Luetut kirjat: marraskuu

Listaa itselleni:


Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut
Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä
John Verdon: Syntipukki
Eeva Nikoskelainen: Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen
Eeva Nikoskelainen: Hytösen oireyhtymä
Eeva Nikoskelainen: Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumous
Eeva Nikoskelainen: Itikkakesä
Liisa Tammio: Kemiaa ja kelvottomia miehiä
Liisa Tammio: Saako herroja huijata?
Liisa Tammio: Miehetön vyöhyke
Liisa Tammio: Sikarikkaat siskot
Liisa Tammio: Maan ilot
Tuija Lehtinen: Franseska
Tuija Lehtinen: Onnentyttö
Tuija Lehtinen: Maria
Tony Parsons: mies ja poika  (kesken, alkutekijöissään)

Ja sitten tämä:
Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan

En ole kuuluisa siitä, että lukisin jatkuvasti jotain self help -tyyppisiä opuksia (kuten listauksesta näkee.) Tätä oranssia kirjaa kuitenkin suositeltiin ja koska sen sai lyhyellä jonotuksella (toisin kuin sen toisen (jonka nimeäkään en muista), jossa olen tällä hetkellä sijalla 235.....), kahlasin läpi.

Ensivaikutelma: järkyttävää kielenkäyttöä. Koska en itse käytä veetä ja peetä välimerkkeinä, vähän jo alkoi ärsyttää kolmen sivun jälkeen. Mutta asia itsessään... noh. Onhan siinä toki vinha perä.
Toki millään tavoin itseäni ylentämättä tuli vähän sellainen olo, että en ollut tämän tarpeessa. Jokainen ottaa itseensä milloin mistäkin sivullisen sanomasta, mutta en myönnä, että itse jäisin mitenkään märehtimään toisten sanomisia tai velloisin jossain fiiliksessä, että en ole mitään. Olen itse asiassa aika tyytyväinen elämääni ihan tällaisena kuin se on. 

Himmeli

Niin....
Ne kuuluisat viimeiset sanat, että: minä. en. askartele.

Joskus sitä joutuu syömään omat sanansa, eikä se rehellisesti tällä kertaa tehnyt edes kovin kipeää. Ennemminkin huvitti suunnattomasti.

Käsityömessuilla sain itseni vakuuttuneeksi siitä, etten ala väkertämään mitään, vaan ehkä hankin jotain joulukivaa esim. markkinoilta.

No, pari työkaveria, jotka ostivat sieltä reppukaupalla materiaalia, laittoivat kuvia ja ne näytti niin kivalta, että menin sitten sortumaan ja tilasin (juuri postilakon keskellä) itselleni starttipaketin noista lasihimmeleistä. 

Olivat nohevia tuossa putiikissa, paketti tuli matkahuollon kautta parissa päivässä, joten mikään tekosyy ei estänyt allekirjoittanutta aloittamasta, vaikka pelkäsin etukäteen, että menetän hermoni (ja kasvoni) ja päädyn töihin lasinsirpaleet käsissä ja rautalankamytty roskiksessa...

Ei vaatinut kokonaista viinitonkkaa, itse asiassa ei edes lasillista.

Ohjeet oli selkeät ja jopa tällainen ei-niin-kolmiulotteisesti-taitava osasi niiden mukaan yhdistää lasiputket rautalangalla ja saada aikaan yhdenlaisen tähden.

Tämän ison jälkeen olin jo ihan fiiliksissä ja pusersin samana iltana kasaan vielä pienen ja aloituspallon toiseen pieneen.

Pienten kanssa vaan sakaroiden välit oli jo niin napakat, että piti hakea pinsetit avuksi, että sai rautalankaa pujoteltua.

Viimeinen pikkutähti on vielä matkassa, yhden sakaran verran tehtynä.

Ripustin ne parvekkeen oveen. Oli hirmu vaikea saada kuvaa, jossa ne erottuvat taustasta. 

Pimeällä salama lyö kuvaan valkoisen pallon ja päivällä puiden oksat vievät tähdet näkymättömiin.

Jos niihin vielä saisi viriteltyä jotkut pienet valot....... 

Minä. Olen. Askarrellut!! 

Tyhyä ja käsitöitä

Otsikko on tarkoituksella hämäävä. Minähän siis EN. ASKARTELE. Saati tee käsitöitä.

Mutta koska sairaala järjestää vuosittain tyhy-retken Tampereen käsityömessuille, lähdin taas parin hyvän kaverin seuraksi, koska pari vuotta sitten käyneenä se oli kuitenkin kohtuullisen viihtyisät.

Jääkaappimagneetteja

Havaintoja messuista:
- ihmispaljous ahdistaa aina, vaikka paikalle hakeutuu vapaaehtoisesti
- tänä vuonna myynnissä ei ollut juurikaan tarvikkeita tai ideoita, vaan valmista kamaa
- hintataso pieksi lentokentänkin, erityisesti missään elintarvikkeissa  *shock*
- päivä ilman ruokaa ei ole allekirjoittaneelle hyväksi! Leipä ja kahvi ei riitä!
- vuoden 2019 "tonttuovi" eli hitti on selkeästi lasihimmelit ja makrame-sidonta
- edellisistä johtuen oli kohtuullisen halpa keikka, poislukien syömiset

Aikataulu oli väljä, mutta koska ihmisen on pakko jossain kohtaa istuakin, meillä meinasi tulla kiire ja yksi halleista jäi huonolle kiertämiselle. Eipä silti, en jaksa uskoa, että ne pari käytävää lisää olisi tuoneet mitään ahaa-elämyksiä sen kummemmin.

Possumunkkeja,

kirjaimellisesti 

Sen verran ostin, että löysin Forsmanin tee-osastolta kerrassaan suloisen joulukalenterin itselleni.  Minähän aloitan aamuni aina teellä, vaikka muuten juonkin järjettömiä määriä kahvia.....
Lisäksi mukaan tarttui muutama paketti teetä. Arvostan sitä, että ovat kehittäneet 100% biohajoavan kartiopussin niiden nailonsukkahousujen sijaan, mitä kilpailija (Lipton, käytetään nyt nimeä reilusti) käyttää omissaan.
Suloista ajatella, että koko joulukuun saa ottaa aina uuden ja erilaisen teen aamulla haudutettavaksi.

Toinen löytö oli noitapallo.
Olen kovin ihastunut noihin lasipalloihin, oma perinteinen joulunajan markkinaostokseni.
Tähän liittyi sellainen tarina, että ennen vanhaan, 1800-luvulla Englannissa näitä puhallettiin, ja ne pitää edelleen sijoittaa mielellään talon itä-ikkunalle tai sisäänkäynnin läheisyyteen, jotta mahdolliset sisäänpyrkivät pahathenget innostuisivat menemään noihin sisällä oleviin rihmoihin tutkimaan mitä siellä on. Ne jäävät rihmoihin kiinni eivätkä pääse ulos, ja näin taloon ei tule paha henki.

Meillä mallailtiin pitkään paikkaa tälle. Halusin sen jollain tavoin näkyville itsenään, ja samalla piti miettiä, ettei se olisi sellaisella kulkuväylällä (portaiden ikkuna), missä siihen törmää joka käänteessä....
Lopulta paikka löytyi ja on jokseenkin täydellinen: eteisen oven viereinen pikkuikkuna suorastaan huusi sitä luokseen. Lisäksi takaa tuleva valo näkyy kauniisti pallossa. Olen aivan ihastuksissani. Koko talon Feng Shui on nyt järjestyksessä. *wink*


*****

Ehdottomasti pelottavaa on, että sallin itseni innostua noista himmeleistä sen verran, että olen tilannut starttipakkauksen.......  tästä ehkä lisää myöhemmin.

Marraskuu blues

Pieni keittiön kohennus on tehty ja uusittu keittiö on tällä hetkellä varsin raikas.
Mikään ei merkittävästi muuttunut, mutta yksi kaappisysteemi lähti, joten sellaista kahta huonetta katkaisevaa kohtaa ei ole ja kulkeminen on sujuvaa ja avaraa.

Pelkkä uusi maali seinissä kirkasti koko kämppää jännästi.

Tästä lähdettiin.

Yläkaapin vasemmalla puolella oli ennen 

pyökinvärinen irtohylly.

Yksi tolppajalka piti hankkia pöytätasoon. 

Hylly jäi seinältä pois.

Vitriinikaappia nostettiin ehkä 15 cm korkeammalle.

Ja koska maalia ostettiin (tarkoituksella) koko ämpärillinen, remontti jatkuu sen verran, että eteisen seinät käsitellään nyt samoin tein. Eteinen on koko huushollin murheenkryyni. Onneton läpijuoksupaikka, josta kaikki hiekka yms kulkeutuu pitkin muita huoneita.
Sokkeloinen ja kulmikas. Lisäksi edelleen täysin alkuperäisessä kuosissa.

Jospa valkoinen maali tekisi terää sillekin.....

Kun Kivet tuli pestyä, otin ne myös käyttöön.

Isäinpäivä.

Joku vuosi sitten joku oli päivittänyt facebookiin (minusta) hauskan (vitsikkään): 

"Koska olen mitä suuremmassa määrin syyllinen siihen, 

että oma isäni, samoin kuin tämä vierellä kulkeva henkilö on tullut isäksi,  

mielestäni tänään kuuluu lahjoa minua."

Meillä oli aivan valtavan ihana isäinpäivä! 

Omat isot lapset tulivat puolisoineen lauantaina illansuussa. Nuorin kävi heidät noukkimassa ja jo siihen tilanteeseen tuli sopivaa levotonta huumoria, kun minä aloin kotoa käsin neuvomaan, minne ajaa, vaikka olivat menossa täysin eri paikkaan....

Nuorison kanssa istuttiin ja syötiin pientä iltapalaa, skoolattiin kesällä hankitulla skumpalla ja naureskeltiin pitkästä aikaa koko iso lössi yhdessä.

Sauna lämmitettiin ja kaikessa rauhassa nautittiin.

Aamulla minä ja tuo vierellä kulkeva isä lähdimme käyttämään koirat lenkillä ja kun palasimme, keittiössä oli täysi hööki päällä. Nuoriso oli keittänyt kahvit ja laittanut aamupalan. ♥

Olin laittanut peuran muhimaan jo aamulla, joten ruoka oli ikäänkuin tulossa itsestään.

Siinä odotellessa, koska satoi eikä kukaan halunnut sen enempää lähteä ulkoilemaan, otimme muutaman tiukan erän Rummikubia.

Ei kyllä voittoa heru näillä korteilla....

Pelin taktikointia.....

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. 

Oh dear, it's a deer - peuraa siis, muusipedillä, vierellä vähän tomaatteja sekä fetaa uunin kautta ja Waldorfin salaattia (onks nyt joulu, kysyi Ipana) ja kokonainen lohifile jääkellarin lohena. Isomman tyttären lempiruokaa, eivät raaski itse ostaa lohta, joten pyrin tekemään sitä aina kun käyvät. 

Oikein kovaan joulufiilikseen en ole vielä päässyt.

Lonkeronharmaa keli vie mehut, vaikka samanaikaisesti jollain kieroutuneella tavalla nautin siitä, että kun iltalenkit tekee aina pimeässä, otsavalo paljastaa myös vastaantulijat (joita täällä ei kyllä näy). 

Pariin kertaan on peura tai pari säikäyttänyt, kun otsavalon kiilteessä joku katsookin takaisin.
Vaikka niitä näkee joka vuosi, joka kerta se sykähdyttää.

Kyllä tämä tästä. Syksy siis.

"... läpi syyskuun,

läpi repaleisen lokakuun,

kaipuun kaljakori kilisee,

mua oottaa,

ikävistä ikävin,

marraskuu...."

Kun ei ole mitään sanottavaa

Kynnys sanoa mitään sen kuin kasvaa, kun ei ole mitään sanottavaa.
Arki pyörii, koirat haukkuu ja pieni ensilumi on maassa.

Kesällä pohdin Sallan patikointien jälkeen, että onko koiralla tietty kilometrimäärä, jonka se painaa, ja sen jälkeen alkaa alamäki ja niin sanotusti kilsat alkaa valua kohti loppua. Tämä siis Pappakoirasta, joka urheasti käveli meidän kanssa huikeita määriä viikon, mutta sen jälkeen on selkeästi ollut haluttomampi kävelemään ja/tai tulee hyvin hitaasti ja rauhassa.

Onko blogia pitävällä samalla lailla tietty määrä sanottavaa ja kun se on sanottu, asia loppuu?

Luetut kirjat: lokakuu

Jälleen pelkkää listaa.

Enni Mustonen: Kukkia Piretille
Enni Mustonen: Nostovara
Enni Mustonen: Yksinäisten sydänten kerho
Jaana Taponen: Lalalandia
Liza Marklund: Turvapaikka
Alistair McLean: Pelko on aseeni
Eeva Nikoskelainen: Keltainen vaara
Taavi Soininvaara: Ebola-Helsinki
Jo Nesbo: Veitsi
Agatha Christie: Viisi pientä possua
Agatha Christie: Sininen juna
Agatha Christie: Kellot
Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu
Jarkko Sipilä: Uhripeli
Leena Lehtolainen: Henkivartija
Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura (kesken)

Oma havainto: olenpa ehtinyt lukea paljon tässä kuussa.
Tosin Enni Mustoset oli yhtenä kirjana, jonka ahmaisin menemään. Jotkut muutkin noista sellaisia "en pysty laskemaan käsistäni ennen loppuratkaisua" joten näillä on menty.

Työputken päässä siintää aurinko

Otsikko on harhaanjohtava sikäli, että tasaisen harmaa lonkerokeli täällä on, mutta henkinen aurinko kyllä paistelee.

Ihan tällaisesta ruskasta ei ole enää tietoa.

Muutama pakkasyö ja lehdet putoilivat..... 

Jotenkin näiden värit on herkulliset auringossa.

Jokunen kerta on ehditty vähän sienestämäänkin. Henkilökohtaisesti en pidä mitenkään valtavasti suppilovahveron mausta. Olen ehkä kyllästynyt. Meillä on sitä syöty 15 vuotta ämpärikaupalla....
Mutta kiva sieni siitä, että niitä tulee tasaisen varmasti joka vuosi, ja ne kuivuvat äkkiä. Tänäkin syksynä laitoin isälleni mukaan ison säkillisen kuivattua, kun lähtivät etelän lämpöön talveksi. Siellä on kiva paistaa munakas tai jotain ja maustaa kotimaan herkuilla. Samoin jouluna tekevät sienimuhennuksen "jouluaterialle". Minähän teen vastaavan täällä kanttarelleista.  Hih!

Kun siitä keittiöremontista kirjoitin.....
No, olipa kerran sunnuntai. Oltiin juuri tuotu ämpärillinen suppiksia kotiin aamulenkiltä, juotiin rauhassa kahvia, ja sanoin: "voi että kun tää keittiö pitäis edes maalata ennen lakkiaisia...."
(Sivuhuomautus: meillä on keittiössä ollut sellainen boordinauha ehkä reilut 10 vuotta ja sen värit eivät ole enää sopineet verhoihin moneen vuoteen....)
Mieheni, joka on onneksi tyyppiä innostuu kohtuullisen äkkiä (kun on siis kuunnellut tätä puhetta aiheesta jo eräänkin tovin), totesi "no, jos juon tän kahvin ensin pois...." Ihana ominaisuus ihmisessä muuten! ♥

Joten kahvin jälkeen aloin tyhjentää kaappeja astioista, nostettiin ruokapöytä olkkariin ja sen päälle kaikki särkyvät. Viimeisenä sitten kaappitasot ja kylmälaitteet sivuun.
Tässä vaiheessa itsellä oli vielä mielessä, että no, jos ei remonttia niin ainakin kunnon siivous saadaan tehtyä.....

Tässä näkyy tuo vihreänsävyinen boordi vielä.

Mikä sen parempi, kuin aloittaa sunnuntaina, jolloin kaikki kaupat on kiinni. Mistään ei saa mitään tarvikkeita, mies on lähdössä yövuoroon illalla, minä taas päivätöissä kaikki päivät. Juuri meidän tapaista, ilman järjen häivääkään.... *nauraa*

Työnjohto tarkkana.

Onhan maalarinvalkoinen sentään oikeaa sävyä.

(Lattiassa olevat tahrat ovat tahroja...)

Maanantaina rautakauppa oli yhden maaliämpärin verran auki. Muutenhan meillä on kotona olemassa remonttitarvikkeet, niin ei se vaatinut kuin kaman siirtämistä ja pakkelia. Voi hyvä maailma mikä määrä reikiä olikin tuohon seinään ehditty näiden vuosien aikana iskeä.......
Mies oli nukkunut päivän, ja kun minä saavuin kotiin, oli jo ehtinyt repiä suurimman osan boordia pois. Käytin koirat lenkillä, hän otti loput boordista, ja sitten pakkeloitiin reikiä.

Tähän saumaan oli tietenkin hirveän huvittavaa saada viesti isoilta lapsilta, että "tulisimme isäinpäivänä syömään, oletteko kotona".... koska ruokapöytä ei varsinaisesti palvellut 8 ruokailijaa juuri tässä mallissa.

Jatkokertomuksen omaisesti: lisää seuraa.....