä ruokapöydässä tai kahvilla.
Annoin houkutella itseni vielä kertaalleen kokeilemaan mutkamäkeä. Vaikka se, mitä sanotaan vanhoista naisista ja tiukoista nuorten urheilulajeista pitää ihan paikkansa. Lupasin etukäteen saapua kotiin murtamatta mitään raajaa....
No, olihan se aivan sairaan hauskaa.
Reidet ja polvet huusi armoa jo parin kerran jälkeen. Reidet eritoten hississä, kun matkat oli hippasen pidempiä kuin mihin silloin viimeksi 15 vuotta sitten jäin, kun Teijolla kävin muutaman kerran mäessä. Polvet sitten taas tuosta laskutyöstä.
Laskin pojan kanssa sinisiä rinteitä niin, että olen nyt kolunnut jokaisen rinteen (miinus kisarinne) läpi, mitä Sallatunturi tarjoaa ja onhan siellä panostettu ihan erinomaisesti turvallisuuteen ja mukavuuteen.
Meiltä on kämpältä hissijonoon järven selän yli satakunta metriä. Eturinne on punainen, mutta siihen pääsee yli puolenvälin aika kivaa sinistä pitkin.
Ihan viimeisellä laskulla huomasin, että lihakset alkaa väsyä ja yhdessä kohtaa (sitä punaista mäkeä) horjahdin. Taivaan kiitos selvisin kaatumatta. Siinä oli vauhtia niin paljon, että olisi sattunut aivan varmasti. Säikähdin sen verran, että oli hyvä, että oli suunnitellusti viimeinen lasku.
Niin kivaa kuin olikin, taidan jättää tämän lajin nyt nuoremmille suosiolla.
Pohjoisrinne alhaalta
Joku ehti somessa jo ihmettelemäänkin kuvia, että missä kaikki muut on. Oltiinko me siellä ihan keskenään?
No tavallaan kyllä. Pertsaladuilla oli aika vilinä, kävelyreitit kun kulki niiden viertä. Ja kaikki majoituspaikat oli ääriään myöten täynnä. Mutta tuonne hupenee väki kun tilaa on.
Rinteessä oli siksi kivaa, kun ei tarvinnut hirveästi miettiä varovansa muita. Ainakin pohjoisrinnettä laskettiin pojan kanssa ihan kaksistaan ensimmäinen kerta. Mäki siis avattiin juuri kun hisseiltiin itärinteeltä ylös.
Tuon paikan ehdottomasti paras juttu on juuri se, että siellä on rauhallista.
Me emme kaipaa iltahälinää tai monotansseja saati bilettämistä ja diskovaloja.
Eturinteessä oli pitkä pulkkamäki.
Ehkä hauskin juttu kun salli itsensä lapsettaa tarpeeksi.
Pulkka luisti järven yli lähes kotiovelle.
Ja siinä nousi vauhti niin kovaksi, että kypärä olisi ollut hyvä!
Olimme etukäteen suunnitelleet yhden pitkän kävelyn viikolle. Tavoitteena oli käydä Ruuhitunturin latukahvilassa. Päiväksi osui tiistai, kun edellisenä yönä asteet oli käyneet pakkasella viitisen asteen verran. Nimittäin hankien pinnat tahtoi muuttua pehmeäksi mössöksi päivän mittaan ja oli aika savotta tulla yhdeltä kävelyltä takaisin, kun joka toinen/kolmas askel upposi lähes reittä myöten sellaisen sadan metrin matkan.... Kontaten olisi päässyt nopeammin. Keksin sen liian myöhään.
Hangasjärven laavulla on edelleen keinutuoli.
70 cm lunta edessä vähän hidasti kiikkustelua,
mutta virallinen pose saatiin otettua.
Koirat saavat ehdottomasti yhden suurimmista kiitoksista onnistuneesta lomasta. Ne ovat aina niin iloisia lähdössä lenkille ja minne tahansa. Helppoja kuin mitkä. Ja reissaavat kuin eivät muuta tekisikään.
Sitten kotona makaavat reporankoina ja lepäävät ja ovat jälleen valmiina uusiin seikkailuihin.
Hiihtäjiin, poroihin, huskeihin ja moottorikelkkoihin ne suhtautuivat välinpitämättömästi ja ohittivat rauhassa. Taukopaikoilla olivat kiltisti, joskin Mellis kävi nokistamassa naamansa joka ikisellä nuotiopaikalla.
Boogie haki Lapin kasteen menemällä yhden suo-ojan jäästä läpi. Luonnollisesti se ainoa oja, jossa virtasi sen verran, ettei ollut pohjia myöten jäässä.
No, takajalkojen verran kastui, ponnisti itse pohjasta ylös eikä traumatisoitunut. Minä säikähdin huolella nähdessäni sen, mutta tuo ei ollut millänsäkään.
On ne aika patikkakoiria.
Reitti Ruuhitunturiin oli valtavan kaunis. Aika tiuhaan hiihtäjiä ohitteli ja huuteli terkkuja mennessään. Oli kiva latu-etiketti, että ohikulkijoita moikattiin. Majalle päästyämme menimme suoraan päivätupaan, missä lämmitimme reissumurkinaa, eli mössöruokaa pussissa.
Siihen päälle kahvit niin elämä hymyili kuin aurinko konsanaan.
Majalle saapui iso porukka moottorikelkoilla, puheesta päätellen ulkolaisia turisteja. Oli hauska kuunnella vilkasta ja iloista keskustelua ja huomata, miten hekin ihmettelivät äärettömän puhdasta ilmaa ja kirkkautta yms.
Me elbailimme niin pitkään, että oli hyvä fiilis lähteä takaisin kotiin päin. Matka takaisin menikin yllättävän äkkiä, kun suurin osa oli alamäkeä. Jossain mutkassa Hangasjärven tietämillä emme kääntyneet ilmeisesti oikeasta risteyksestä vaan jatkoimme pyöräuralla päätyen vähän pidemmän kautta kotiin, mutta ei haitannut. Itse asiassa tämä vaihtoehtoreitti oli nimenomaan näin päin tosi kaunis, ja alamäkeen....
Ruuhessakin oli riippumatto
Rinteet oli tosi kauniit iltaisin kun hissit oli kiinni.
Ihmettelimme isoa lumikissaa, jolla rinteet huolletaan joka päivä.
Ehdottomasti huikean hyvä viikko. Aurinko porotteli sen verran, että posket ja nenä otti vähän väriä.
Tällä reissulla emme ehtineet vuokrata murtsikkasuksia, mutta jäi hampaankoloon niin, että se on jatkossa varmasti ohjelmassa.
Edelleen on pohdinnassa tavallisten ja luistelusuksien erot ja se, kumpia sitä haluaisi kokeilla. Tietysti vuokraamalla voi ottaa molemmatkin. Mutkamäkeily muistutti mieleen, että luistelu on myös yksi vaihtoehto....
Meidän tuskin tulee etelässä hiihdettyä juurikaan, joten sikäli näppärä ajatus vuokrata vehkeet niin saa aina huolletut ja viimeisintä uusinta huutoa olevat kokeiluun. Jos sitten innostuu, ehkä jonain vuonna voi harkita omienkin hankkimista. Mutta varastoon niitä on turha ostaa odottamaan aikoja parempia.
Juna etelään oli varattuna myös torstaille, joten puolenpäivän jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja otimme jälleen suunnan kohti Rovaniemeä.
Pysähdyimme Napapiirillä Joulupukin Pajakylään, koska poika tai tyttöystävänsä eivät ole siellä koskaan käyneet.
Olen edelleen sitä mieltä, että se on viehättävällä tavalla toteutettu kokonaisuus. Jollain tavoin kaikki asiat ajateltu valmiiksi eikä niin, että jokainen toimija toteuttaa omaa näkemystään.
Onhan se aika paljon krääsää niissä myymälöissä, mutta tällainen jouluhullu ihminen, kuten minä, nauttii kyllä. Käveltiin Joulupukin pajan läpi ja se on ehdottomasti kauniisti tehty ja jollain tavoin niin hyväntuulinen kokonaisuus. Ne suloiset paketit pöydillä, arkut, joissa ohjeistus, mihin kohtaa poron rekeä lastataan....
Pukki itse oli päiväunilla emmekä tavanneet. Mutta sen sijaan ihailimme valokuvia julkkiksista Pukin kanssa ja erilaisten kurkisteluluukkujen läpi tonttujen touhuja. Kiirettä niillä pitää jo maaliskuussa.
Söimme pikaisesti Napapiirillä ja sitten olikin pakko pudottaa nuoriso lentokentälle odottamaan kyytiä etelään ja suunnata jälleen rautatieasemalle lastaamaan autoa.
Samat sanat kuin Turussa, olisi kiva, jos olisi mikä tahansa viitoitus kertomassa minne ajaa..... Koska autoja oli erilaisissa jonoissa, on vaikea tietää minkä jonon päähän jäädä ihmettelemään.
Paluumatka puksuteltiin samoin, ehkä jopa hivenen paremmin nukkuen.
Tosin VR:n tyynyt ovat littanaakin littanammat ja joku siinä punkassa pisti rintarangan sattumaan. Mutta helpompaa kuin ajaa itse.
Mahtava porukka. Mahtava loma.
Kiitos osallisille!! Eiköhän nyt jaksa töissäkin taas tovin.
