maanantai 1. tammikuuta 2024
Kuukausikuvat: vuosi 2023""
sunnuntai 31. joulukuuta 2023
Kuukausikuva: joulukuu
Ja itsenikin yllättäen päästiin tässä hommassa maaliin eli joka kuukaudelle on kuvattu sama maisema. Yhden kerran vasta päivän pari myöhässä, koska en ollut kotona. Maisema ei kylläkään siinä välissä muuttunut.
Joulukuun alussa olin pari päivää vähän veto pois. Kurkku oli karhea ja heikko olo. Jäin kotiin, olo ei juuri muuksi muuttunut, mutta lepo teki hyvää ja toki nukuinkin muutamat päiväunet. Täysillä sitten jälleen hommiin saikun jälkeen.
Saattaa olla, että kroppa ilmoitteli, että työputki riittää.
perjantai 1. joulukuuta 2023
Kuukausikuva: marraskuu
On kelejä, on pukeutumista ja sitten om marraskuu.
Kuukausista julmin, ikävin, synkin... se, jonka loppumista vain odottaa, että tulisi joulukuu.
Marraskuuta kaipaa joka vuosi kuin kipeää peräpukamaa.
Kun aamuisin lähtee kävelylle sen kuukauden alussa, jolloin niin sanottu ensilumi satoi - paitsi meillä, jossa tuli räntää ja jäätyi tiehen, tehden kaikesta peilijäätä, sitä pohtii aamuisin järkeään ja miettii voisiko koirat ulkoiluttaa mitenkään helpommin.
Kuukausi, jolloin aamun ensimmäinen ajatus on: loppukuun aikana ei tarvitsekaan taas nukkua yhtään, kun lonkat ja selkä särkee lääkkeistä huolimatta. Liukastelu kun tekee allekirjoittaneen ruodon jäykäksi kuin rottinkikeppi, ja aiheuttaa jäätävää särkyä liukastellessa.
Herään liian aikaisin liian vähän nukutun yön jälkeen, käyn lenkillä ja käytän kirkasvaloa. En tunne itseäni varsinaisesti väsyneeksi herättyäni, mutta herääminen varsinkin loppuviikkoa kohti on ihan hirveää.... Eikä nämä synkät harmaat päivät ainakaan siihen auta.
keskiviikko 1. marraskuuta 2023
Kuukausikuva: lokakuu
Ihan lokakuun ensimmäiseltä en kuvaa pystynyt ottamaan, koska palasimme vasta toisen päivän iltana kotiin Ahvenanmaalta. Kuva kuitenkin näyttänee suunnilleen samalta kaksi päivää myöhemmin:
Synkän harmaata ja melko pimeää ottaen huomioon, että kello on kuvanottohetkellä 7:30.
Kuva on itse asiassa lähes identtinen syyskuisen kanssa, joskin puolisentoista tuntia myöhemmin otettu. Näistä näkee hyvin sen, miten valoisuus vähenee vauhdilla tähän aikaan vuodesta.
Lokakuusta: no, sehän meni sitten. Läpi harmauden, jotenkin nopeasti.
Mitään erityistä ei jäänyt mieleen.
sunnuntai 1. lokakuuta 2023
Kuukausikuva: syyskuu
Elokuun loppu oli eritoten märkä. Sitä viimeistä viikkoa, jolla kuukausi vaihtui syyskuuhun, korosti aamujen yllättävä (no, yllättävä ja yllättävä....) hämäryys, eli katuvalot oli aamulla lenkille lähtiessä päällä ja joinain aamuina sammuivat kesken lenkin, kun oli valoisampi aamu, mutta joinain paloivat loppuun saakka.
Kuva otettu aamulla klo 6:05 kun tultiin kotiin. Surullisen harmaata.
Onneksi tuo syyskuun ensimmäisen päivän aamu oli vain aamu. Päivällä kirkastui ja ilta oli totta puhuen oikein kaunis.
Muuten syyskuu oli sään puolesta aika kiva. Ulkoilukelit pysyivät hyvinä ja varsinkin nyt viimeinen viikko oli todella yllättävän lämmin. Tosin yöt ovat aika ajoin niin kylmiä, etten jaksa uskoa ananaskirsikan hedelmien valitettavasti kypsyvän ollenkaan.... harmi.
lauantai 2. syyskuuta 2023
Kuukausikuva: elokuu
Suurella jännityksellä elokuuhun. Tuleeko yhtään lämpimäpi kuin edellinen kuukausi? Heinäkuun viimeiset päivät tuntui kostean hikisiltä. Sellainen trooppinen ukonilma luuraa jossain takana -tunne.
Elokuu valkeni kauniina, mutta alkoihan se vettä puskea jo aamusta.
Ja näin jälkikäteen pohdittuna olihan se varsin kostea kuukausi. Vettä tuli aika ajoin päivän aikana enemmän kuin normaalisti koko kuukauden aikana.
tiistai 1. elokuuta 2023
Kuukausikuva: heinäkuu
Heinäkuun ensimmäinen päivä valkeni pienessä tihkusateessa. T-paitakeli kuitenkin aamulenkillä. Hyvin nihkeää, vaatteet liimautui ihoon.
Itse asiassa koko heinäkuun alku oli sateista ja märkää. Kun ensin kirottiin sitä kuivuutta, nyt alkoi jännittää tuleeko vastarannan peltojen multa vyörynä jokeen, koska aikamoista järveä sade sinne rakenteli ja tuo sininen savi tunnetusti luistaa.....
(Itse vetäisin kunnolla lipat aamulenkillä yhdessä alamäessä. Jottei menisi ranne, otin vastaan jalalla, joten lonkka sinelmillä ja sääressä tehokas asfaltti-ihottuma... puhumattakaan miltä kroppa tuntui pari päivää tapahtuneen jälkeen.)
Lehmät ovat tulleet. Vielä eivät tule kohdalle, mutta hyvän matkaa ovat jo lähempänä.
Loppukuusta ollaan ihmetelty aivan älyttömän viileitä aamuja. Kaunista on, mutta kylmää. Fillaroidessa pitää jo pohtia ottaako lapaset käyttöön vai ei. Heinäkuussa!!!
lauantai 1. heinäkuuta 2023
Kuukausikuva: kesäkuu
Kesäkuu 2023: loma, jota suunniteltiin viisi vuotta. Loma, joka muutti muotoaan aina viime vuoden syksyyn asti, jolloin teimme lopullisesti päätöksen lähteä matkaan ja nimenomaan päätöksen minne matkaamme.
Muuten kesäkuusta: hyvin viileä alku, suorastaan kylmä. Kaikki kasvimaan herkut oli istutettu ulos, kevät oli antanut valheellista toivoa lämpimästä kelistä ja sitten pukkasi ne yöt, jolloin mietin mahtaako kesäkurpitsat jäätyä.
Sitten alkoivat helteet ja niitä riitti. Koko meidän reissun ajan täällä oli ollut ennemminkin todella kuumaa kuin yhtään viileää. Onneksi olin pumpannut kaivosta vettä tankkiin sen 500 litraa, jotta kasteluvettä riitti. Ja kasvit olivatkin hienosti hengissä, mistä kiitos kodinhoitajille.
Paluumme jälkeen olikin sitten yksi reippaampi ukkoskuuro, joka taas täytti tankkiin 700 litraa kun olin tiristänyt viimeisetkin. Ja muutama pienempi sade on tullut, joten kastella ei ole tarvinnut kuin katon alla.
Se, mikä jäi kesäkuusta mieleen yleisesti, on fiilis hyvin oudosta kelistä nykyään Suomessa kesäisin. Ilmastonmuutos?
torstai 1. kesäkuuta 2023
Kuukausikuva: toukokuu
Oi ihana toukokuu!
Vappu tosin koettiin hyvin viileänä. Itse asiassa niin kylmä oli, että kahtena päivänä peräti laitoin tulet hellaan....
Heti vapun jälkeen oli myös niin kylmää, että huh huh! Joinain aamuina vastatuuleen puskiessa mietin, että autolla olisin jo perillä ja lämpimänä. Onneksi en antanut periksi. Se tunne, kun pääsee töihin tai kotiin on hieno. Vaikka hiukan harmitti viritellä jälleen pitkät kalsarit jalkaan. Onhan se nyt, vappuna ja sen jälkeen.
Ennen kuun puoltaväliä otin kuitenkin jo harkitun riskin: istutin ensimmäiset 6 tainta pak choi-kiinankaalia kasvihuoneeseen. Peittelin ne visusti harsolla yöksi, mutta kyllä kasvihuoneen ovia piti heti alusta lähtien availla päiväksi, sen verran lämpö siellä nousi.
Myös muut pikkutaimet aloin totuttaa ulkoiluun terassilla, samoin talvetetut muut kasvit.
No, nythän sitten onkin niitä kylmiä öitä tulossa. Jää nähtäväksi.....
Pak choit on kasvaneet isoiksi ja maistuu todella hyvältä. Jos vaan saan joka vuosi siemenet, näitä kasvatan lisää. Kiva lisä salaateissa ja vanhempana niitä suositellaan käytettäväksi wokkeihin yms.
maanantai 1. toukokuuta 2023
Kuukausikuva; huhtikuu
Siinä missä maaliskuu loppui yllättävän kovissa pakkasissa (aamuisin oli viimeisellä viikolla pari kertaa hyvinkin 15-18 astetta....), huhtikuun ensimmäinen, aprillipäivä, oli kaunis.
Meille tuli aprillipäivänä tasan kaksi vuotta tässä talossa. Ja onnelliset kaksi vuotta ovatkin olleet!
Hyvin nopeasti tuon kuukauden alun jälkeen päivisin yli 10 asteen nousseet lämpötilat sulattivat lumet ja jo pääsiäisenä päästiin ensimmäistä kertaa paistamaan lettuja pihalla.
Olin varovainen, enkä suostunut kantamaan kaikkia kalusteita vielä terassille sen pelossa, että se lietsoo jonkun takatalven. Toisaalta terassi pitäisi tänä keväänä saada pestyä ja kalusteiden raahaaminen edestakaisin ei välttämättä kiinnosta. Olkoon varastossa, eivät siellä perään huutele.
Näin vappuna keli on varsin eri näköinen joskin edelleen hyvin kylmä.
Huhtikuu oli kaiken kaikkiaan tosi aurinkoinen. Saa olla hyvin tyytyväinen aurinkopaneelien tuottoon huhtikuun osalta; mentiin myynnin puolelle, kiitos niukan oman kulutuksen, koska lämmitys oli kaikki puilla.
lauantai 1. huhtikuuta 2023
Kuukausikuva; maaliskuu
Pyrin pitämään perinteestä kiinni. Jo kolmas kerta.... heh!
Maaliskuun ensimmäinen päivä oli hauska aamusta asti: bongailin joen toisella puolen peuralauman juuri kun tein töihin lähtöä, ja niiden kuuden lisäksi, jotka näin autolle kävellessä, väistelin naapurin pihasta tulevia neljää sitten tuossa sadan metrin päässä....
Maaliskuu kaikkiaan oli aika nätti. Aurinkoisia päiviä oli useita, joskin niitä lumisateitakin tuli, varsinkin siinä vaiheessa kun olin jo sallinut itseni innostua suunnitelmista istuttaa vähän sitä ja tätä ja ja ja...
Ja siinä sitten ihmettelin, että miten tuonne puolimetriseen hankeen mitään saa koskaan.
Ei ole vuodet veljeksiä keskenään. Meille on tässä asuessa sattunut nyt kolme napakkaa talvea ja kevättä. Ensimmäisenä keväänä ei tainnut olla lunta, mutta routaa oli ja nyt kahtena vuonna on ollut luntakin vaikka kuinka.
Sikäli ehkä ihan hyvä, että sattui nuo lumisemmat kuvat tuohon kuun alkuun. Koska nythän sitä oli viikko sitten lauantaina ihan lenkkarikelit ja hihkuin riemusta pitkällä aamulenkillä.
Sillä seurauksella, että sunnuntaina herättiin maa valkoisena ja maanantaina sitä lunta sitten tuli ja tuli ja tuli....
Kyllä, meni ihan tunteisiin! Huonolla tavalla!
Onneksi helpottaa jo.
keskiviikko 1. maaliskuuta 2023
Kuukausikuva, helmikuu
Tässä saa olla melko ylpeä itsestään. Jo toista kertaa muistaa tehdä jotain suunniteltua.....
(Kyllä, sarkasmia ihan itseen kohdistuen äänessä....)
Helmikuun alku oli poikkeuksellisen kirkas. Ihan muutaman ensimmäisen päivän aikana nimittäin aurinkopaneelitkin heräsivät talvilevolta ja tuottivat ihan muutamia kilowattitunteja virtaa. Kokonaistuotto helmikuulta oli jo ihan mukiinmenevä. Jos sitä lumipyrähdystä ei olisi tullut pakkasten kera, kilowatteja olisi kertynyt enemmänkin. Nyt viime viikkoon osui pari päivää todella aurinkoista kylmää, mutta paneelit oli lumikuoren alla....
Lunta ei ollut valkukuusta merkittävästi, mutta kiva pikkupakkasta ja sikäli kuivaa. Aamuisin edelleen hyvin pimeää ja jälleen peurojen silmiä aamulenkin varrella. Niitä oli todella paljon syksyn puolella, mutta tuossa joulukuun puolivälin - tammikuun lopun välillä oli hiljaista eläinten suhteen. Tai sitten meidän aikataulu oli erilainen...
Jossain vaiheessa lunta sitten tuli, olisiko siitä pari viikkoa, ja nyt föhn-tuuli sitten sulattelee lumia.
tiistai 31. tammikuuta 2023
Kuukausikuva
lauantai 21. huhtikuuta 2018
Kuukausikuvia: huhtikuu, osa 2
Tosin jälleen joku avaruustuuli puhaltelee kuulemma viileää ilmaa, eli nämä messevät aurinkopäivät, jolloin tarkeni fleecetakissa tehdä jotain, ovat historiaa. Hetkeksi.
Ollaan kuitenkin erittäin tyytyväisiä, että homma tuli tehtyä. Olihan se urakka, ja piikikkäät leikatut oksat piti vielä kuljettaa samantien pois.
Koirat tietenkin häsäsivät joukossa mukana ja voi tuota trimmaamatonta karvaturri-cockeria, sillä oli ruusunpiikkejä joka karvatupsussa jumissa...
Pihaa on tarkoitus tänä kesänä vähän muokata.
Kasvihuoneen taakse nurmikolle on tarkoitus laittaa muutama kasvilava, joihin istutan mustikkaa, karviaista ja todennäköisesti siirrän pari muuta marjapensasta. Haluan rajoittaa noiden puskien kasvualaa siten, että ruohon leikkaaminen olisi mahdollisimman yksinkertaista. Lisäksi vanhassa pihassa puskia on kaivettu vähän sinne ja tänne, ajattelematta yhtään toiminnallisuutta.
Nyt (toivottavasti) pihaan tulee "ruokapiha" sekä "puutarhapiha" erikseen.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Kuukausikuvia: huhtikuu osa 1
Suuresti odotan saanko loppukuukauden kuvasarjaan esim. metrin lunta vai täydeltä terältä paistavan auringon ja itseni shortseissa...
Tässä maassa kaikki on keväisin mahdollista.
Viime vuonna tein vappuaattona portinpieleen kaksi lumilyhtyä.....
Tässä on kuvasarja kuukauden ensimmäisen viikon ajalta. Uskomatonta tämä vaihtelu.
Lunta oli taas kunnolla.
tiistai 13. maaliskuuta 2018
Kuukausikuvia: maaliskuu osa 1
Sittemmin ollaan päästy lämpimämpiin aloihin ja paitsi että katoilta putoilee lunta, myös jalkakäytävien reunat ovat melko märkää maastoa lumivallien sulaessa.
Myös metsäpolut on paikka paikoin vähän epämiellyttävää käveltävää kun hanki on sen verran pehmeä, että esim. kantapää uppoaa, jolloin askelluksesta tulee taas lipsuvaa ja lonkkaa/selkää kipeyttävää.
tiistai 27. helmikuuta 2018
Kuukausikuvia: helmikuu nro 2
Toisen kuvan nappasin kiireessä aamuna, jolloin oltiin reippaasti plussalla ja tiet sulivat lumesta ja jäästä ihan silmissä. Kävelin siis lenkin lenkkareilla hiekalla.... hiekoitushiekalla siis.
sunnuntai 11. helmikuuta 2018
Kuukausikuvia: helmikuu nro 1
Samana päivänä kun presidentin virkaanastujaiset oli, satoi aivan mieletön määrä lunta. Katsoin ohjelmaa ohimennen töissä TV:stä ja totesin, että olisi hienoa olla kotona sen sijaan, että työpäivän jälkeen kaivaa kinoksesta autoa ja toivoo, että kaivettava on oma.
Välittömästi sen pyryn jälkeen tulikin pluskelit joten arvatkaa miten painavaa tavaraa tuo oli siirtää sivuun ajotieltä.
Meteorologit tosin povaavat -15 asteen kelejä seuraavalle viikolle, mikä tarkoittaa sitä, että onpa hienoa, kun tuo loskapaska tuosta jäätyy.....
maanantai 15. tammikuuta 2018
Kuukausikuvia, tammikuu
Eli idea on kuvata omaa pihaa kaikkina vuodenaikoina samasta kohtaa ja havaita miten se muuttuu.
Tämä kuva on otettu 11. tammikuuta
Kuten näkyy, meillä ei todellakaan ole vielä lunta, enemmän tuo valkoinen on kuuraa.
Sääennusteet povaavat eteläänkin pikkuhiljaa kylmenevää ja lunta. Katsotaan.
Harmi kyllä aurinko ei ole näyttäytynyt sitten viime viikon. Pilvistä ja harmaata on tasaisesti.
Purunpää
Jos jotain kaipaan vanhasta kolmivuorotyöstäni, niin arkivapaita. Pystyn järjestämään kampaajat tai ripsien värjäyksen työpäivän jälkeen tai...
-
Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa ...
-
Uskalsin sittenkin laittaa jotain kasvihuoneeseen kasvamaan jo keväällä. Naapuri kysyi saako tuoda vihdoin löytämänsä jalopenot sinne, ja ku...
-
Kun se "talvi yllättää", eli autossa on kesäkumit alla (marraskuun lopulla....) ja luet aamulla lehdestä, miten lumisade valtaa ma...

















































