Pikku lomanen

Eläköön idiootit nimettömät ja munattomat stalkkaajat. Hetken jo mietin viitsinkö enää kirjoittaa tavuakaan. Kiitos, olette ehkä pääsemässä tavoitteeseenne.

Aloitimme loman perjantaina aamusta ajamalla ensin Vaasan kupeeseen, jossa Bergön suloinen luontopolku toimi päiväkävelynä. En tiennyt ennalta, että tuo reitti on jonkinlainen "kulttuurimatka" eli reitin varrelle on sijoitettu erilaisia puisia veistoksia sekä tauluja. Nuo puiset linnut ja eläimet olivat kertakaikkiaan ihania ja viihdyttäviä, reitti kokonaisuudessaan erittäin kiva. Suosittelen, jos liikut siellä suunnalla. 

Merikotka

Yövyimme Pietarsaaressa järjettömän hienossa Airbnb-kämpässä (sattumalöydös), josta jäi harmittamaan vain se, ettei meillä ollut aikaa olla siellä pidempään. Jos joku joskus haluaa tuolle seudulle, voin vinkata tuosta asunnosta. Oli enemmän kuin rahansa arvoinen.

Jälkiviisaus (ei asu meissä), tuo ainoa oikea viisaus. Olisi kannattanut ajaa ensimmäisenä päivänä ylemmäs niin seuraavan päivän matka olisi ollut lyhyempi. Mutta Kalajoen hiekkasärkkien kautta siis kohti eteläistä Lappia.

Hiekkasärkät on huikeat! 

Toki koirat keräsivät hiekkaa huolella, mutta kuivuivat ja varistivat sen pois.

Olimme varanneet vuokralle asuntoauton, jonka noukimme matkaan eteläisestä Lapista. Sillä kohti pohjoista siten, että ensimmäinen iltalenkki Taivaskeron huipulle ja yötä puskassa Muonion kupeessa. Seuraavana aamuna eteenpäin Kilpisjärvelle ja siellä aamulenkkinä Saanan huiputus.

Lomakoti

Variksenmarjoja Taivaskerolla.

NAM!

Auringonlasku ja pari poroa.

Joku viisaampi olisi jättänyt ehkä nuo kapuamiset edes siten, ettei kahta peräkkäistä päivää, mutta mitä mahdoinkaan sanoa siitä viisaudesta....

Lounastauko Saanalla.

Taivaskerolle kiipesimme huoltoreittiä, koska siinä vaiheessa iltaa emme olisi ehtineet ennen pimeää koko ohjattua lenkkiä. Alaspäin tuli ihan opastettu polku. Alas tulo on huomattavasti raskaampaa ja ottaa kummallisesti lihaksiin.

Seuraavana aamuna Kilpisjärvellä jätimme auton parkkiin ja reppuun lounastarpeet ja kapuamaan uudestaan. Kiivetä jaksaa kyllä, vaikka tuonne oli kyllä todella raskas kavuta, koska polkujen pikkukivet tahtoivat lähteä jalan alta vierimään. Lounastaukoon asti kuljin paitasillani, mutta riittävän ylös päästyä alkoi tuulla sen verran, että fleece oli oikein kiva lisuke.

Alastullessa lonkat sattuikin sitten jo kunnolla. Pahus. 
Kolme päivää meni Buranalla, sitten alkoi helpottaa. Ei nuorene meikäläinen, ei.

Alunperin tarkoitus oli jäädä Kilpisjärvelle vielä toiseksi yöksi, mutta aamulla satoi eikä retki kolmen valtakunnan rajalle patikoimisineen houkutellut tuossa kelissä. Autossa kun vaatteita on vaikea saada kuivaksi. Joten otimme renkaat alle ja jatkoimme Norjan puolelle. 

Finnsnes

Ånderdalenin kansallispuisto

Reissussa rähjääntynyt

Senjan saari oli kaunis. Harmi kyllä, sadetta jatkui täälläkin. Teimme kuitenkin reippaan patikan kansallispuistoon. Tuon jälkeen hyvät kahvit ja kelpasi taas jatkaa.
Senjan saarella korkeuserot oli suuria. Välillä kauhistutti lukea liikennemerkistä, että seuraavat 3 km on pelkkää nousua (koska sitä seurasi vastaavasti 3 km lasku....)  Mutta maisemat oli henkeäsalpaavat.

Mokomat onnekkaat Hannu Hanhet, nuo norjalaiset! Järkyttävän upeita vuorenrinteitä, mietin jatkuvasti olevani Hobittien maassa. Uskomattoman kauniita vuonoja. Vuoret ja meri on kaunis yhdistelmä maisemallisesti. 

Koska ne lonkat, emme edes ajatelleet kiivetä enää "paholaisen hampaille", vaikka maisema on ilmeisesti todella järisyttävä. Jääpä jotain ensi kertaan. Ajoimme hiljaksiin kohti Gryttafjordia, ja siellä jäimme lauttajonoon, koska aikataulu oli sopiva. Lautalla yli Andoyan saarelle, jossa 3 km päässä satamasta olikin kaunis leirintäalue.

Gryttafjord

Andenesista olisi päässyt valassafarille, jolla on valaiden näkyvyys -takuu. Emme kuitenkaan halunneet jättää koiria keskenään pieniin tiloihin useaksi tunniksi, joten valitettavasti valaita ei nähty. Kovin yritin lautalla (100 min) kytsiä, josko joku pyrstö olisi heilahtanut... 😂

Andenesin leirintäalue oli käsittämätön: valkoista hienoa hiekkaa, satoja metrejä. Lisäksi metkaa mustaa kiveä, joka oli liukasta kuin lasi. Siinä näkyi miten allot ja myrskyt olivat kuluttaneet kiveä vuosien saatossa.

Osuimme leirintäalueelle parahiksi auringonlaskuun....

Aamu valkeni kauniina.

Koirat saivat riehua itsensä uuvuksiin rannassa.

Andoyan saari oli hieno. Tiet kapenivat kun matka jatkui. Yhdessä kohtaa suuri tankkirekka pysähtyi päästäkseen meidät ohi, ja silloin mietin pitäisikö opetella vääntämään kuskin peili sivuun, jotta tilaa olisi edes se 20 cm enemmän.....

Yleisesti tiet olivat todella hienossa kunnossa. Kun muistaa, että tuolla pohjoisessa turistien määrät vastaa takuulla samaa kuin meillä etelässä yleisesti, on vaan todettava, että niin eri tavoin priorisoidaan sitä, mihin valtion rahaa laitetaan kiinni. Ja kyllä, olen varsin hyvin tietoinen siitä(kin), että Norjassa sitä valtion rahaa on jokseenkin paljon enemmän kuin meillä....

Norja ei turistin näkökulmasta ollut ollenkaan kallis. Diesel oli halvempaa, ruoka samoissa hinnoissa, leirintäaluemaksut ihan vastaavat... enpä keksi äkkiä mikä olisi kallista. Kyllä, NOKin kurssi on nyt heikompi kuin joskus, mutta jo 6-7 vuotta sitten olin samaa mieltä, kun tein kaverin kanssa pitkän viikonloppuretken Osloon. Jo silloin kyselin mikä siellä nyt on niin ihmeellisen kallista kun aina moititaan?

Luulen, että koska maa tuottaa runsaasti sekä sähköä että öljyä, siellä olisi edullista lämmittää. Sähköautoille valtio maksaa verot, jolloin niiden hankkiminen on halpaa. Suurien etäisyyksien maassa ihmettelin toki, miten e-autolla pärjää, kun lähimpään kylään, jossa ruokakauppa, saattoi olla matkaa linnuntietä 10 km mutta ajamalla hyvinkin toista tuntia.

Hinnoyan saarella Evenesissä löysimme taas kivan leirintäpaikan rantoineen. Jotain sodan aikaisia muistomerkkejä alueella oli, samoin kuin hauska luontopolku, jonka kävelimme (ja taas ylämäkeä). Koirat saivat nauttia rannasta ja törmäsin yhteen "vanhaan ystävään" eli meduusaan, joka oli jäänyt laskuveden yllättäneenä kiville....

Muistomerkiltä katottaessa leirintäalueelle.

Vuonoissa pohja oli sitä samaa vaaleaa hiekkaa,

mistä syystä vesi heijastui kovin vihreänä.

Ystäväinen....

Aamu toi melkoisen yllätyksen: laskuvesi ja rantaa oli yhtäkkiä 300 m enemmän.

Hiekka kuitenkin oli pelottavaa juoksuhiekkamasta, joten poikia ei voinut päästää.

Asuntoauto oli miellyttävä tuttavuus. Tuo oli täydellisesti varusteltu: leivänpaahdin, mikro ja kahvinkeitin kuuluivat varustukseen, ja kun leirintäalueella oli sähkön päässä, kaikki toimi. Toki on melko ahdasta, kun lattiatilaa on se pari neliötä (jos sitäkään), mutta verkkoaidalla saimme tehtyä koirille oman pikku pihan, jolloin tila lisääntyi.

Ruotsin läpi paahdoimme kertarysäyksellä. Päivä oli tosi sateinen eikä Abiskon kansallispuisto houkutellut sen jälkeen, kun lukuisat kieltokyltit yksiselitteisesti kielsivät alueella yöpymisen. Toisaalta tuolla ei ollut leirintäalueita avoinna, koska toimivat hiihtosesongin aikaan. 

Kiiruna olisi mielenkiintoinen kaupunki tutustua lähemmin ennen kuin kaivavat sen lopullisesti auki. Nythän kaivoskuilut menevät jo rakennusten ja kaupungin keskustan alle, mikä on minusta ajatuksena pelottava. Jonkinlainen iso romahdus tuntuisi vaan odottavan tuloaan..... 

Muita havaintoja matkan varrelta: 

* norjan kieli on minusta vaikeaa. Puhun ruotsia ja pärjäsin sillä. Norjalaiset ymmärsivät, mutta minä ymmärsin vasta asiayhteydestä mistä puhutaan.... (Ei siis tarvitse ihan vielä hakea sinne töihin...)

* kun ihmisellä on kotona ollessaan vuoret, meri, vuonot ja tuo maisema, mihin sellainen ihminen lähtee lomalle nähdäkseen jotain "uutta"?

* kaikkialla oli hyvin siistiä. Pientenkin teiden varsilla oli P-paikkoja, joissa tilaa useammalle isolle autolle, aina WC:t sekä isot roskikset. Ehkä se on niin, että kun mahdollistetaan, niitä käytetään asiallisesti.... 

* leirintäalueilla ei (tietenkään) ollut saunoja, mutta yllätyin, ettei ollut myöskään pyykinpesumahdollisuutta. Myöskään mitään itsepalvelupesulaa emme löytäneet G-haullakaan pohjoisesta.

Äkäslompolo

Voisin hyvin kuvitella tekeväni vastaavan reissun uudestaan. Ottaisin myös saman auton. Vuokraaja-pariskunta oli todella suloinen. Auton käyttöönottokoulutus sujui nopeasti ja tehokkaasti ja lisäksi oli jatkuva mahdollisuus olla yhteydessä, jos mitään murheita olisi tullut. Heillä oli vuosia kokemusta Norjasta ja saimme kullanarvoisia matkavinkkejä sekä vihjeitä miten löpönkulutusta voi vähentää noilla raskailla pätkillä.

En tosin ottaisi samanlaista tinkiä matkoista. 3600 km / 8 päivää oli liikaa. 

Suomen päästä jäi mieleen leirintäalueiden erot. On vähän aikaa nähnyttä, kulunutta, mutta toimivaa, kuten Kilpisjärven retkeilykeskus. Palvelu kuitenkin superystävällistä ja ainoa miinus oli puuttuva pohjois-Norjan kartta, jonka olisin halunnut ostaa. 

Siisti keittiötila, erittäin hyvä sauna/suihku, pesutupa kuului hintaan jne. Saunat lämpenivät useamman tunnin joka päivä, ja paikan pysäköidä sai valita. Alue on monikerroksinen (rinteessä) ja autolle/vaunulle löytyi tasainen paikka. Telttapaikat olivat toki silminnähden kehnohkot, epätasaiset ja paikkoja oli niukasti.

Sitten on paikkoja, joissa on päätetty rahastaa kaikesta erikseen: Ylläksen "Ykkönen", jossa pyykinpesu 5 eur/koneellinen ja saunat päällä YHDEN TUNNIN iltaisin (klo 20-21). Palvelu sellaista "jaaha, hinta on tämä ja tämä ja pysäköidä täytyy sitten näin, tuossa on alueen kartta". 

Leirintäalue oli isoa karkeaa kiveä, jonka päällä oli viheliäistä liikkua, ja jossa pelkäsin, että auton edusmatto menee rikki... 

Keittiötilat toki siistit ja kierrätys mahdottoman hyvin järjestetty. Jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen tuo rahastus-politiikka ja jossain määrin epäviihtyisä kenttä. Patikkareittejä tuolla sitten taas on mahdottoman kivasti ja voisin joskus kuvitella meneväni Ylläkselle ihan vaan niiden vuoksi.

Ei ole tässä perheessä aiemmin nähty, että allekirjoittanut pistää koko pizzan tuulensuojaan nopeammin kuin pöydän toisella puolen on syöty omasta puolet.... taisi olla melkoinen nälkä.

Ja oli muuten sitten niin erinomainen pizza ♥

Tiramisu (itsellä ilman espressoa) oli taivaallinen

Mitä tekisin toisin?

* en aloittaisi lomaa tällaisella retkellä. Olisi kannattanut ensin levätä kotona muutama päivä.

* ottaisin lyhyemmät päiväetapit; pidempi vuokra-aika tai toisenlainen systeemi, esim majoitukset paikan päällä ja henkilöauto. Tässä puolensa ja puolensa.

* suunnittelisin paikat, jotka haluan nähdä. Vauhdissa ei ehdi suunnitella riittävästi, koska etäisyydet ja ajomatka

* suunnittelisin "ruokalistan". jonka mukaan ostokset. Syömiset meni vähän ahterilleen, koska ei ollutkaan kauppaa silloin kun ruoka loppui...   Auton jääkaappiin kuitenkin mahtuisi.

Yksin vai yhdessä?

Varoituksen sana!

On paljon mahdollista, että tämä teksti tullaan poistamaan. Stalkkaajat ja muut paskan levittäjät, älkää vaivautuko. Teidän mielipiteitä tuskin julkaistaan tai poistetaan joka tapauksessa. Sitäpaitsi ette pysty sanomaan mitään mitä en olisi jo kertaalleen itselleni sanonut. 

Kun tarpeeksi väsyttää ja vituttaa, alkaa olla tunne, että antaa mennä.

Tää on ollut pitkä kesä. 
Oli viikkoja, kun tehtiin yksin puhelintyötä. Oli viikkoja, kun päivässä piti vastaanottaa 15 potilasta. Hyvässä pössiksessä meni, loistava porukka kun töissä on. 

Taisi silti syödä naista.

Kotona taas. Kaksi vuotta olen toivonut projektia. Uskoin jo hetken, että tänä vuonna on se kesä. Eipä ollut.

Toinen projekti, jota sitäkin on kolme vuotta suunniteltu, meni maaliin päivässä. Mutta kun "en mä muistanut", "en mä huomannut"... 

Voiko mikään missään ikinä loukata enempää kuin tajuta, että olet niin vähän arvoinen, että sun toiveita ei mitenkään voi muistaa tai huomata?

Loma on kulman takana. 4+1 herätyskelloaamua.

Päätöksen paikka.

Alkukesän harjoitteluloma

Työnantaja vaatii, että kesäkuukausien aikana on pidettävä tietty määrä lomapäiviä pois, ellei erittäin painavasta syystä niitä suunnittele pidettäväksi syksyn kuukausilla. No, eipä tässä erikoisempia suunnitelmia ole, joten pistin kesäkuulle yhden neljän päivän lomapätkän käyttöön, koska varsinainen loma on suunniteltu myöhäisimpään lomakauteen.

Aloitimme loman tekemällä pienen päivä Visbyssä retken. Tästä on puhuttu useita kertoja, mutta kovin harvoin Suomesta yksikään laivayhtiö tekee niitä, ja itse asiassa ne myydään tosi äkkiä loppuun. Näin mainoksen jossain varhain keväällä ja nappasin kiinni. Tietämättä mitään kesän aikatauluista, totesimme, että silloin on mentävä kun matka järjestetään. Onneksi koirahoitolassa oli noille kahdelle yölle tilaa...

Aloitimme päivän kävelemällä laivasta keskustaan ja kahville.

Pöydän ääressä oli kiva tutkia karttaa ja pohtia mitä, missä ja minne.

Kaupungin reunalla lähellä rantaa on kasvitieteellinen puutarha, jonne on ilmainen käynti. Portit olivat kutsuvasti auki, joten sinne. Tosi kaunis puutarha. Tuolla lienee varsin sopiva ilmasto monille vähän eksoottisimmillekin kasveille, koska esim. oliivipuut rehottivat valtavina, eikä niitä takuulla siirretä sisätiloihin talveksi.

Visby on vanha Hansakaupunki, sitä ympäröi 3,5 km mittainen muuri, ja siellä on taisteltu ankarasti muutama vuosisata sitten.  Muurin ulkopuolella kulki viehättävä hiekkapolku, jota pitkin nähtävästi paikalliset ulkoilevat ja mekin kiersimme kaupungin ulkopuolelta ennen palaamistamme pikku kujien ja ruusujen kaupunkiin.

Päivä oli onneksi tosi kaunis. Ei liian kuuma, koska kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli ihan kivakin, että mereltä käy pieni vilvoittava tuuli. Kaupunki on pieni, hyvin paljon esim. vanhan Tallinnan kaltainen: suloiset mukulakivikadut, pieniä vanhoja taloja, todella viehättäviä ikkunoita ja pihoja, ja Visbyn erikoisuutena: joka puolella runsaasti ruusuja.

Itsehän hullaannuin ajatukseen tuollaisesta vähän köynnöstävästä ruususta rakennuksen seinustalla, ja kävin hankkimassa (metsän reunasta) vanhan, älyttömän helposti leviävän, Valamonruusun ja kaivoin sille kuopan autotallin seinustalle. Jos se ei siihen asetu, sitten ei. 

Kuljin tuolla nenä puskasta toiseen, tuoksu oli hurmaava.

Tutustuimme myös paikalliseen kirkkoon, joskin en vieläkään pysty päättämään oliko se minusta todella ruma vai ihan ok. Jotenkin odotin tuollaisessa paikassa hyvin vanhaa kivistä kirkkoa, ja tuo moderni tyyli jotenkin iski silmään....  No, katsokaa itse.

Lasimaalaukset olivat upeita ja 

kirkko itsessään sisältä tosi hieno.

Päivä kului nopeasti kävellessä ympäriinsä. Vähän olisin halunnut myös ehtiä kaupungin ulkopuolelle, mutta erilaiset retket, joita tuolta tehdään, olisivat vieneet puolet päivästä, joka kuitenkin on itsessään jo lyhyt (8 h).

Esitinkin laivayhtiölle toiveen sellaisesta kiertomatkasta, jossa auton saisi ottaa pois laivasta, jäädä saarelle majoitukseen esim. yöksi tai kahdeksi, ja vähän tutkia Gotlannin saarta enemmän. 

20 km päässä kaupungista olisi ollut tippukiviluola, jonka haluaisin joskus nähdä. Lisäksi saarella vietetään dekkariviikoa heinäkuussa, Ruotsalaiset dekkarikirjailijat käyttävät kaupunkia tapahtumissa kirjoissaan. Myös pyöräilemällä saareen olisi kiva tutustua. (Tämähän siis onnistuu vaivatta, jos matkustaa Ruotsiin, ajaa Tukholmasta vähän etelään ja ottaa paikallisen lauttayhteyden... vie vain ajallisesti taas enemmän siirtymisten vuoksi.)

Jalkoja kastelematta niin pitkälle kuin pääsi.

Selän takana jossain Ruotsi.

Ainoa miinuspuoli koko matkassa oli älyttömän pitkä laivamatka, koska laiva kulkee Helsingistä.

Kun se yöllä pysähtyi Maarianhaminassa klo 3, siitä olisi niin näppärä 5-6 tunnin matka Turkuun....

Onneksi meillä oli kiva hytti ja nukuimme kuin possut.

Saavuimme kotiin alkuviikosta, ja pyöritimme normaaliarkea. Vähän rakennusprojektin tapaista, eli roskiskatos työn alle, lisäksi maalasin kävelyportin, joka oli surullisessa kuosissa sään oltua sille kova jo vuosia.

Juhannuksena fillaroimme ystävien kanssa Littoistenjärven rantaan piknikille. Meiltä siis n. 28 km sinne, koska pyörimme vähän menomatkalla reittivalintojen vuoksi. Pidimme hyvän tauon ja fillaroimme takaisin (26 km). Tämän jälkeen ystävät tulivat meille, ja grillasimme, söimme ja viihdyimme pihapuuhien (tikanheitto yms) kanssa. Saunakin tietenkin lämpeni ja jatkoimme iltaa istuen kun aurinko ei laskenut ollenkaan eikä siis tajuttu ajan kulua. 

Tänään mietin aamulla milloin olen viimeksi ollut juhannuksen täysin vapaalla suunnitellusti. Varmaan viitisen vuotta sitten, kun olimme pohjoisessa niin, että palasimme kotiin aattona. Normaalisti olen pyhät kiinni, mutta tässä normityöajassa on kyllä puolensa.

Ylihuomenna sitten takaisin sorvin ääreen ja seuraava pidempi vapaa vasta elokuun puolivälin jälkeen.

Raparperipiirakkaa

Raparperi, tuo alkukesän rapsakka - niin mikä, vihannes? Hedelmä?

Tuntuu muuten hullulta puhua alkukesän herkusta, kun nyt on tosiaan vasta kesäkuun alku ja hirveän moni alkaa olla kukkimisen loppupuolella ja raparperikin on tehnyt mahtavat varret jo toukokuun puolella helteissä.

Meilläkin kolmen vuoden kasvattamisen jälkeen, kasvaa sen verran, että piirakkatarpeet saa yhteen tai kahteen piirakkaan. Onneksi raparperi on antelias kasvi, ja moni jakaa varsia päästäkseen niistä eroon. Minä pakastan pari pientä pussillista palasia siltä varalta, että talvella maistuu piirakka. Siitä tulee ihana kesän tuoksu. Mies taas tykkää keittää raparperimehua, jota laittaa aamurahkan joukkoon.

Piirakkaohjeita on varmasti yhtä monta kuin on tekijää. Eräs meidän lääkäreistä tekee vuosittain ison pellillisen piirakkaa ja tuo sen töihin. Hänellä on valtavan ihana murutaikinakuorrutus piirakan päällä, lisäksi se on mehevä ja pehmeä.

Itse olen yhdistellyt useita ohjeita ja menen helpoimman kautta: vatkaamaton versio.

RAPARPERIPIIRAKKA

2 dl piimää

2 munaa

2 dl sokeria

1 dl rasvaa

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

Yhdistä kosteat aineet riittävän isoon kulhoon, sekoita puuhaarukalla. Sen jälkeen sekoita joukkoon kuivat aineet. Muistan äidin sanoneen, että jos taikinassa on jotain hapanta, kuten piimää tai kermaviiliä, siihen täytyy laittaa leivinjauheen lisäksi ruokasoodaa... mene ja tiedä, tällä ohjeella olen kuitenkin mennyt.

Taikinasta tulee melko jäykkää sekoitettavaa. Levitä se uuninpellille, annoksesta tulee vajaa pellillinen.

PÄÄLLE

litran verran raparperinpaloja

kermaviili

1 muna

vajaa dl sokeria

vaniljasokeria

Painele raparperinpaloja vähän taikinaan. Sekoita viili, muna ja sokerit sellaiseksi leipurinrähmäksi, mikä on tyypillistä mustikkapiirakalle. Tämä tekee piirakasta mehevän eikä välttämättä vaadi jäätelöä kaveriksi, vaikka raparperin sisältämän oksaalihapon vuoksi maitotuote sen kanssa onkin suositeltava.

Taikinaan voisi laittaa mausteeksi kardemummaa tai vaniljaa. 

Koska saimme ystävältä muovikassillisen varsia, taidankin paistaa pari piirakkaa pakastimeen talven varalle. Pellillisen voisi leikata neljään osaan ja pakastaa pussissa. Lisäksi paloja riittää pakastettavaksi ja mehuunkin.

Sekalaista keväästä ja alkukesästä

On ollut vauhdikas ja kiva toukokuu. Yllättävä hellehän iskeytyi Suomen ylle ja tosiaan on ollut poikkeuksellisen kuuma.

Meidän nuorimmainen täytti vuoden juuri ennen vappua. Suloisia vekaroita, kerrassaan hyväntuulisia ja virkeitä tenavia. Synttärikahvit käytiin juomassa ja katsomassa heidän hassutteluaan.

Mummin murut ♥

Kesälomiahan pitää tunnetusti töissä alkaa suunnittelemaan jo hyvissä ajoin, jotta loma-ajat voidaan vahvistaa. Itse halusin varta vasten myöhäisen lomajakson tälle vuodelle. Lapin lentävät ovat turhan uteliaita ja päällekäyviä yleensä kesä-heinäkuussa, joten parempi suunnata pohjoiseen vasta ihan loppukesällä. Sainkin helposti vaihdettua lomajaksoni elokuulle. Viikon saan kuitenkin pitää jo ennen juhannusta niin jonkunlainen tasapaino säilyy.

Kesälomasuunnitelmia on tehty ja kaikenlaista varattu ja tilattu. Katsotaan nyt....

Bonolle syntyi pentuja keväällä ja käytiin helatorstaina päiväseltään retki Kotkaan. Mellis sai samalla edustavan trimmin kasvattajalta, joten kelpasi näyttää nuortamiestä näyttelykehässä. 

Mellis ja Mamma-Kaja

Yksi pennuista jää kasvattajan siskontytölle asumaan. Frida on kyllä ehdottomasti kaunis ja kaikkihan ne olivat melkoisia mörssäreitä ja varsin reippaita tutustumaan paikkoihin ja pihaan. 

Jos Frida on vaan luustoltaan täysin terve, uskon, että siitä tulee kasvattajalle jossain kohtaa mahdollisesti emäkoira. 

Frida on väriltään tricolor. Bono kantaa geeneissään kaikenlaisia hassuja yhdistelmiä väreistä, joten sillä näköjään voi tulla mitä vain. 

Vasta toukokuun puolivälissä uskalsin laittaa kesäkukkia. Eihän näistä keleistä koskaan tiedä. 

Pikainen reissu puutarhakauppaan ja yhtäkkiä auto oli pakattu täyteen erilaista ruukkua ja kukkaa.... 

Sireenit tuoksuivat mahtavalle.

Harmi kyllä ukkosmyrskyt pieksivät ne aika pahasti. 

Napakka kuumuus sai myös aikaan tosi nopean kukinnan.

Ystävien teini täytti joulukuussa 13v ja sai meiltä lahjaksi rannekkeen ja päivän Linnanmäellä. Eilen oli sitten vuoro toteuttaa tämä pitkään odotettu päivä, koulujen loppumisen kunniaksi.

Ajeltiin porukalla (minä, teini ja teinin kaveri) Helsinkiin ja käveltiin porteista sisään. Siellä sanoin vaan "vapaa" ja sinne pyyhälsivät. Pariin otteeseen törmäsin jossain kun kuljeskelin ja ihmettelin ihmisten iloa ja koneiden vinkunaa. Päivä oli tosi kaunis. Siinä missä kotona oli tullut kunnon ukkonen, me saatiin nauttia lämpimästä auringosta.

Muutaman kertalipun hankin itselleni ja kävin pari rauhallisempaa laitetta ihmettelemässä. En pidä noista vatkaimista ja katsoinkin tyytyväisenä maan pinnalta miten muut heiluivat laitteissa. Perinteinen puinen vuoristorata on hurjinta, mihin pystyn ja sen kokeilin tänäkin vuonna.

Minä pakkasin aamulla kirjan kassiin, ostin muutaman hyvän juotavan ja istuin vähän eri puolilla ihmettelyjen välillä. 

Päivä oli tosi kiva. Teinien kanssa syötiin vähän yhdessä ja sinne he taas painuivat. Olivat kokeilleet kaikenlaisia vatkaimia ja vemputtimia, mutta onneksi molemmilla oli sikäli järki päässä, että siinä rajoissa ettei kumpikaan tullut huonovointiseksi.

Vähän 19:30 jälkeen tulivat etsimään minut ja totesivat olleensa niin monta kertaa jossain missä kastui, että alkoi olla aika siirtyä autolle ja kotiinpäin. Nukkuvia teinejä takapenkin täydeltä 1,5 tunnin matkan ajan... 

Uusi Swingi

Minulle ei pystyisi maksamaan tarpeeksi, että menisin tuohon.

Ihmiset jonottivat siihen ja nähtävästi se oli hieno kokemus.

Sillä aikaa kun me hurvittelimme, miehet tekivät meillä kotona sokkeriremonttia, eli vihdoin jo 2021 kesällä hankitut sokkelilevyt saatiin paikalleen ja sepeli tuohon talon seinustalle.

Olin tästä superiloinen! 

Nyt sitten viileni toistaiseksi. Onneksi myös sadetta on tullut, että keräysastioihin on saatu jotain talteen. Ehdin 1000 litraa jo kantaa kastelukannulla ja juuri pohdin pitääkö kaivosta alkaa pumpata vettä säiliöön, kun ensimmäinen sade tuotti vähän. 

Kelpaa tomaateille kantaa vettä kasvihuoneeseen edelleen.