Lukusuositus

Luin kyllä jo keväällä Tehy-lehdestä juttua, miten TYKSin tehon hoitaja kirjoitti dekkaria....
Sittemmin juttua oli myös Hesarissa tai jossain....

No, nyt sain Patun kirjat käsiini ja voi pojat! Vahva lukusuositus.
Luonnollisesti tässä kohtaa omin tuon hoitajan itselleni ja totean, että meidän tehon hoitaja. Tyksiähän me Salossa ollaan....  😉

Kuvassa kirjat väärinpäin eli Salaisuuksien Galleria ensin, siinä esitellään tyypit.
Varjojen saari on itselläni vielä vähän kesken ja olen nauttinut. Ahmin molemmat tiiviillä aikataululla, noin kolmessa neljässä päivässä molemmat.

Tämä näin välipalana. Teen lukulistaa vuoden kirjoista erikseen, julkaisen sen sitten vuoden vaihteessa....

Töihin paluu

Olen nyt ollut takaisin töissä reilun viikon.
Viime viikolle työpäiviä siunaantui hienosti kolme: polipäivät (ma & ke) ja sitten sunnuntai. Tälle viikolle sitten polit ja tiistai, eli tein tähän alkuun tällaisen hyvin tyypillisen neljän päivän putken.

Ja kuulkaas, takki on taas aika tyhjä. *phuuuuh*

Onneksi tähän tulee perään nyt neljä vapaata, tulevat tarpeeseen.
Teen siis nyt lokakuun puoliväliin asti 60 % listaa (osasairaspäivärahalla), ja sen jälkeen haen varmaankin 80 % listan loppuvuodelle.

Tulevaisuus näyttää jo aika hyvältä!

Oli fiksu lääkäri, kun tiesi jo ennalta, ettei ole mitään saumaa palata 100 % työntekijäksi samantien. Tässä 60 % on tekemistä, jos tulee putkia. (Kiitos vaan yhteiskunta ja Kela, siitä tuesta, että tähän pystyy mahdollisesti joku, jonka talous ei muuten kestäisi!!!)

Muuten töihinpalaamisesta: jännitti ihan tolkuttomasti. Hyvä, ettei ollut pakki sekaisin ekana päivänä kun palasin.
Taivaan kiitos tiesin olevani parhaissa käsissä, koska meillä on keuhkolääkärin kanssa niin loistava työpari-suhde. Ja polin osalta päivä oli kevyt ja raikas. Lääkäri tuli aamulla taloon ja halasi pitkään. ♥  Koska lista oli maltillinen, ehdittiin pitää pari kahvitaukoa ja päivittää kuulumiset kesäloman osalta.

Osastolle vein suukkoja osoittaakseni, etten enää toivo kaikille kuolemaa pahempaa kohtaloa ja vihaa edelleen jokaista. (Olihan se tavallaan aika järkyttävää todeta vasta heinäkuun puolivälin jälkeen, ensimmäistä kertaa koko tämän vuoden aikana, että oikeastaan muistankin pikkuhiljaa, että meillä on myös hyviä tyyppejä töissä. Minä, kun olen aina tykännyt olla täällä töissä juuri työkavereista johtuen....)
Samalla vaihdoin muutaman sanan esimieheni kanssa, joka oli myös palannut lomalta samana aamuna ja sai vasta kuulla omasta poissaolostani.

Työhönpaluu ei sinänsä ollut vaikeaa. Ammattitaito ei ole kadonnut enkä hävittänyt myöskään ammatti-identiteettiä missään vaiheessa. Pari juttua lääkkeiden osalta kertasin, mutta muuten olo oli kotoisa.

Tässä matkan varrella on nyt herännyt muutamia ideoita ja olen niitä lähtenyt vähän toteuttamaankin. Keuhkopolin osalta laitan ihan fyysisesti paikkoja järjestykseen ja totesinkin, että fiilis on kuin uudella draivilla syksyyn.

Hei hulinaa

Huh, olin unohtanut minkälaista on pentuarki. ♥

Kotimatka meni mainiosti. Alkumatkasta Merlin oli levoton ja piippasi ja pyrki kiipeämään olkapäälle. Rauhoittui sitten. Oli väsynyt tohkattuaan muutenkin jo pihalla pitkään, mutta autossaolo sai sen levottomaksi alkuun. Lopulta nukkui kuin tukki, ensin sylissä, sitten penkillä vieressä koko kolmen tunnin matkan kotiin.

Kotona isot pojat sai tutustua sylissä haistellen. Edu oli tapansa mukaan vältteleväinen; haisteli kyllä läpi, mutta ei ollut yhtään kiinnostunut. Bonoa kiinnosti kovin ja päästinkin ne samantien yhdessä nurmikolle. Vähän turhan riehakas isompi tietenkin on, kun ei ole totttunut, mutta tosi nopeasti osasi varoa, ja cockeri kyllä korottaa ääntään kun päälle kävellään....


Ilta meni siinä ihmetellessä. Aika tavalla tämä tassutteli taloon mentaliteetilla: tulin, näin ja muutin sisään. Ei minkäänlaista epäröintiä tai paniikkipisuja.
Yö oli vähän levoton. Nukuin spanieleiden kanssa yläkerrassa, että Edu saa mennä vapaasti makkariin. Siellä vierassänky on vaan sen verran korkea, ettei kakara pääse itse takaisin mentyään lattialle. Lisäksi oli painostavan tukalan kuuma yö.....
Mutta sunnuntai valkeni (varhain) jo kauniina ja puuhakkaana. Päivän seikkailuista uupuneena pentu nukkui sunnuntaina meille normiaikaan ja torkkui pään vieressä koko yön, pari kertaa paikkaa vaihtaen ja kertaalleen pisulla käyden.

Bono on ominut pennun tyystin itselleen. Se ärisee Edulle, kun toinen yrittää tulla tutustumaan esim. sohvalla (kun pentu nukkuu).
Toisaalta Edu ei ole koskaan sietänyt pentukoiria, joten meillä ollaan nyt kahden kerroksen väkeä. Kämppä on asuinkerroksesta jaettu kahtia kompostiverkolla. Edu asuu olkkari, makkari, eteistä ja cockerit keittiö ruokailutilaa. Kompostiverkkoon on näkösuojaksi laitettu myös vähän estettä niin ei tule sanomista. (Ehkä?)

Kovin kalliiksi tällainen koiravauva saattaa tulla.
Minä myin autoni vähän vahingossa. Se on siis ollut Nettiautossa jo kesäkuusta lähtien tyrkyllä enkä ole edes hintaa viitsinyt laskea kun ei mikään hengenhätä ollut. Ajatus on ollut, että hankitaan sitten farkku kun ehditään....
No tietenkin sitten tähän samaan saumaan tuli nuoripari käymään ja tykästyivät niin, että ajoivat sen kanssa pois.

JAIKS! Nollan auton loukku!

Miehellä siis on toki auto, mutta heti tulevana viikonloppuna molempina päivinä on tapahtumaa, mihin molempien pitää päästä täysin eri puolelle Suomea....
Joten tyrkkäsin itseni junaan ja junailin Turkuun. Edeltä olin vähän katsastanut tarjontaa, ja kun kaveri antoi skootterilla kyydin autokauppaan, niinhän siinä kävi, että ajoin sieltä lainan kanssa pois.

Keijupölyä

Turussa oli käsityömarkkinat ja eräs jokirannan myyjistä kauppasi erilaista Harry Potter -kamaa, mm. riipuksia taikasauvoista yms, ja sitten taikapölyä. Olihan sellainen pakko ostaa roikkumaan auton taustapeiliin.

(En ole ikinä ollut tyyppi, joka tuunaa autoa millään lailla, mutta turkoosi väri, idea taikapölystä, uusi auto ja uusi koiranpentu näytti olevan kohtalokas yhdistelmä. Ja Harry Potter -kama, kun pennut ovat Potter-pentue.... nimet siis suoraan siitä tarinasta.)

Skootterikyytiä

Luonto heittää yllättäen eteen sydämiä

Cockeripojat rauhallisena

Sunnuntaina puuhattiin tosiaan koko päivä. Paljonhan tuollainen pentu nukkuu ja haluan viettää sen kanssa aikaa hereillä ollessa mahdollisimman paljon. Mies siis puuhasi roskiskatoksen loppuun ja minä tein ruokaa ja siivoilin keittiötä kun penska otti torkkuja.

Kirkkaassa valossa ei näy punavalkoisen raikkaus.

Se on kyllä nätti!! ♥

Katto saapunee n. parin viikon päästä.

Iltapäiväunien jälkeen pakattiin cockerit autoon ja ajettiin rantaan. Merlin ei ole vielä nähnyt rantaa eikä vettä luonnossa, joten kokemus oli uusi.

Utelias se oli, ei kauhistellut varpaiden kastumista tai sitä, kun ihan pieni liplatus löi kuonon märäksi. Bonoa se vierasti siinä vaiheessa, kun toinen kiipesi ylös ja ravisteli pienen ihan märäksi.....

Miehen työnantajalla on tällainen rantapaikka, mökki ja saunamökki meren rannassa. Työntekijät saavat sitä käyttää pientä korvausta vastaan ja mieskin vuokraa sitä useamman viikonlopun syksyisin ja käy kalastamassa.

Maisemat oli kauniit.

Rantis

Havaittiin pää liikkumassa kohti kalliota ja kävelin vastaan. Hyi olkoon!

Tiedän, että ne on tarpeellisia yms, mutta kyllä silti iljetti. Tuo oli ainakin 80 cm pitkä luikero ja koetti kiivetä ylös, muttei päässyt tuosta kalliolta. Lopulta sukelsi ja minä lähdin pois.....

Sain kuvan töihin, että "bailattu puoleen päivään, nyt töihin."

Koirat ovat siis keskenään pari tuntia.

Ihan vaan muina koirakuiskaajina

Bonon kasvattajalla on pentuja.

Meidän ollessa Lapissa näin kuvan, missä pentuja oli jo syntynyt. Emona on koira, joka oli nuori viikari silloin, kun olemme ensi kertaa heillä käyneet. Ihastuin silloin tähän nuoreen narttuun, ja se on toiminut tässä välissä useammankin pentueen leikkitätinä matkan varrella.

No, nyt Kaja sitten sai omat pennut.

Missään nimessä meille  ei pitänyt tulla uutta koiraa. Tai piti, tolleri. Edun kasvattaja kuitenkin joutui siirtämään suunnitelmiaan vuodella, koska koronan takia ei voi matkustaa uroksen luokse. Meillehän tästä ei sen isompaa ongelmaa tule, minä haluan koiran tietyltä kasvattajalta ja nimenomaan hänen tietyltä nartulta, niin sittenhän odotan. 

Noh. Kajan pennut sitten oli kuvattuna edestä ja takaa, ja jossain kohtaa jo pohjoisessa tein havainnon, että siellä oli blondi poika. Siis hyvin vaalea urospentu. Minähän ihastuin aivan järjettömästi Bonon pennuissa niihin kahteen kullanruskea-valkoiseen....

Kerroin Johannalle, että aion vähän pitää silmällä tätä blondia poikaa, koska jos se alkaa näyttää patikkakoiralta, sen täytyy ehkä muuttaa meille. Tämä rääpäle siis, jota viittä vaille elvytettiin syntymän jälkeen, koska oli hännänhuippu ja viileä syntyessään. Hieromalla saatiin virkeäksi, mutta kyllä sen kanssa oli töitä tehty ensimmäinen vuorokausi, että jäi eloon, vaikka näytti elintahtoa olevan ruokahalusta päätellen.

Loppu on sikäli historiaa.  Klassinen: ihan vaan vähän käyn silittämässä......

Piipahdin Kotkassa päiväreissun. Istuin ensin pihalla terassilla yleisenä kiipeilytelineenä ja sen jälkeen pentulassa. Meidän valitsema poika kiipesi pentulassa syliin, vaikka kaikki sisarukset kerääntyivät patjalle nukkumaan läjään, ja sammui siihen. Se siis valitsi minut. ♥

Tässä nimenomaisessa penskassa hassua on se, että sillä on tollerin nenä ja silmät. Siis värin puolesta. Joidenkin koirien ilmeisesti on vaan tarkoitus syntyä tiettyyn perheeseen tiettyyn aikaan.
Toivottavasti tästä tulee ponteva patikkakoira. Ainakin tässä vaiheessa sen tassut ovat kookkaat ja sen on porukan suurin....
Se myös veti pentutestissä pohjat ollen porukan reippain ja rohkein.

Crab Apple's Neville Longbottom, kotoisasti, kerran taikureiden ja velhojen sukua:  Merlin.

Kotiutuu lauantaina.

Ihania uutisia

Bonon viimekertaisesta mejä-kokeesta ei jäänyt jälkipolville mitään kerrottavaa.....
Mutta olin koiran kanssa tien varressa odottamassa miehen opastamasta paluuta, kun puhelin kilahti aivan valtavan ihanan viestin:

Niin, aattelin vaan, että pitää varmaan tähän

perhe-ryhmään (WhatsApp) laittaa ennen kuin

lataa mihinkään sosiaaliseen mediaan....

Vanhempi tyttäreni siis!! ♥

Olkoon karma tai miksi sitä kukaan tahtookaan kutsua, ehkä yhden perheen päivään mahtuu vain tietty määrä iloa per päivä, ja tämä oli ehdottomasti suurempi asia kuin Bonon mejä-tulos.

Koska perheeni on hassu, emme lähteneet pönötyslinjalle juhlistaaksemme tätä, vaan kiipesimme puuhun. Kyllä, oikeasti.

Turun Flow Park sai meidät taas toimeen.
Aika lailla hiki päässä ja jotkut tietyt lihakset kovilla menimme sitkeästi useamman radan koko porukka.  (Ja että pari päivää myöhemmin löysi itsestään ihmeellisiä lihaksia mm. sormista.....)

Ai että mulla on ihana perhe!!!

Jotain muuta

Ettei nyt pelkästään lähdetä valittamisen alhoon ja vaivuta syvyyksiin, on tässä sentään kaikenlaista hauskaakin sattunut.

Erittäin hyvin suunniteltu (sellaiset 5 vuotta....) ja lopulta myös hyvin tehty, eli roskis ja komposti saivat vihdoin (osittain valmiin) katoksen. Koiralenkeillä olen kyttäillyt pihoihin ja koettanut miettiä minkälainen katos olisi meille toimiva. Roskiskatos sinänsä olisi pieni ja soma, mutta koska meillä on tuo kompostori ruokajätteelle, haluan senkin kivasti saman katon alle. Se taas tiesi sitä, että koko rakennelma pitää olla kokoluokkaa suurempi....

Alku on aina hankalaa.

Rinnepihassa mikään ei ole suoraan mihinkään toiseen nähden.

Että nuo perustukset näytti hassuilta.

Mökki siitä kuitenkin näyttäisi syntyvän.

Bono olisi halunnut Vinhan punaisia merkkejä

ja olin pikkusieluinen enkä suostunut.

Oma tehtäväni tässä projektissa oli olla maalari

- ja katsoa kun se maali kuivuu.....

Mies oli fiksusti jo pohtinut käytettävyyttä, eli kun roskis tulee tuohon laatoille, se käännetään niin päin, että kahva eli takapuoli on tänne tielle päin. Niin roskakuskin on se helppo vetää siitä pois ja tyhjentää ja samoin laittaa takaisin.
Me taas voimme tuolta kompostin puolen "ovesta" kävellä sisälle ja käyttää roskispurkkia siltä puolen loogisesti ilman, että tarvitsee avata porttia ja tulla pois pihasta.  Nokkelaa!!!

Välipuuhun kiinnitetään pätkä verkkoaitaa, ettei koirat pysty karkaamaan pihasta tuon rakennelman läpi.

Edelleen suunnittelemme vielä loppuja ristikoita ja kulmalaudoituksia yms. (Lisää kuvasaastetta tulossa siis.....)
Katto tuntuu olevan kovin hankala juttu: peltifirmasta, mistä haluaisimme sen tilata, ei puhelimeen olla vastattu heinäkuun aikana. Mutta jospa se tästä helpottuisi, kun kesälomat alkaa olla kohta lomittu.

Muuten pihaan kuuluu myös kivoja asioita: tänä vuonna kasvillisuus on siitä parin viikon hellejaksosta toipunut kiitettävästi ja yllätyksiäkin on tullut vastaan.

Postilaatikon takaa löytyi valtava puska keltaista vadelmaa.

Kukaan ei tunnu tietävän mistä se sinne on tullut,

mutta marjat ovat puhtaita ja suuria.

Naapurin huviksi olen seisoskellut postilaatikoilla minuuttitolkulla syöden....

Luulevat takuulla, että kyttään.  =)

Kasvihuonekurkku on mukava kasvatettava, 

mutta voisiko se tehdä nuo syötävät vähän rauhallisempaan tahtiin?

Kurkkua tulee niin, ettei meinaa ehtiä syödä.

Viime vuotiset chilistä otetut siemenet itivät hyvin

ja lopputulos odottaa vielä punastumistaan.

Otan siemenet talteen tänäkin vuonna.

Kesäkurpitsaa, aaaahhh!!

Voisin elää keitetyllä kukkakaalilla ja

paistetuilla kesäkurpitsaviipaleilla.

Iltapalaksi voileipäkeksejä,

Oltermanni-viipaleita ja yksi kokonainen kurkku viipaleina.

Myös tavallinen vadelma tekee kiitettävästi satoa.

Herukatkin alkavat kypsyä.

Kasvihuoneessa on tosiaan saanut käydä päivittäin kantamassa vettä. Chilit ovat yllättävän juoppoja.

Ja vieläkään en osaa kasvattaa tomaattia. Sen taidon vielä haluaisin oppia.

Ehkä ostan suosiolla jatkossa vaan pensastomaatin. Jostain syystä tuo kirsikkatomaatti tekee hirveän pitkät roikot varsia, vaikka typistelen niitä, ja ihan satunnaisia kukkia ja tomaatteja.

Kesäkurpitsa ja avomaankurkku istutettiin lavakauluksiin, joihin siivilöitiin kompostimultaa. Siis vanhasta kompostista, jonne on sekoitettu ruokakompostin vuoden kompostorissa maatunut jäte ja puutarhajätettä. Koska meillä on sitä karhunkiertoa vai mikä sen rikkaruohon nimi lie, kuristajakasvi... kaikki multa, mikä otetaan käyttöön, pitää siivilöidä.

Mutta vaikka olikin työlästä, siinä mullassa tuntuu olevan ytyä. Ainakin kurpitsa tuntuu tykkäävän kovin. Nyt joudunkin miettimään miten usein se tarvitsee vaihtaa uuteen, että pysyy kasvatusvoima kohdillaan.

Virheitä tuli tehtyä ja siitä sitten opimme

Mä haluun olla yksin,

haluun olla hiljaa,

haluun, että nukkuu kerrankin voin.

Mä haluun olla yksin,

lukee vaikka kirjaa,

junamatka Turkuun ihana ois.

Mä haluun ihan helvetin pitkästä aikaa

tuijottaa kauas tyhjyyteen

ja ehkä sitten lopulta elämä voittaa,

muistan taas miks tän kaiken teen.

Pyöriskö tää maailma ilman mua,

jos otteen antais hetkeks herpaantua?

Nyt ois vaan pakko saada olla tarpeeton.

Joidenkin ihmisten katkerista puheista huolimatta en varsinaisesti valikoinut burnarin ajankohtaa nimenomaan heinäkuun helteille. Pahoittelut, että joudun näin pettämään kuvitelmat. Parempiakin aikoja olisi nimittäin ollut tarjolla, jopa ihan lähitulevaisuudessa....

Tällainen tilanne jakaa hyvin kaverit kahteen kolmeen valikkoon: 

- ne, jotka on hengessä mukana ja jotka jatkaa tavallista elämää kanssani, tarjoutuu kuuntelemaan, mutta puhuu myös muusta ja kutsuu kahville ja ihmisten ilmoille kuten normaalisti, ja sitten 

- ne, jotka ei sanallakaan viittaa tapahtuneeseen, jotka välttelee aiheesta puhumista ja ilmeisesti tietämättään tai tahallisesti välttelee myös minua.  Mainitsemattakaan, että lähtee tähän paskanjauhamiseen työpaikalla tajuamatta, että se tulee omiin korviini lopulta.....

- Ja sitten on niitä, joita loukkaa se, että jouduin tunnustamaan olevani heikko.

Tästä viimeisestä ryhmästä olen eniten ihmeissäni. Miten kukaan muu voi loukkaantua siitä, että minä en pystynyt jatkamaan? Miten oma uupumukseni voi satuttaa ketään muuta? Miten kenenkään muun loukkaantuminen näistä työsuhdeongelmista voi olla sillä lailla suurempi, että mulla ei olisi oikeutta muun ohessa siitä väsyä tyystin?

Give me the right 

to be heard, to be seen,

to be loved, TO BE ME,

to be safe,

to believe in something

I have a right

to be heard, to be seen

to be loved, to be free,

to be everything I need,

TO BE ME,

to be safe 

to believe in something

Aloitin (sairas)loman touhuamalla hirveasti. Havaitakseni, etten jaksa.

Tämähän on se koko pointti: suoritan, homma lähtee keulimaan samantien. Enemmän, korkeammalle, lisää, nopeammin....  aivan sama mistä on kyse. 

Ei ihme, että sydän hakkasi ja leposyke nousi 85-90 pintaan. Joten kun mies rakensi roskiskatoksen ja maalasin laudat, yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi oli katsoa miten maali kuivuu..... 

Lopulta en oikeastaan tehnyt paljon mitään.

Nukuin, Kävelytin koirat. Join kahvia. Nukuin päiväunet. Kävelytin koirat. Söin. Luin. 

Pyrin välttämään jatkuvaa puhelimen räpläämistä ja pakonomaista suorittamista. Mittasin toki koiralenkit, mutta en katsonut kilometrilukemia kuten ennen: ai kamala, Bono sai "vaan" kuuden kilsan lenkin, vaan hyväksyin sen, että koira selviää ehjänä ja jopa nauttii siitä, että joskus kävellään vaan neljä. 

35 kilsan fillarilenkit pois ohjelmistosta. Tilalle sellaisia hupilenkkejä pururadalla, jossa nauroin jo ääneen, kun orava paiskasi kävyllä kypärään.... 

Muutamia kahvihetkiä kavereiden kanssa, puhuen puutaheinää mistä tahansa muusta paitsi töistä ja ylipäänsä stressaavista asioista.

Kaikki loputon kauneus

kaikki järjettömyys

kaikki ruoskivat toiveet

kaikki päättämättömyys

ovat lopulta tarkoituksen palasia

osa arvoitusta

ja osa totuutta.

Valot pimeyksien reunoilla

ovat toisinaan himmeitä ja harvassa.

Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima

jonka sä voit oppaaksesi valjastaa.

Tää on pelkkä tyhjä kuori,

joka sun pitää täyttää.

Tää on valoista kirkkain

tää on loputon yö

tää on sydämen lyönti

tää on ajattomuus.....

Miksi tässä yhteiskunnassa oikeastaan arvostetaan eniten niitä tyyppejä, jotka vetää koko ajan sata lasissa? Vai olenko vaan itse sokeutunut sille ja kuvittelen, että näin on?

Kuuntelin fillaroidessa musiikkia. Jotkut kappaleet kolahtivat kovemmin kuin aiemmin sanoituksista johtuen. Toisaalta joissain pilkahti sellainen määrä toivoa, ettei mitään rajaa. ♥ 

Everybody's gonna make mistakes

but everybody's got a choice to make

everybody needs a leap of faith

when are you taking yours?