Ihania uutisia

Bonon viimekertaisesta mejä-kokeesta ei jäänyt jälkipolville mitään kerrottavaa.....
Mutta olin koiran kanssa tien varressa odottamassa miehen opastamasta paluuta, kun puhelin kilahti aivan valtavan ihanan viestin:

Niin, aattelin vaan, että pitää varmaan tähän

perhe-ryhmään (WhatsApp) laittaa ennen kuin

lataa mihinkään sosiaaliseen mediaan....

Vanhempi tyttäreni siis!! ♥

Olkoon karma tai miksi sitä kukaan tahtookaan kutsua, ehkä yhden perheen päivään mahtuu vain tietty määrä iloa per päivä, ja tämä oli ehdottomasti suurempi asia kuin Bonon mejä-tulos.

Koska perheeni on hassu, emme lähteneet pönötyslinjalle juhlistaaksemme tätä, vaan kiipesimme puuhun. Kyllä, oikeasti.

Turun Flow Park sai meidät taas toimeen.
Aika lailla hiki päässä ja jotkut tietyt lihakset kovilla menimme sitkeästi useamman radan koko porukka.  (Ja että pari päivää myöhemmin löysi itsestään ihmeellisiä lihaksia mm. sormista.....)

Ai että mulla on ihana perhe!!!

Jotain muuta

Ettei nyt pelkästään lähdetä valittamisen alhoon ja vaivuta syvyyksiin, on tässä sentään kaikenlaista hauskaakin sattunut.

Erittäin hyvin suunniteltu (sellaiset 5 vuotta....) ja lopulta myös hyvin tehty, eli roskis ja komposti saivat vihdoin (osittain valmiin) katoksen. Koiralenkeillä olen kyttäillyt pihoihin ja koettanut miettiä minkälainen katos olisi meille toimiva. Roskiskatos sinänsä olisi pieni ja soma, mutta koska meillä on tuo kompostori ruokajätteelle, haluan senkin kivasti saman katon alle. Se taas tiesi sitä, että koko rakennelma pitää olla kokoluokkaa suurempi....

Alku on aina hankalaa.

Rinnepihassa mikään ei ole suoraan mihinkään toiseen nähden.

Että nuo perustukset näytti hassuilta.

Mökki siitä kuitenkin näyttäisi syntyvän.

Bono olisi halunnut Vinhan punaisia merkkejä

ja olin pikkusieluinen enkä suostunut.

Oma tehtäväni tässä projektissa oli olla maalari

- ja katsoa kun se maali kuivuu.....

Mies oli fiksusti jo pohtinut käytettävyyttä, eli kun roskis tulee tuohon laatoille, se käännetään niin päin, että kahva eli takapuoli on tänne tielle päin. Niin roskakuskin on se helppo vetää siitä pois ja tyhjentää ja samoin laittaa takaisin.
Me taas voimme tuolta kompostin puolen "ovesta" kävellä sisälle ja käyttää roskispurkkia siltä puolen loogisesti ilman, että tarvitsee avata porttia ja tulla pois pihasta.  Nokkelaa!!!

Välipuuhun kiinnitetään pätkä verkkoaitaa, ettei koirat pysty karkaamaan pihasta tuon rakennelman läpi.

Edelleen suunnittelemme vielä loppuja ristikoita ja kulmalaudoituksia yms. (Lisää kuvasaastetta tulossa siis.....)
Katto tuntuu olevan kovin hankala juttu: peltifirmasta, mistä haluaisimme sen tilata, ei puhelimeen olla vastattu heinäkuun aikana. Mutta jospa se tästä helpottuisi, kun kesälomat alkaa olla kohta lomittu.

Muuten pihaan kuuluu myös kivoja asioita: tänä vuonna kasvillisuus on siitä parin viikon hellejaksosta toipunut kiitettävästi ja yllätyksiäkin on tullut vastaan.

Postilaatikon takaa löytyi valtava puska keltaista vadelmaa.

Kukaan ei tunnu tietävän mistä se sinne on tullut,

mutta marjat ovat puhtaita ja suuria.

Naapurin huviksi olen seisoskellut postilaatikoilla minuuttitolkulla syöden....

Luulevat takuulla, että kyttään.  =)

Kasvihuonekurkku on mukava kasvatettava, 

mutta voisiko se tehdä nuo syötävät vähän rauhallisempaan tahtiin?

Kurkkua tulee niin, ettei meinaa ehtiä syödä.

Viime vuotiset chilistä otetut siemenet itivät hyvin

ja lopputulos odottaa vielä punastumistaan.

Otan siemenet talteen tänäkin vuonna.

Kesäkurpitsaa, aaaahhh!!

Voisin elää keitetyllä kukkakaalilla ja

paistetuilla kesäkurpitsaviipaleilla.

Iltapalaksi voileipäkeksejä,

Oltermanni-viipaleita ja yksi kokonainen kurkku viipaleina.

Myös tavallinen vadelma tekee kiitettävästi satoa.

Herukatkin alkavat kypsyä.

Kasvihuoneessa on tosiaan saanut käydä päivittäin kantamassa vettä. Chilit ovat yllättävän juoppoja.

Ja vieläkään en osaa kasvattaa tomaattia. Sen taidon vielä haluaisin oppia.

Ehkä ostan suosiolla jatkossa vaan pensastomaatin. Jostain syystä tuo kirsikkatomaatti tekee hirveän pitkät roikot varsia, vaikka typistelen niitä, ja ihan satunnaisia kukkia ja tomaatteja.

Kesäkurpitsa ja avomaankurkku istutettiin lavakauluksiin, joihin siivilöitiin kompostimultaa. Siis vanhasta kompostista, jonne on sekoitettu ruokakompostin vuoden kompostorissa maatunut jäte ja puutarhajätettä. Koska meillä on sitä karhunkiertoa vai mikä sen rikkaruohon nimi lie, kuristajakasvi... kaikki multa, mikä otetaan käyttöön, pitää siivilöidä.

Mutta vaikka olikin työlästä, siinä mullassa tuntuu olevan ytyä. Ainakin kurpitsa tuntuu tykkäävän kovin. Nyt joudunkin miettimään miten usein se tarvitsee vaihtaa uuteen, että pysyy kasvatusvoima kohdillaan.

Virheitä tuli tehtyä ja siitä sitten opimme

Mä haluun olla yksin,

haluun olla hiljaa,

haluun, että nukkuu kerrankin voin.

Mä haluun olla yksin,

lukee vaikka kirjaa,

junamatka Turkuun ihana ois.

Mä haluun ihan helvetin pitkästä aikaa

tuijottaa kauas tyhjyyteen

ja ehkä sitten lopulta elämä voittaa,

muistan taas miks tän kaiken teen.

Pyöriskö tää maailma ilman mua,

jos otteen antais hetkeks herpaantua?

Nyt ois vaan pakko saada olla tarpeeton.

Joidenkin ihmisten katkerista puheista huolimatta en varsinaisesti valikoinut burnarin ajankohtaa nimenomaan heinäkuun helteille. Pahoittelut, että joudun näin pettämään kuvitelmat. Parempiakin aikoja olisi nimittäin ollut tarjolla, jopa ihan lähitulevaisuudessa....

Tällainen tilanne jakaa hyvin kaverit kahteen kolmeen valikkoon: 

- ne, jotka on hengessä mukana ja jotka jatkaa tavallista elämää kanssani, tarjoutuu kuuntelemaan, mutta puhuu myös muusta ja kutsuu kahville ja ihmisten ilmoille kuten normaalisti, ja sitten 

- ne, jotka ei sanallakaan viittaa tapahtuneeseen, jotka välttelee aiheesta puhumista ja ilmeisesti tietämättään tai tahallisesti välttelee myös minua.  Mainitsemattakaan, että lähtee tähän paskanjauhamiseen työpaikalla tajuamatta, että se tulee omiin korviini lopulta.....

- Ja sitten on niitä, joita loukkaa se, että jouduin tunnustamaan olevani heikko.

Tästä viimeisestä ryhmästä olen eniten ihmeissäni. Miten kukaan muu voi loukkaantua siitä, että minä en pystynyt jatkamaan? Miten oma uupumukseni voi satuttaa ketään muuta? Miten kenenkään muun loukkaantuminen näistä työsuhdeongelmista voi olla sillä lailla suurempi, että mulla ei olisi oikeutta muun ohessa siitä väsyä tyystin?

Give me the right 

to be heard, to be seen,

to be loved, TO BE ME,

to be safe,

to believe in something

I have a right

to be heard, to be seen

to be loved, to be free,

to be everything I need,

TO BE ME,

to be safe 

to believe in something

Aloitin (sairas)loman touhuamalla hirveasti. Havaitakseni, etten jaksa.

Tämähän on se koko pointti: suoritan, homma lähtee keulimaan samantien. Enemmän, korkeammalle, lisää, nopeammin....  aivan sama mistä on kyse. 

Ei ihme, että sydän hakkasi ja leposyke nousi 85-90 pintaan. Joten kun mies rakensi roskiskatoksen ja maalasin laudat, yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi oli katsoa miten maali kuivuu..... 

Lopulta en oikeastaan tehnyt paljon mitään.

Nukuin, Kävelytin koirat. Join kahvia. Nukuin päiväunet. Kävelytin koirat. Söin. Luin. 

Pyrin välttämään jatkuvaa puhelimen räpläämistä ja pakonomaista suorittamista. Mittasin toki koiralenkit, mutta en katsonut kilometrilukemia kuten ennen: ai kamala, Bono sai "vaan" kuuden kilsan lenkin, vaan hyväksyin sen, että koira selviää ehjänä ja jopa nauttii siitä, että joskus kävellään vaan neljä. 

35 kilsan fillarilenkit pois ohjelmistosta. Tilalle sellaisia hupilenkkejä pururadalla, jossa nauroin jo ääneen, kun orava paiskasi kävyllä kypärään.... 

Muutamia kahvihetkiä kavereiden kanssa, puhuen puutaheinää mistä tahansa muusta paitsi töistä ja ylipäänsä stressaavista asioista.

Kaikki loputon kauneus

kaikki järjettömyys

kaikki ruoskivat toiveet

kaikki päättämättömyys

ovat lopulta tarkoituksen palasia

osa arvoitusta

ja osa totuutta.

Valot pimeyksien reunoilla

ovat toisinaan himmeitä ja harvassa.

Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima

jonka sä voit oppaaksesi valjastaa.

Tää on pelkkä tyhjä kuori,

joka sun pitää täyttää.

Tää on valoista kirkkain

tää on loputon yö

tää on sydämen lyönti

tää on ajattomuus.....

Miksi tässä yhteiskunnassa oikeastaan arvostetaan eniten niitä tyyppejä, jotka vetää koko ajan sata lasissa? Vai olenko vaan itse sokeutunut sille ja kuvittelen, että näin on?

Kuuntelin fillaroidessa musiikkia. Jotkut kappaleet kolahtivat kovemmin kuin aiemmin sanoituksista johtuen. Toisaalta joissain pilkahti sellainen määrä toivoa, ettei mitään rajaa. ♥ 

Everybody's gonna make mistakes

but everybody's got a choice to make

everybody needs a leap of faith

when are you taking yours?

Työuupumus

Keväällä tuli korona ja sen myötä pakkolaki.
Pakkolaki ei meillä näkynyt, ei näkynyt kyllä koronakaan.

Mainittakoon, että pakkolaista huolimatta tai juuri siksi, olen tehnyt aivan idioottimaisia määriä ylitöitä ehkä noin kaksi viimeistä vuotta.
Ylitöitä tein, koska kiltin tytön syndrooma. Jonkunhan ne oli tehtävä niin miksen minä? Ihan joka kerta....   ja rehellisesti, kuten lääkärillekin jouduin myöntämään, en edes taloudellisesta pakosta vaan ahneuttani ja koska luulin, ettei niitä tee sitten kukaan muukaan ja esimies on pulassa.

Sitten oli paskamyrsky henkilökemioihin liittyen työpaikalla.
Henkilökemiat on aina mielenkiintoisia. Jään ihmetellen odottamaan miten asia etenee.  Toisaalta 80 naisen työpaikassa olisi ihmeellistä, jos jokaisen kanssa olisi paras kaveri.

Mies jäi lomautetuksi ja kadehdin häntä niin, että viittä vaille aivoverisuoni ratkesi.
Miehen lomautukset eivät jatkune....

Kesälomaa oli suunnitellusti kaksi vaivaista viikkoa.
Opinko jotain kesälomien suunnittelusta? No en oikeastaan. Säästin tarkoituksella syksyyn paria viikkoa, kuten aina. Jossain normaalissa tilanteessa tuo kaksi viikkoa olisi riittänyt hyvin.

Sitten tuli stoppi.
Tie nousi pystyy kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.
Tätä kutsutaan kai burn outiksi. Työuupumus maximus. Hoitona pakkolepo.

Täällä ollaan. Opettelen uudestaan elämään. Olisi kivaa, jos muistaisi miten hymyillään.
Ehken jatkossa kiristä ruuvia ihan näin tiukalle.
On totta, että tässä on monta asiaa monessa.
Pääsääntöisesti tämä on ollut tähän asti todella kammottava vuosi. Voisiko 2020 vaan ladata uudestaan?

Lakkiaiset

Koska neljäs heinäkuuta ja mahdollisuus juhlia tyttären lakkiaisia, pistettiin sitten vähän överimmät juhlat....

Jälkiviisaana: lakkiaisten ajankohtaa voisi aivan hyvin vaihdella näin. Miksi kaikkien pitäisi juhlia samana päivänä? Nytkin Ipanan luokkakaveri ja kaveri eka-luokasta lähtien, pääsi mukaan, ja hänen juhlat ovat sitten elokuussa, jolloin me pääsemme sinne juhlimaan.

Sitäpaitsi tämä oli ajankohtana todella hyvä ja toimiva. Ihmiset ovat vapaalla ja hyvällä kesäfiiliksellä. Eikä tarvitse stressata siitä toukokuun säästä, mistä ei ikinä tiedä.

Kahvipöytää katettuna valmiiksi

Ihana Ipana!! 

Juhlakalu

Koska kuulun Perniön VPK-naisiin, kysyin jo varhain keväällä, saisinko käyttää tuota VPK:n taloa (ent. nuorisoseuran talo) juhlapaikkana. Olen kaikki aiemmat juhlat järjestänyt aina kotona, mutta meillä ongelmaksi tulee, ettei istumapaikkoja ruokailua varten ole riittävästi, keli voi olla sellainen, ettei pihalle voi mennä, ja sitten nuo kaksi koiraa jaloissa....

On aina turhauttavaa komentaa koiria pois ihmisten lautasilta, koska sohvapöydällä syöminen on kuin tunkisi lautasen tahallaan niiden pään korkeudelle.

Sain samalla otettua muutamia mainoskuvia, joita palopäällikkö saa käyttää jatkossa mainonnassaan. Talolla on tehty talven aikana valtava remontti ja se oli saatu aivan mielettömän kivaksi. Täysi ravintolakeittiö varmisti henkilökunnan tyytyväisyyden. Jään ikuisiksi ajoiksi kiitollisuudenvelkaan ihanalle ystävälläeni, joka tyttärineen tuli keittiöorjiksi. Pusuja Sanna!!!

Myös ruokapöydässä ilmapallot

Tilasin jo syksyn puolella kiinalaisesta verkkokaupasta rekvisiittaa ja täytyy myöntää, että homma vedettiin aivan yli. Siis niin jenkkiläisittäin överiksi kuin pystyy, ja sikäli oli hirveän hauskaa juhlia nimenomaan neljäs heinäkuuta....

Alunperin Ipanan piti lähteä Jenkkilään kuun lopulla, mutta rajat ovat vielä kiinni ja lennot peruttu. Omalla tavallaan harmi, mutta korona-tilanteesta johtuen olen tyytyväinen.

Sinne voi mennä, kun riski sairastumiseen on pienempi, tai sitten täytyy tyytyä jäämään Eurooppaan. 

Silmäteräni! ♥♥♥

S-ilmapallo puhkesi puhaltaessa.

Ei paljon haitannut.

Oli pirteät ja kivat juhlat. Ihmisiä oli sopivasti, ruoka oli hyvää ja se riitti, ja kuten sanottua, keittiössä toimiminen oli helppoa kuin mikä. Pian neljän jälkeen oltiin jo valmiit ja siivottu.

Toin pöytäliinat kotiin pyykkiin ja jätin Talon jääkaappiin vähän palomiehille maistiaisia..... menevät sinne kuitenkin jatkamaan hommia taas.

Hajanaisia ajatelmia matkan varrelta

Jotain jäi hampaankoloon tuosta kesäkuun reissusta pohjoiseen. Tai koloon ja koloon, mutta joitain ajatuksia....

Suomi on hieno maa ja meillä on täällä ihan valtavan hienoja paikkoja.
Aivan suotta hingutaan ulkomaille tai varsinkin todetaan, että kotimaan matkailu on niin kallista, että on kivempi lähteä Kanarialle. (Ja kyllä, tunnen omassatunnossani pistoksen, olenhan itsekin ollut tätä mieltä ja reissannut paljon muualla....)
Se on helppo unohtaa ne tonnin lentoliput, kun Thaimaassa on törkeän halpaa elää se pari viikkoa.

Näin ei-talvilajien harrastajana olen itsekin taas tulevana talvena sitä mieltä, että missä mun aurinkoloma.
Sitä on mahdollista tiedostaa asia ja silti toimia väärin. (Eipä tarvitse kuin katsoa peiliin ja todeta, että rakas, sinä olet pullukka, vaikka takuulla tiedän miten söisin oikein....)
Suomi on takuulla talvellakin hieno. Ja joskus vielä haluan päästä pohjoiseen toteamaan itse sen oikean kaamoksen. Niin moni on kertonut, että kaamos on ihan jotain muuta kuin räntäpaskakeli täällä, missä masentuu vartissa sitä katsottuaan.
Ainakin Sallatunturissa oli erikseen ihan tehtyjä kävelyreittejä myös koiria varten, koiraladuista puhumattakaan. Sikäli voisi olla mielenkiintoista.
Eikähän sitä tiedä, kai täti-ihminen voisi opetella hiihtämäänkin.....

Peltipoliiseja ei edes yritetä laittaa paikkoihin, joissa ne lisäisivät liikenneturvallisuutta. Ne on puhtaasti keino rahastaa.
Esim. vitostiellä oli lukuisia paikkoja, joissa ajetaan ikäänkuin ylämäkeen pienen töppäreen päälle. Juuri töppäreen laskevalla puolella nopeus putoaa 100 -> 80 ja siitä 50 metrin päässä on luonnollisesti kottaraispönttö kytiksellä.
Kyllä oli harvassa paikat, joissa näit hyvissä ajoin nopeusrajoituksen laskevan, jolloin voi rauhassa nostaa jalan kaasulta ja antaa vauhdin valua hiljaksiin sovittuun (siinä merkin kohdalla), ja näin ollen ajaa tasaisesti ja rauhassa. Ei, kyllä enimmäkseen joutui aina tallaamaan jarrulle, mistä tulee jonossa ajettaessa harvinaisen ärsyttävä efekti, kun jonon viimeinen jarruttelee jo satoja metrejä ennen....

Aika moni on ilmeisesti saanut ajokorttinsa aikana, jolloin taustapeiliä ei vielä ollut. Tai sitten se on vähän kuin Bemarin vilkut, toimimaton.....
Kun moottoritiellä roilottaa menemään 120 km/h, on jokseenkin keljua jäädä jonkun perään vasemmalla kaistalla niin, että joutuu jarruttamaan, koska 110 km/h on tälle menijälle sopiva vauhti. Ylipäänsä totesin, että liikenteessä on nimenomaan loma-aikana oltava hyvin skarppina siksikin, että tien päällä on vaikka minkälaista menijää.

Sanottakoon tässä kohtaa, että nämä liikennehavainnot poikivat nimenomaan kotimatkalla, kun oli jo olevinaan kiire. En polttanut hermojani tai lähtenyt ohittelemaan vaarallisesti, kunhan totesin, että tämä on nyt näköjään tätä.
Samaan syssyyn voitaneen todeta, että toivottavasti en enää koskaan joudu ajamaan valtatietä 25 matkalla Lohja-Hyvinkää. Siinä on maailman tylsin tunti/vajaa 100 km.

Jotkut saa asua sellaisissa paikoissa kuten Hyrynsalmi, Kuopio tai Mikkeli. Siis koko ajan paikassa, missä kaupunkia ympäröi järvi tai järveä kaupunki.
Aivan mielettömän hienoja paikkakuntia. Hyvällä tavalla kävi ihan kateeksi.
Käveltiin Kuopiossa illalla vähän ja siellä täällä kaupungin puistoissa ja rannoilla oli porukoita piknikillä, lapset ui vielä illan suussa, uimarantoja oli joka paikassa. Voisin harkita muuttoa tuonne ihan vaan näiden muutamien hellepäivien vuoksi, jolloin voisin minäkin lähteä viltille syömään pientä evästä ja skoolaamaan ystävien kanssa.

Siinä missä pohjoisessa pidettiin luukut kiinni sääskien vuoksi, täällä ei voi nukkua mikään raollaan, koska ainakin täällä jatkuva kumin polttaminen ja muu päristely pitää takuulla hereillä läpi vuorokauden.
Heti ensimmäisenä iltana kotona sen huomasi ihan erikoisesti. Kun takaovi oli auki, sellainen jatkuva ulvonta ja mekkala kuului ihan taukoamatta. Kaipa jonkun isä sitten nekin renkaat ja bensat maksaa.... Lapissa oli niin kiitollisen hiljaista ja rauhallista. Sielu lepäsi.

Toisaalta tällä ei tarvinnut iltalenkillä metsässäkään huitoa yhtään.
Tokihan kärpäsiä pörrää täälläkin, ja varmasti joku hyttynenkin, mutta sellaista infernaalista hyökyä päällä ei tullut.
En tiedä miten ihoystävällisiä nuo nykyajan Offit on. Ei niistä ainakaan hyttysiin merkittävää tehoa ollut, ja uskon, että EU-säädökset on tehneet niistä pitkälle tehottomampia kuin vaikka 90-luvulla.

Thermacell on aivan oiva ostos ja kannattava kaveri.
Se ON myrkkyä, joten aivan huolettomasti sitä ei käytetä. Mutta taukopaikoilla se rauhoittaa ihan sen lähiympäristön sen verran, että pystyy syömään ja juomaan ilman, että nauttii samalla elävää ravintoa...
Meillä se pidettiin aina hyvän matkan päässä eväistä ja koirasta. Itsestäkin tietenkin.
Sen paras puoli on se, että se haihduttaa myrkkyä, mistä syystä hyttyset välttelee aluetta, jolla se haisee. Se ei siis tapa niitä, jotka sen ilmatilaan osuvat. Eli lintujen ruokaa riittää silti, vaikka ihminen tekee olonsa mukavaksi sen avulla.

Patikkaa Sallassa

Jälkijunassa: hyvää juhannusta!!  Tästä lähdettiin: edellisenä päivänä iltakävely, jossa otin kuvan elämäni miehistä.

Aaton painoin töissä pitkää päivää muina smurffeina eli 7-20:30.

Kävi sillä lailla uskomaton tuuri, että meillä oli kiitettävän hiljaista ja pitkän päivän lisäksi iltavuorossa oli sairaanhoitaja normaalissa iltavuorossa.

Oltiin tehty kaikki tarvittavat toimet jo 19:30 mennessä ja hän sanoi, että "mitä sinä täällä enää roikut kun lomakin alkaa, lähde menemään."

Kerrankin ei tarvinnut toiste käskeä.

Kello herätti sitten 02:15, auto oli pakattu jo illalla valmiiksi ja muutaman tunnin olin siinä torkkunut.

Turha puhua minulle yöttömästä yöstä, täällä ainakin on ihan pimeää kahdelta!

02:30 oltiin portista ulkona ja vajaa 10 kilsan jälkeen totesin "en sitten pakannut muuten hupparia tai muutakaan pitkähihaista mukaan...."  

Yhteen ääneen totesimme, että eiköhän niitä kauppoja ole matkan varrella jos tarve tulee....

Ihanaa ihanammat ihmiset matkan varrella toivottivat meidät tervetulleeksi juhannuspäivän aamuna 6:20 kahville ja voikkarille. Hyvin toivottu pissatauko.

Kahvin avulla jaksoi hyvin.

Kajaanin ABC:llä pysähdyimme tankkaamaan. Sitä edelsi kohtuullisen jännittävät 65 km, koska bensavalo syttyi ja en ole koskaan ajanut tankkia noin tyhjäksi. (Toisessa samanlaisessa autossa bensavalo syttyy niin, että tietokone näyttää vielä olevan 180 km varaa ajella. Mutta mistä näistä tietää.)
Matkan varrella ei ollut luonnollisesti yhtään ainutta huoltoasemaa ennen tuota ABCia.

Vaan sinne päästiin.

Tankkasin siellä itselleni tuollaisen kuvan tölkin ja voi hyvä maailma mitä sontaa ihmisille saadaankaan myydä kofeiinintarpeeseen!! JÄRKYTTÄVÄÄ PASKAA!

Tulipa kerralla kolme ostosta: ensimmäinen, viimeinen ja ainoa.  Mieli ei tehnyt yhtään kahvia mutta sen verran väsytti, että oli pakko kokeilla jotain energiaa....

(Ja meillä näitä juo porukka töissä ruokajuomana!!! En käsitä!)

Perillä Sallatunturissa joskus klo 16 paikkeilla. 

Sitä edelsi hyvin ripeä pysähdys Kuusamossa, jossa jouduimme toteamaan, että eläinkauppa ei ole juhannuspäivänä auki (asia, jonka olisi voinut tarkistaa netistä....) vaan koiralle pitää keksiä sapuskaa jostain muualta. (Kun koira syö siis raakaruokaa, ei ole ihan niin yksinkertaista ottaa vaan jotain pussia. Onneksi tavan ruokakaupat myy nykyään hyvin noita raakaruokia pakasteesta.) 

Ajoimme siis tunturista ohi Sallaan ruokakauppaan ja takaisin.

Tuntui kyllä taivaalliselta päästä perille. On se sellainen 12 tunnin ajo ja tauot päälle.

Ensimmäisenä iltana ajateltiin tehdä vaan pieni iltahyppely vähän vertyäksemme, ja päädyimme kävelemään Poropuistoon ja sieltä takaisin - vaatimaton kymppi....

Ajoissa nukkumaan ja koko sakki nukkuikin kuin tukit.

Aamu valkeni upeana. Meillä on nyt kahtena vuonna käynyt mieletön tuuri näiden säiden suhteen.

Pakkasimme reput ja otimme suuntiman kahden tunturin ympäri -lenkille.

Aikaa oli koko päivä.

Reissukaverit

Pahaojan kurulla ensimmäinen kunnon tauko: sissimuonaa eli kuiva-ainepussiin kuumaa vettä termarista ja 8 minuutin odottelu. Yllättävän hyvää, vaikka luonnollisesti vähän puuromaista. Riittävän ravitsevaa kuitenkin.

Hyvinkin tunnin breikki ennen seuraavaa etappia.

Loppumatkasta emme  pysähtyneet erikoisemmin. Juuri alakuvan pitkosten jälkeen noustaan tuohon nyppylän päälle ja siellä on laavu. Siinä joimme loput vedet ja minä piipahdin huussissa. 

Tuolla oli kaikki paikat todella siistit, ei roskia eikä ylimääräisiä mitään. Vessat oli siistit ja ehjät ja jokaisessa isot säkit kuiviketta. Kaveri kertoi nimittäin samalla viikolla Pieneltä Karhunkierrokselta, että siellä oli jaloissa asti pyörimään mehupurkkia ja -tetraa, nenäliinoja ja vessapapereita pitkin puskia, ja porukka muina miehinä teki isojakin tulia vaikka se erikseen kiellettiin. Kun ne makkarat oli mukaan otettu.

Ihme tyyppejä, kun on pelkkiä oikeuksia! Pistää kiukuttamaan!

Tuo oli muuten hullu paikka: suo nousi ylämäkeen. Se näytti luonnossa todella hassulta.

Päivälle tuli mittaa kuutisen tuntia, kilsoja joku 20. 

Perillä suihku ja lisää juotavaa sekä suolaista syötävää. Opimme heti ensimmäisenä päivänä, että maastoon on pakko kantaa vettä myös Vichyn muodossa. Pelkkä vesi tulee suoraan läpi ja vie hapoille.

Ilta meni huilaten ja sauna lämmittäen. 

Näkymä rinteeltä kohti hotellia

Hangasharjulla päiväkahvit

Viikon kävelimme reittejä, joita olemme kartasta suunnitelleet kevään. Moni niistä olisi jo viime vuonna ollut haluttujen listalla, mutta Pappakoiran kanssa niitä ei voinut ajatellakaan.

Bono oli kyllä niin reipas reissukaveri. Se oli aina valmis lähtemään, osasi levätä kun pysähdyttiin, ja jatkoi taas innolla.

Oli hetkiä, jolloin minä pohdin jaksaako tuo pieni koira, mutta se on sitkeää tekoa. Toki se sitten vastapainoksi lepäsi joka hetki, jonka oltiin kämpillä, mutta joka kerta lähti iloisesti häntä heiluen matkaan.

Vasta keskiviikkona mäkäräiset alkoivat kiusata ja silloin Bonolla oli vähän kurjaa, kun ne menivät mahan alle, missä pääsivät käsiksi ihoon.

Toi kysyy jaksanko. Siis jaksanko?

Minähän jaksan niin kauan kuin purutikkuja irtoaa.

Pienisuuri patikkakoira Sallatunturin huipulla

Meidän toinen pidempi, pisin reissu, oli suunnitellusti vasta keskiviikkona ja kohteena Syväojankuru. Sinne oli jo kartalla hyvinkin 12 km yhteen suuntaan.
Tällä kertaa pakattiin hillitön määrä juotavia ja useampi ruoka sekä välipaloja.

Nykyään tuolla ei välttämättä uskalla juoda vettä puroista, jollei keitä sitä. Koska metsäpalovaara oli päällä, emme tehneet tulta kertaakaan, joten kuuma vesi kannettiin termareissa.

Syväojankurun reitti oli heti alkuunsa todella tylsä: soista maastoa vähän ihmisten mökkien takapihoilla, joten sääsket söivät, kengät ja sukat kastuivat ja koirat haukkuivat ohikulkijat.
Sittemmin maasto muuttui kauniiksi kangasmaisemaksi ja oli todella viihtyisää. Muuttuakseen toki 2-3 km ennen ensimmäistä taukopaikkaan jälleen hyvin kosteaksi, jossa sääskiä sitten riitti......
Ainoa kerta, kun allekirjoittaneella meinasi mennä kuppi nurin. En välitä siitä, että inisevät, mutta kun tunkevat nenään, silmiin ja suuhun, se on raivostuttavaa.

Joimme ja pureskelimme jotain välipalapatukkaa Kalliojärvien autiotuvan pihassa, mutta kävelimme Syväojalle asti ennen ruokaa. Kannatti!!!
Kuva ei tietenkään tee minkäänlaista oikeutta.

Ruuan päälle otin kengät ja sukat pois ja kävin dippaamassa varpaat jokeen. JÄÄTÄVÄÄ!! Lumi oli ehkä sulanut viikkoa aiemmin....

Syväojankuru

Seuraavana päivänä päätimme pitää tietoisesti lepopäivän ja kävimme huiputtamassa Karhutunturin Sallan Naruskassa, missä tehdään edelleen lähes vuosittain pakkasennätyksiä.
Hilpeä kylä: 35 asukasta!!
Kesäaikaan siellä väki lisääntyy mielettömästi, kun mökkiläiset tulevat ja ihmisiä saattaa olla satakin!!

Karhutunturi oli hieno aamukahvipaikka. Sieltä näki 360 astetta joka puolelle, myös vanhat Sallatunturit, jotka jäivät rajan väärälle puolelle. Niillä oli vielä lunta huipuilla.

Karhutunturin huiputtajat

Aamukahvit

Sää meitä todella suosi. Lämpötila oli koko ajan shortsikeliä, mutta tunturissa käyvän tuulen vuoksi oli miellyttävää pitkähihaisessa teknisessä paidassa.

Viimeisenä iltana tehtiin suunnitellusti Poropuiston "pikkulenkki" mutta palattiin pyörätietä, koska sääsket ja mäkäräiset olivat vähän liiallisesti iholla. Kotiin palatessa pihalla patsasteli useampi poro vasoineen syömässä. Nämä ovat siis meidän ulko-ovelta 20 metrin päässä.....

Mieletön viikko. Kävelyä tuli yhteensä reilu 100 km, en ole vielä laskenut. 

Suunnitellusti lähdettin jo perjantaina valumaan alaspäin. Ajettiin rauhassa aamulla ensin katsomaan Kiutaköngäs, joka oli upea. Jälleen kerran: kuvat eivät tee minkäänlaista oikeutta!!
Tuo olisi järjettömän hienoa nähdä keväällä varhain kun sulamisvedet tulvivat....

Kiutaköngäs

Koska aikaa oli, ajoimme myös Hossan kansallispuistoon ja teimme puolen tunnin veneretken Julma Ölkyllä.

Kyllä on 50 metriä korkea kallio todella korkea kun sitä katsoo juurelta.

Itseä ahdisti lievästi, kun kuski kertoi alla olevan vettä toiset 50 m..... 

Luppakorva veneilemässä

Julma Ölkky

Yövyttiin Kuopiossa.
Soitin edellisenä päivänä ja kysyin olisiko huonetta koiralliselle pariskunnalle, ja mainittakoon, että koira oli se, joka otettiin eniten huomioon: sille annettiin oma herkkupussi respasta ja huoneessa oli pyyhe ja kuppi odottamassa.
Tiedän olevani helppo, mutta saatan käyttää tuota hotellia uudestaan!!

Lauantaina aamulla rauhassa sitten roiloteltiin kotiin. 5,5 tunnin ajo enää.
Kuortissa kahvin ja jäätelön mittainen pisutauko.

Kotona kaikki hyvin.
Ipana oli hoitanut Pappakoiraa viikon ja se oli ratketa riemusta kun palasimme.

Kotona