Yksikätisen leipomiset

Aivan mielettömän hauska sunnuntai. Herättiin ajoissa ja koirien kanssa metsään. Bonolla oli mantteli päällä ja siitä näki, ettei palellut. (Jätin manttelin laittamatta edellispäivänä ja silloin sillä oli kiire kotiin... aluskarvattomuus ei paljon lämmitä.)

Kotona join kahvia ja pohdin päivän ohjelmaa. Ipanan kanssa kauppareissu, koska tarvitsen kantajan. Muistettiin onneksi Ipanan tuleva viisurin poisto ja ostettiin pehmeitä ruokia.

Jälleen yksi niistä päivistä, jolloin jälkeenpäin harmittaa, etten viettänyt koko päivää kamera kaulassa seikkaillen ja kuvaillen.

Tulossa kontrollikuvat ja lääkäri. Siinä samalla voisi viedä jotain herkkuja vähän kiitoksena polin tytöille. Tiedän, ettei kukaan niitä odota, työtäänhän ne tekivät. Mutta kollegaa on kiva huomioida!
Kotiinkin olisi kiva saada vähän jotain hyvää.......

Outi Pakkanen on julkaissut jossain kirjassaan Anna Laineen taivaallisen kaurakeksireseptin. Sen parempaa ei ole. En vaan löytänyt ohjetta mistään. Onneksi pikainen nettiselaus auttoi. Niitä siis.
Tai näin kuvittelin. Totuus: en pystynyt edes sekoittamaan taikinaa, koska olen vaan niin oikeakätinen, etten vasemmalla saanut kuin huiskittua kaurahiutaleita lattialle. Onneksi on perhe.

Lopputulos kuitenkin kiitti. Puolitoista isoa dynollista aivan älyttömän hyviä ja rapeita kauralastuja.
Tosin myönnettäköön, että ilman muuta perhettä nämä olisi jääneet haaveeksi.

Pelkkä pellin nostaminen uuniin oli temppu ja kuinka se tehdään. Pellin poisottaminen niin, että sain liu'utettua sen leivinpaperin pöydälle yhdellä kädellä oli täysin tekemätön paikka. Ensimmäisen otin ja pelti putosi käsistä (onneksi vasta kun keksit oli pöydällä), koska oikea ei vaan kestä.

Koska on koneet, sekoittelin vielä pikaisen muffinssitaikinan. Makuna vaniljaa ja joukkoon kokonainen Pandan suklaalevy rouhittuna.

Säästän osan kotiväelle ja kiikutan osan sairaalanmäkeen.

****
Kontrollissa alles klar eli kaikki hyvin.
Magneettikuvat oli mielenkiintoiset! En ole tainnut ennen nähdä sellaisia. Radiologi on nuolilla merkinnut murtuman linjat, ilman sitä en olisi kyllä kuvasta osannut sanoa yhtään mitään. Edelleenkään varsinaisesta röntgenkuvasta ei murtumalinjaa pystynyt löytämään, edes tietämällä missä se on. Olisiko kuvakulma vaan sellainen? En osaa sanoa, vai onko magneettikuva jollain tavoin kolmiulotteinen? Metkaa yhtä kaikki.

Tärkeintä, että toipuminen on alkanut hyvin ja jatkunee samalla tavalla.

Sunnuntai

Viikot menevät nyt sellaista haipakkaa, ettei meinaa perässä pysyä.
Töissä lähes täysi katastrofi: porukkaa sairaana ja poissa. Eikä sijaisia vaan ole otettavaksi.....
Itselle tuli 60 viikkotuntia, kun eilen lähdin viettämään todellakin ansaittuja vapaita.

Olen ennenkin maininnut, että pelkään heikkoja jäitä.
En siis liiku luonnonjäillä mielellään koskaan.

Viime viikonloppuna näin kuitenkin, että järvellä ajettiin mönkijällä, joten oli pieni luottamus siihen, että ehkä se allekirjoittaneenkin kestää. Onhan tässä kolmisen viikkoa ollut pakkasta niin, ettei se alle -15 ole paljon mennyt....

Vietiin Ipana tallille ja siinä poikettiin sitten järvelle sen verran, että saatiin koirat päästää vähän juoksemaan. Viima oli vaan kova ja otti kasvoihin.
Kahvi kuitenkin maistui todella hyvälle jälkeenpäin.

Tupaa on saanut lämmittää joka päivä. Meille kuitenkin riittää vielä kerta päivässä koska takka varaa niin hyvin.

Satuin roskia viemään kun olin lisännyt puita, ja tämä jos mikä todistaa sen, että sytyttäessä päältä puut palavat ilman isompia savuja (ja siis hiukkaspäästöjä) mutta kun puita lisää kekäleiden päälle, ne syttyvät alhaalta ja siinä kohtaa savuhaitat lienee suurimmillaan.

Vähän maailmanparannusta siis tässä.

Aivan mielettömän kauniita päiviä.

Harmikseni olen tehnyt kaksi pitkää päivää niin koiralenkitkin on jääneet. Otankin ilon irti kaikesta ulkoilumahdollisuudesta nyt vapailla.

Arkinen ja siivoamaton sunnuntai

Tässä on taas viikko vierähtänyt kaikenlaisessa arkisessa puuhassa.

Viikko sitten sunnuntaina vetäisin varsin miehekkäät lipat yksissä portaissa ja siinä maatessani, kun olin rämistellyt 10 metriä alaspäin pehva-selkä -osastolla, pohdin perisuomalaisesti ensin "ei kai kukaan nähnyt" ja sitten vasta perään "sattuikohan pahasti"....

No, mustelma tai pari. Tähän ahteriin mahtuu.
Selkälihakset oli toki jumissa varsin makeasti pari päivää, mutta vertyihän nekin.
Muistan jälleen kertoa: MEILLÄ ON SAUNA! ♥  Minä siis lämmitin ja venyttelin kaatumisen jälkeen useampana päivänä niin johan tokeni.

Niin, siinähän ON kyltti: ei talvikunnossapitoa.....

Ne oli vähän tavanomaista liukkaammat kun lunta oli kertynyt portaille.

Lumi vietti tietenkin alaspäin, ja koska kuljen lenkkareilla.....

Valuttelin siis alas tuohon ensimmäiseen "levikkeeseen" saakka.

Saatoin vahingossa osua jalalla koiraan tai molempiin ja säikähdyksissään

kiskoivat vielä vähän lisää vauhtia..

Samat portaat keskiviikkona, kun joku oli ystävällisesti

päättänyt siivota niistä lumet pois ja nyt ne on helposti kuljettavissa.

.

Alkuviikko meni tiukasti töissä.

Olen vielä tämän viikon muka tehnyt sitä lyhennettyä listaa, mutta koska lomailin viime viikon, ei se varsinaisesti työvuoroissa nyt näy. 

Ke-to yön valvoin, jolloin sain valevapaat siinä kahta puolta ja siihen ne viikon vapaapäivät tavallaan jäikin. Perjantai sentään oli nukkumisvapaa.

Ipanan kanssa käytiin täydentämässä jääkaappia, kun totesin, ettei pelkästä Oivariinista ja ohuesta viipaleesta juustoa enää kovin kaksista ateriaa tee.

Päätettiin pitää herkkupäivä ja törmäsin moiseen ihmeeseen: terveellinen jäätelö.  Paljon proteiinia, vähän hiilareita. Noh tuota.

Tykkään tuosta cookie dough -mausta, mutta enpä nyt menisi tätä vahingossakaan vertaamaan esim. Ben&Jerry's jäätelöön edes unissani. Jäätelö oli hyvää, taikinapalat pahoja.

Ipana täyttää 17 vuotta maaliskuun lopulla. Siihen on siis vielä hyvin aikaa.

MUTTA.

Häneltä hajosi puhelin tuossa jo joulun aikaan ja on kulkenut reilun kuukauden nyt kahden puhelimen kanssa. Toisella voi soittaa ja vastata, toisessa toimii netti (ja sitä myötä esim. WhatsApp, jolla perhe kommunikoi).

Lukiolaisethan saa käyttää nettiä koulutöissäänkin, niin sen toimiminen on myös koulutyön nimissä perusteltua (vaikka itsekin sitä alkuun epäilin).

Hänellä on ollut harras toive saada synttärilahjaksi uusi luuri, jonka toki tarvitseekin.

Alkuviikosta, kun Mama's Taxi taas ajoi tallille, äiti oli kiltti ja poikkesi puhelinkaupassa täysin yllätyksenä. Kerroin kyllä, ettei maaliskuussa ole odotettavissa kuin ehkä pullaa....

Intohimoinen Star Wars -fani sai haluamansa puhelimen.

Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun hän käänteli tuota laatikkoa.

Laatikkokin on nyt laitettu talteen, sen verran hän arvostaa tuota lahjaa.

May the force be with us!

Tähän puhelimeen liittyi muutama hauska juttu, jotka on leffoista tuttuja. Tuon mustan härpättimen avulla piti saataman hologrammi, kunhan ratkaisee arvoituksen.

Kyllä me vaan pelasimme sen kanssa. Meinasi ihan yöunet mennä, kun niin paljon vaivasi moinen arvoitus. Lopulta vähän nettiä apuna käyttäen se selvisi ja olikin hauska.

****

Synttärijuhlia on tiedossa muitakin.

Ehei, omiini on vielä aikaa. Siis niihin, joita haluan ajatella.  =)

Mutta rakas isäni täyttää 70 vuotta tulevalla viikolla, ja koska hän pörrää maailmalla parhaillaan, ostin kotiin jotain, millä löytää aina perille.

Tuttavan mies tekee tällaisia majakoita. 

Tuonne sisälle saa valot ja se oli kyllä huikean kaunis valaistuna, kaverin pihalla, kun hain tämän omani. Korkeutta on metrin verran.

Feel free to travel the World, dad.

This lighthouse will guide you home. ♥

Tein jälleen mielestäni onnistuneita kirpputoriostoksia.

Ostin siis, tai ilmaiseksi ne annettiin, kaksi runkopatjaa, joista tehtiin meille vierashuoneen sohva, ja josta saa sängyn kun esim. lapset tulevat käymään.

Perheessä on yksi, joka arvostaa tätä uutta sohvaa yli kaiken. Se on nimittäin ikkunan edessä ja näkymä on kadulle.

Arvatkaa vaan, mikä Ulla Taalasmaa meillä kyttää ohikulkijoita.

Ipana halusi leipoa pullaa. Ihan tavallista pullaa.

Minä kun en piittaa paljoakaan noista sesonkileivonnaisista, ostin kuitenkin mantelimassaa ja kermaa, ja niin vaan söin tuollaisen peukalonpään kokoisen pullan. Mantelimassan määrä oli todella lähes yhtä paljon kuin pullaa. Siitä tykkään.

Marika oli kuvannut ihanaa ja kaunista, siivottua kotiaan.
Meillä voisi joku näin sunnuntaina tosiaan vähän satsata siivoukseen.....

Keittiö on kuin hävityksen järistys. Bonon trimmausalusta on ruokapöydällä, koska rapsuttelin siitä pari takkua pois ja harjasin koko hurtan. Lisäksi missäs muuallakaan kaikki eiliset kirppariostokset (iso pussillinen kaikenlaisia hiushärpättimiä) olisi kuin keittiössä?  Siis vessaan siihen koriin, missä niiden paikka on? Ehei....

Aputasot vyöryy viikon sisällä kannettua ilmaisjakelupostia, jotain muka-säilytettävää...
Voisiko poltettavat roskat tosiaan polttaa esim sytykkeenä kun laittaa tulet takkaan? Selvästi liikaa vaadittu.

*huoh*

Joskus on ehkä hyväkin todistaa, ettei elä missään siisteydessä.
Kieltämättä tämä nyt juuri vähän jurppii, mutten aio silti sille mitään tehdä. Laitan kohta pyykit kuivumaan, lämmitän vähän ruokaa ja pakkaan eväät. Sitten voikin piirtää kaksi ripsiväriviivaa ja lähteä töihin....

Iloa ensi viikkoon!!

Koiramaisuuksia

Kuten jo mainitsin, kotona ei odottanut enää mikään pieni pentukoira, vaan fyysiseltä kooltaan lähestulkoon teini.
Tuo on mennyt kasvamaan kovasti.

Ensi töiksemme kotiin tultua purin kaikki aidat kotoa. Koko kämppä on nyt näiden kahden temmellyskenttää.

Tosin, silloin kun jäävät kaksistaan, pentu teljetään vielä keittiöön, koska olkkarissa on muutamia johtoja yms. mitä en halua sen yksin ollessa pureskelevan...

Retkiä ja ulkoilua on nyt sitten tehty vähän toiseen malliin kuin ennen lomaa. Kuten sanottu, kasvanut on ja voimat lisääntyneet. Lisäksi tytär on ulkoiluttanut kiitettävän paljon, jolloin sen
lihaskunto ja kestävyyskin on vähintään tuplaantuneet!

****
Heti sunnuntaina viikko sitten heräsimme ajoissa (kiitos jet lagin, jonka ansiosta kello on koko ajan sen 5 tuntia edellä....) ja pakkasimme koirat autoon. Suuntana Teijo, taas kerran.

Kun jouluna siemailimme sitä skumppaa Mummokoira-Karon muistoksi, sanoin, etten halua tulla sinne ennen kuin mukana on taas kaksi koiraa. Se päivä koitti siis heti reissun jälkeen.

Roosinniemen laavulle on parkkipaikalta joku 1,5 kilsaa. Pentukoiralla ei ollut mitään laiskottelumeininkiä, se pinkoi minkä matalalla maavaralla pystyi. Pappakoira taas oli innosta sekaisin, kun tykkää tuosta paikasta niin kovin.

Laavulla vähän karkin etsimistä maasta.

Meille ihmisille ei ollut tällä kertaa mukana mitään purtavaa tai juotavaa. Minä olin vielä lentomatkan oksentamisesta varovainen enkä halunnut mitään ja toisaalta tarkoitus oli vaan tehdä "aamulenkki" vähän erilaisessa maastossa.

****
Palasimme sitten Teijolle jo tänään. Vähän pidemmällä olevalle laavulle.
Parasta tämän perheen miehissä on se, että kun palasin eilisen pitkän päivän jälkeen kotiin, heitin vähän ajatuksissani vaan, että "olisikohan maanantaiaamun kahvit Teerisaaressa kivat?" ja tänään aamusta oli reppu pakattuna jo 7:15.  JEE!

Viikko alkaa niin mahtavasti kun on vapaapäivä ja pääsee heti aamusta liikkeelle. Tällä kertaa oli mukana kahvit ja minttusuklaakeksit.  =)

Pieni koira, suuri kansallispuisto

Evästauko Teerisaaren laavulla.

Koirille oli purutikut ja vähän "irtokarkkia".

Pappakoira pyörähteli jäällä,

hieroo ihanasti irtikarvoja pois.

Valitettavasti minä olen hysteerisen arka menemään jäille. Joku ihme alkukantainen kauhu liittyen heikkoihin jäihin. Joten edes tuohon rantajäälle en suostunut kävelemään, ja kun koirat eteni yli 10 metriä, hihkuin niitä heti takaisin.

Tiedän, että siellä oli pilkkijöitä, ja luistinten ja suksien jälkiä meni ristiin rastiin....  Tämä on niitä asioita, joita ei pysty selittämään.

Päivä oli upea. Suomen kevät ihan parhaimmillaan.

Pappa poseeraa.

Eräs sunnuntai

Kuuden päivän raskas työputki takana. Yksi vapaa, ja uusi putki alkamassa.

Siinä lähtökohta.

Nukuin kuin pieni porsas. Sikeästi ja pitkään. Pistin silmät kiinni joskus 21:20 aikaan eikä minulla ole mielikuvaa, että puolisko olisi tullut sänkyyn. Aamulla havahduin hännänheilutukseen kun käänsin kylkeä joskus 6:40...   Ylös nousin melko pian 7:00 jälkeen. Rapsuteltuani sitä huiskuvaa häntää (tai sen toista päätä) ensin sängyssä venytellen.

Kuva ei ole ihan samalta sunnuntailta. Nythän maa on jo valkoinen. Lenkkireitti on kuitenkin näköjään sama.

Ihania metsäpolkuja. Ihan parhaat kaverit.

Männyn kaarna on jotenkin kaunista.

Harmi, että kuvaan osui myös tuo puhelimesta jäänyt varjo.

Puron ylitys. Vesi on kuulkaas jo kylmää.... hrrrr.

Tuota tukkia pitkin emme puroa ylittäneet. Siinä menee muutama riuku, joita pitkin on hyvä kävellä. Tosin koko vesistön leveys on ehkä 80 cm joten sen toki vaikka hyppää yli.

Sitten tuli luminen sunnuntaiaamu. Aurinko nousi ihanasti kesken lenkin. Noilla maisemilla en muista milloin olisin käynyt viimeksi. 

Olin aika järkyttynyt kun näin miten päätehakkuut oli sielläkin tehty ja koko metsä oli matalana.

Me keräsimme niiltä main mustikoita ämpärikaupalla vielä joitain vuosia sitten. Eipä tarvitse enää mennä, paitsi keräämään risuja jos haluttaisi.

Viehättävää kalliota hakkuun reunassa. 

Aurinko on tosi matalalla. Varjot on pitkiä, minunkin. Kerrankin.

Kotipihalla lenkin jälkeen. Mummokoira ei mitenkään arvosta tätä kuvaamista. Päinvastoin. Kuuroa koiraa piti vähän väkisin pidellä, että suostui ylipäänsä olemaan vieressä tuon hetken.

Idea ei ole omani. Niinpä sen julkistan ja kehoitan kaikkia halukkaita kopioimaan itselleen sopivaan tyyliin. 

Joulun odottelu on vaan niin älyttömän ihanaa! Nyt kaikki kynttilät ja härpäkkeet esille ja iloitsemaan pienistä asioista kaiken pimeyden ja synkkyyden keskellä.

Salon Seurahuoneella oli joitain vuosia sitten joulun aikaan "Jälkiruokakaappi". Kuuluu näemmä valikoimiin tänäkin vuonna jouluaterian yhteydessä. Kohdassa "ajankohtaista" löytyy lista.

Sittemmin Jovelan Johanna kirjoitti aivan järkyttävän ihanasta kaapista, mikä heiltä löytyy salin nurkasta.

Joten koska muualla, minä myös.  Meillä ei ole karkeille tai jälkiruuille kaappia, mutta meillä on melko näppärä hylly. Sijainti sen verran korkealla ettei siihen pieni koirakaan itsekseen mene.

Sunnuntain kauppareissulla. Muilla laatikkokaupalla kaljaa, meillä peruselintarvikkeet ja ihan naurettava määrä karkkia.

Nuorimmalle ilmoitin, että karkkia ei syödä tästä parissa viikossa vaan niitä katsellaan ja aina joskus vaan otetaan yksi tai kaksi.

HAH!! Olisi varmaan pitänyt itsellenikin lukea näitä madonlukuja.....

Nyt tulee pohdintaan minne ne jälkiruuat laitetaan kun hyllyn päällinen on täynnä karkkia.

Nämä omat suosikkini. 

Maailmassa ei voisi olla liikaa mansikkapalloja tai liitulakuja.

Miehen suosikki: vadelma- ja lakritsiveneet.

Nuo takana olevat keltaiset ei olleetkaan lakritsia, höh.

Brunbergin suosikkini: kaneli-Alku

****

Aamulenkillä juolahti mieleen, että voisi leipoa jotain. Joten lenkin jälkeen elvyttävä kahvi ja pakkasesta Brunbergin pusu. (Hei, vinkki työkaverilta: ne on tosi hyviä "jäisenä".)

Sacher-kakku, vähän joulutorttuja, jotain suolaista. Hmmm. Pikainen soitto isälle avokkeineen, että "tulkaa nyt auttamaan, hullu leipuri on irti" ja siitä se lähti.

Vieraita odotellessa.

Tyttären ja oma suosikkini kaikista jouluherkuista: Aura-juusto ja piparit.

Joulutorttuja.

Kaupassa oli hyvää uutuusmakua hillosta: kirsikka-puolukka.

Pahus kun suklaa pääsi tuolla lailla valumaan liikaa.

Kumma juttu, kakkua on jäljellä vielä.

Illan tullen vielä toinen lenkki. Jostain syystä nyt parin päivän aikana on tehty sellaisia lenkkejä, mitä tehtiin silloin kun Mummokoira oli hyvin nuori. Mitähän nostalgiaa ja historian havinaa tämä lie?

Joka tapauksessa totesin iltalenkin jälkeen, että yhden päivän vapaalla olo on kuin olisin viettänyt koko viikonlopun ja vähän yli. Taivaallisen rento fiilis!