Kauheita asioita tapahtuu

Olen törmännyt useammassakin paikassa nyt kirjoituksiin, joissa ihmiset ovat kauhuissaan, rakentavat kotivaraa ja pelkäävät.
Tunnen itseni jotenkin vaillinaiseksi, puutteelliseksi ja kummalliseksi, koska en tunne mitään noista edellämainituista tunteista. 

Surua? KYLLÄ. Minusta on hirveää ja surullista, että idän pieni idiootti katsoo oikeudekseen noin vain päättää, että naapurikansa kuuluu oikeastaan hänen vallan alle. Ja realistisesti ymmärrän, että sama voi tapahtua meillä täällä vaikka vielä tänään.

En silti saa itseäni ajattelemaan tuota mahdollisuutta niin paniikissa, että alkaisin tehdä asialle jotain. Mitä sitä paitsi edes voisin tehdä? Pakata laukkuni ja ostaa lentolipun pois? Pakata tavarani autoon ja lähteä jo valmiiksi ajamaan kohti länsinaapuria?

Idästä ei muuta hyvää tule kuin auringonnousu.

Vanha totuus, joka pitää edelleen paikkansa.

Mitä tulee muuhun valmisteluun, meillä on jonkinlainen kotivara olemassa. 
Ruuan ja polttoaineen hinta tulee kallistumaan ja se tulee vaikuttamaan meidän elämään suoraan. Valmiiksi pännii, mutta minkäs teet.

Tänne meidänkin paikkakunnalle tulee Ukrainasta porukkaa. Runsaat alueen maanviljelijät ovat jo vuosia heitä majoittaneet, ja todennäköisesti pystyvät tänä keväänä majoittamaan työntekijänsä perheineen. Onneksi.

Tottakai on äärimmäisen ikävää, että joutuvat pakenemaan kotoaan. On ihan kohtuutonta ja epäreilua, ettei mikään taho ole pystynyt vielä saamaan aikaan jotain niin radikaalia, että tuo pienimunainen nuija joutuisi pois päättävältä paikalta. 
Mutta en silti pysty tällä hetkellä ajattelemaan, että asia koskettaisi minua henkilökohtaisesti. Tiedä sitten pidetäänkö minua tunnevammaisena tästä hyvästä, mutta en usko olevani ainoa, joka jatkaa omaa elämäänsä ja toivoo parasta.

Olen toki lahjoittanut keräyksiin, useampaankin. 
Olen myös pohtinut valmiiksi mitä käyttötavaraa pystyisin lahjoittamaan noille tänne muuttaville.

Mitä muuta minun odotetaan tekevän?
Auttaako se, että pukeudun säkkiin ja ripottelen tuhkaa päälleni?
Menenkö itkemään julkisesti kadulle? Voivottelemaan suureen ääneen? Marssinko täältä Helsinkiin kyltti pään päällä?
Julkaisenko someen trollikuvia ja muokattuja vitsikuvia tuosta idiootista?

Pankki lähetti heti sodan alettua viestin, että "ethän nosta talletuksiasi vaan jatkat suunnittelemallasi säästölinjalla". Toki. Tuskin rahojen siirto tilille mitenkään auttaa, eivät ainakaan kasva senkään vertaa korkoa....

Tosin ehdin kyllä pohtia sen verran, että pakon sanelemassa tilanteessa pystyn lunastamaan ne liput sitten koko laajennetulle perheelleni ja siirtymään heidän kanssa jonnekin lännemmäs.
Tähän vaihtoehtoon en vaan mitenkään pysty uskomaan.

Politiikkaan en sekaannu, mutta jospa vihdoin olisi korkea aika ottaa se askel, mistä on vuosikymmeniä pelleilty, eli liittyä siihen Natoon.
En jaksa uskoa, että ryssää hirvittää, kun Suomen pojat huutelevat rajan yli, että "hah haa, meilläpä on OPTIO"....

Kakkubuffet

Joskus sitä pitää mennä omalle epämukavuusalueelleen. No, oman perheen kesken uskaltaa.

Meillä oli miehen kanssa tässä taannoin synttärit (ei mitään tasavuosia, joten en sikäli niitä muistele, ollaan peräkkäisinä päivinä synnytty...) ja päätin heittäytyä suureelliseksi ja rakentaa kakkubuffetin. (No, piirakkabuffan itse asiassa...) Laitoin viikolla nuorille viestiä, että sopisiko tulla, jos mamma urakoi, ja tottahan he lupautuivat.

Minä olen kyllä ollut enemmän ja vähemmän leipuri aina, mutta muutamien viime vuosien aikana olen havainnut tiettyä epävarmuutta omassa tekemisessä enkä koe leipomista enää pelkästään kivana ja stressivapaana juttuna. Ikään kuin suorituspaineita olisi kasautunut itsestään. Enkä edes pysty sanomaan mistä se johtuu. En muista mitään tiettyä graavia epäonnistumista, en mitään yksittäistä tapahtumaa, minkä vuoksi olisi ei-niin-kivaa leipoa. Se on vaan jäänyt.

Perusjutuista on aina helppo lähteä liikkeelle: mustikkapiirakka toimii! Samoin sitruunamarenkikakku ja meidän perheen salainen rakkaus, jonka ohjeessa jo todetaan "tämä kakku on tahmea ja hivenen sitkeä..." eli pikainen mikrossa tehty mutakakku. (Siitä tuli vaan syntisen ruma silikonivuuassa, koska tavalliset piirakkavuuat loppuivat.)
Näille seuraksi kotitekoista rocky roadia (lue: uunissa sulatettua suklaata ja siihen pistaasipähkinää, lakritsin paloja ja keksinmuruja) ja Kristiinan ihana ananaspiirakka, jossa korvasin mantelilastut kookoksella saaden siihen vähän eksotiikkaa.

Halusin jotain suolaista myös tarjolle ja pakastimessa oli iso pala savustettua kalkkunaa. Nopea laskenta kertoi, että siitä saisi voileipäkakun ja lisäksi meille seuraavalle viikolla kiusausta lounaaksi, joten otin kalkkunan sulamaan. Saksalainen marketti taas sattui tuomaan tarjouslehtisen, jossa espanjan viikot oli herkullisesti esillä ja kävin hakemassa vähän tapaksia tai mezejä, mistä nekin muuten erottaa? Onko joku paikkakuntajuttu? Yhtä kaikki, tarjolle tuli sujuvasti.

Vähän tapaksia, koska minusta nämä tällaiset lautaselliset

pikkupurtavaa on vaan kertakaikkiaan herkullisia.

Kalkkunarouhevoileipäkakku

Oli jälleen kerran tosi kivaa saada nuoriso kerralla pöydän ääreen.

Iltapäiväkahvit meni iloisesti lörpötellessä ja jokainen löysi jotain lempijuttuaan ja toisaalta jotain uutta siten, että ehkä tulevaisuudessa pyydetään uudestaan jotain tiettyä tarjolle.

Pieni Hilla oli suloinen ja mukana. Hän istui isänsä sylissä ja hyvin päättäväisesti tarttui kahvikupista kiinni kuolaten sen reunaa. Lopulta etsimme hänelle erikseen kuksan pureskeltavaksi, koska siinä luulisi itsessään olevan jo vähän makua. Kahvia ei sentään ihan vielä tarjottu, vaikka Suomalaislapset kuulemma opetetaan kahville ihan liian nuorina.

Kookoksinen ananastorttu

Mustikkapiirakka

Sitruunamarenki

Olisi ollut paljon kauniimpi, jos olisin malttanut jättää kaiken valkuaisvaahdon pursottamatta.

Mutta sitä oli jotenkin tosi paljon ja päätin vaan paistaa kaiken marengiksi.

Olihan se selvää, että hyvin paljon kaikkea jäi myös yli. Mies on tässä viikon aikana sitten "uhrautunut" töistä tullessaan ottamaan kahvin kanssa aina palan jotain makeaa. Jostain syystä hän ei ole mitenkään kovin valitellut tätä kovaa kohtaloaan...

Kulkutautilomalla eli koronapäiväkirja

Huomaa, että otsikon sanat ovat yhteenkirjoitettuja. Olisikin vihdoin, että kulkutauti lomalla. Lähtisi vaan lomalle, loputtomiin. Tällä hetkellä vaikka tuonne itäisen rajan taakse, tulee muutama pää mieleen, johon voisi iskeä kaikin voimin.

Kotitesti siis vilautti heikkoa positiivista. No, edellinen heikko positiivinen täyttää maaliskuun lopulla 21 vuotta, joten oikeaankin PCR-testiin siis varaamaan aikaa. (Jonne toki sote-alan ihmisenä täytyy tarjoutua, ei se meinaan niin hauskaa ole...)

Täysin käsittämätöntä, että mies sairasti kulkutaudin jo muutama viikko sitten. Mitenkään emme kotona pyrkineet välttelemään toisiamme ja olinkin varma, että on vain ajan kysymys milloin iskee. 
Koska en sairastunut, käytin sitten vielä seuraavalla viikolla tyttären ja Hillan päivystyksessä, koska heille tauti löysi jostain ja Hilla alkoi kuumeilla. Vastasysntyneenä koetun epileptisen kohtauksen vuoksi kuumekouristukset ovat lievästi sanottuna ei-toivottuja, joten lääkärille näyttämään kuumelääkkeitä saadakseen. Eivät anna noin pienille puhelinreseptejä tai ohjeita Buranalle näkemättä, mikä onkin ihan oikein. Vaikka oli se toki tylsää heitä kuljettaa, kun molemmat oli ihan reppanoita! Voi kun olisikin sellainen kotilääkärisysteemi käytössä.

Altistuin kuitenkin näin ollen kotioloissa kahteen otteeseen kahden viikon sisällä ihan huolella, ja tauti kiersi kaukaa!! Ehdin jo aika lailla paukutella henkseleitänikin töissä, että jumaliste: kuolematon ja negatiivinen ikuisesti! 😃 Noh.... äläpä nuolaise jne.

Tikkua nokkaan perjantaiaamuna ja paluu kotiin.
Tovi pohtimista mistä ja milloin.... vaikka turhaa se sinänsä on. 
Kävimme elokuvissa sunnuntaina ja rajoituksethan on nyt poistuneet. Kyse oli animaatiosta ja leffateatteri oli aika täynnä lapsia/lapsiperheitä. Taisin olla vaan sen verran herkistynyt kotialtistumisten jäljiltä, että löysi paikkansa kun osui oikeaan kohtaan.

Olo: tukkoinen, räkäinen, yskittää. Ehkä hiven lihaskipuja, kun oikein ajattelen asiaa. Räkäisyydestä johtuen aika ajoin hassu tunne päässä.
Haju- ja makuaistit tallella. Omikron.

Iltamaisemat kotipihalla alkaa olla taas aika messevät!

Tartuntatautilääkäri (no, jäljittäjä kylläkin) teki virallisen karanteenipäätöksen kun vastaus tuli lauantaina 13:30 ja nyt siis kotona. Eipä siinä sitten sanomista ole. Onneksi opettelin sen nettikaupan. (Ja jotta saisin kunnolla hekotella itselleni, minähän keksin samantien noin tusinan verran erilaista tekemistä, jotka kaikki olisivat edellyttäneet jossain tai muualla käymistä, lähinnä kauppoja.... joten hoh hoijaa.)

Nauratti, kun huomasin, että karanteenin päättyessä, tänään keskiviikkona, on päivälleen kaksi vuotta siitä, kun lähdimme viettämään omia 50 v päiviäni perheen kanssa teemalla "koronaa karkuun" ja itse asiassa Suomeen palattuamme maan rajat lyötiin kiinni vain 36 tuntia saapumisen jälkeen. 

Koska olen töissä käyttänyt nyt kaksi vuotta noita maskeja koko päivän, olen ilmeisesti herkistynyt jollekin kiinalaiselle ötökkämyrkylle tms mitä niihin laitetaan, koska olen suunnilleen vuoden kärsinyt myös satunnaisista kurkkukivuista maskeihin liittyen. 

(Ja tässä onkin se ongelma: sote-alan ihmisiä käsketään käymään herkästi testissä aina oireisena, mutta jos oireilee työpaikan käytäntöjen vuoksi, on se sitten maski tai vaikka sisäilma, on hiukan hassua kuormittaa systeemiä jatkuvilla testeillä... Varsinkin kun muistetaan, että testiin voi päästä aamulla ja se päivä on menetetty työpäivä. Tulos valmistuu ehkä seuraavan päivän iltapäiväksi, jolloin myös seuraava menee saikkuillessa. Tulee äkkiä kalliiksi kaikille pyörittää tätä näin.)

No, juuri ennen sairastumista hoidin kaksi 14 tunnin päivää koronapotilaita, eli käytössä oli tiukka FFP2 maski ja muut vermeet, ja heräsin näiden työpäivien välisenä yönä kovaan kurkkukipuun kertaalleen. Se oli kuitenkin aamuun mennessä ohi enkä asiaa edes ajatellut. Ennen kuin jälkiviisasteluna....

Kuva otettu aikaisemmin

Toivon tosiaan, etten ole vahingossa ollut tartuttava jo tuolloin ja jättänyt työkavereille ikäviä terveisiä. 

Heikon positiiivisen päivän iltana oli pariin otteeseen tunne, etten oikein pysty vetämään henkeä koko keuhkokapasiteetin täydeltä. Pelottava tunne!
Vanhana keuhkohoitajana laitoin jo kavereille viestiä pystyisivätkö tuomaan postilaatikkoon mulle puhalluspullon töistä. On sitten ainakin varoiksi, jos tulee myöhemmin käyttöä.
Pystyn samaistumaan ihmisiin, joita astma tms keuhkosairaus kiusaa, ja ymmärrän hyvin, miksi tämä tauti on itsessään pelottava.

Mies lämmitti illalla saunan. Meillä on saunassa katon rajassa lähellä kiuasta vanha kukkaruukku, jossa on himalajan suolaa isoina klimppeinä. En tiedä onko pelkkää uskon asiaa vai mitä, mutta olen huomannut aiemminkin, että ne ilmeisesti jotenkin haihduttavat suolaa hengitysilmaan höyryn mukana, ja olen saanut siitä apua siitepölyn aiheuttamaan tukkoisuuteen, ja nyt huomasin saunan jälkeen, että hengittäminen oli normaalia ja helppoa. Toki paiskasin yhden Duactin huiviin myös yötä vasten. Ja on muistettava, että kostea hengitysilma auttaa myös. Eli ehkäpä kaikki yhdessä, mutta tykkään silti ajatuksesta, että tuossa suolassa olisi joku taika... 😀

Miten sattuikin, viikonlopuksi tuli uskomattomat kelit. Olin olosuhteisiin nähden erittäin hyvävointinen ja meidän takapihan joen toisella puolen oleva kesälehmien  laidun on mahtavaa maastoa koirien rallatella. Joten sinne. Siinä joutaa juosta kilsan suuntaansa eikä häiritse ketään. Eikä törmää muihin ihmisiin.

Koska yöllä oli ollut pakkasta, hankikanto oli parhaimmillaan.

Viikonloppu oli siis rauhallinen. Runsaasti ulkoilua ja vähän pentukoiran treenaamista pihalla. Kun naapureita tuli vastaan, huutelin matkan päästä, että pidän etäisyyttä.

Ipana kävi pariin otteeseen kun sattui olemaan lomilla. Kertaalleen sairastaneena on helppoa.

Näin rokotettuna täytyy sanoa, että jos tällä taudilla ei olisi näinkin kuuluisaa nimeä, normaalioloissa ketään ei kiinnostaisi vähääkään. Aivan tavallinen kunnon räkis. Sikanuhan sairastaneena 2009 tämä on ihan lastenleikkiä. Kenen tahansa normaali-ihmisen tulisi näillä oireilla jäädä kotiin sairastamaan eikä olla urhea ja ajatella olevansa se, jonka sormesta jää vesilasiin reikä siellä työpaikalla. Toivon, että jos tämä kulkutauti jotain on opettanut, edes sen.

Rokotteista

Minä en todellakaan ollut ensimmäinen, joka huusi, että rokote mulle heti. 
Päinvastoin. Silloin keväällä 2021 kun niitä alettiin pistää, tietenkin hoitohenkilökuntaan ensin, olin aivan saletti, etten ole sitä ensimmäisenä testaamassa. Sen verran possunuhapiikkiä seuranneesta uutisoinnista jäi huonot fibat. 
Mutta sittemmin seurasin liiankin läheltä koronan sairastaneita, ihmisten keuhkokuvia ja pysyviä arpia, kuulin niitä ei-niin-kivoja-selviytymistarinoita. Mieli muuttui. 
Kun oma aikani silloin vihdoinkin tuli, olin ihan vapaaehtoisesti nostamassa hihaa ylös neulaa varten. Myös toisen ja kolmannenkin kerran.
Samoin tulevana syksynä neljännen, ja todennäköisesti jatkossa vuosittain.

 
Henkilökohtaisesti en näe enää mitään tarvetta pitää hirveitä rajoituksia päällä. Todennäköisesti tauti tulee käymään kaikki läpi jossain kohtaa jotenkin. Toiset mahdollisesti vielä oireettomampana kuin itse olen. 

Jos sitten haluat olla rokottamaton, uskoa anttiheikkilät ja marianordinit, sehän on vain jokaisen henkilökohtainen valinta. Mutta tällä kokemuksella en käsitä miksi kaiken kansan pitäisi kärsiä siksi, että jotkut saavat osoittaa isoilla kirjaimilla omaa itsemäärämisoikeuttaan.

Nämä ovat omia mielipiteitäni, joihin minulla on oikeus. Sinulla on oikeus olla eri mieltä.

(Mutta korona ei johdu insuliiniresistenssistä eikä sitä voida parantaa ajattelemalla positiivisesti....)

Sairaslomasta

Karanteenin päättyessä olen edelleen aika oireinen. Jäljittäjän soittaessa on pakko sanoa, etten ole vielä työkuntoinen, vaikka voinkin hyvin.
Jatkanevat siis kolmisen päivää vielä saikkua, koska en pystyisi tällä hengityskapasiteetilla ja niistämisellä vielä pitämään maskia koko päivää. Karanteenin päättymisestä huolimatta pidättäydyn myös kontakteista, vaikka kieltämättä sormia kutisee päästä mm. kangaskauppaan (!!), kukkapurkkikauppaan ja kirjastoon.

Jos aiemmin olinkin niin voittamattoman kuolematon, mikähän minusta tulee näin piikkien JA sairastamisen jälkeen? Hah! 

Kyllähän tämä vähän jo kyllästyttää.

Koiramaista touhua

Kaverin poika hankki koiranpennun, greyhoundin. Jotta pentu saisi kivoja kokemuksia ja vähän puuhaa, tulivat käymään ja vietiin koko lauma juoksemaan tuohon meidän takapihan joen toisen puolen pellolle. Siellä ei näin talvella ole mitään, koska laidun odottaa kesää ja lehmiä. Mutta lääniä oli useampi sata metriä...

Vitsit, että koirilla oli kivaa. 

Saivat vetää rallia ihan huolella luvan kanssa ja maastoa riitti.

Jälkeenpäin oli aika räytyneitä koiria pitkin keittiön lattiaa. Saatiin juoda kahvia oikein rauhassa, kun pojat ei jaksaneet edes lelulaatikkoa kaivaa.

Hui, Vinskille alkaa riittää ja näyttää sen!

Nää puhuu hienosti koiraa toisilleen.

Spanielipojat kävi trimmissä. Molemmat olivat pikkuhiljaa alkaneet muistuttaa enemmän Moppea ja Rekkua kuin siistiä koiraa, joten tarpeeseen tuli. Ihanaa, miten taitava trimmaaja saa nätisti saksittua molemmista niin kivan näköiset. Otin Boogien trimmisalonkiin mukaan. Tavallaan olisi pitänyt jättää se kotiin, että oppisi siihen, mutta pohdin, että ehkä vähän lyhyempi pätkä kerrallaan, varsinkin ensimmäisellä kerralla, on kivempi. Se siis ei ole ollut vielä yksin kotona. Noita kun on kolme, yleensä otan vain yhden kerrallaan erikseen minnekään.

Lisäksi olin ajatellut ostaa sille uuden pannan ja taluttimen, meidän trimmaaja kun tekee sellaisia. Siihen tarvittiin sovitus, joten pää oli pakko olla mukana. Pöydälle Boogie ei päässyt, mutta muuten sai hörpöttää menemään. Tutustui siinä ohimennen vieraampaan ihmiseen ja sai sovittaa pantaa.

Seuraavana aamuna se oli löytänyt trimmaajan laskun pöydältä ja syönyt sen tuhannen päreiksi. Ilmeisesti kostona siitä, ettei sitä "hoidettu". 😀

Hankikanto.

Ihanaa, kun leudon päivän jälkeen oli napakka pakkanen yöllä.

Käveltiin pitkä lenkki peltoa pitkin itsekin.

Pakko myöntää, että olen päässyt luvattoman helpolla pari talvea. Merlinin turkki on valkoinen ja pehmeä. Jos olisi ns. normaali kurakeli, sen joutuisi pesemään pari kertaa viikossa, ettei kurastaisi koko kämppää. Näin lumitalvina on päästy kyllä normaalipesuilla.

Lomakohde, jonne en enää mene

Tätä aihetta oli pakko vähän pureskella.
Tästä tulee myös täysin kuvaton postaus, pahoittelut.
Kaikista kohteista on ainakin joitain kuvia, mutta ne on ulkoisella kovalevyllä tallennettuna ja juuri nyt laiskottaa niin, etten jaksa alkaa niitä sieltä penkomaan, koska (meidän) Buffaloa ei ole rakennettu älykkäästi, että mitään löytäisi helposti.

Äkkiseltään en keksi kovinkaan montaa kohdetta, josta olisin ollut jotenkin valtavan pettynyt tai kokenut, että mua on huijattu. Toisekseen en koe olevani sillä lailla mikään maailmannainen, että olisin matkustellut äärilaidalta toiselle ja näin voisin olla jotain mieltä....
Ja koska matkustellessa on yleensä lomalla, se tuntuu vaan kivalta, vaikka jotkut asiat ei menisi ihan 100% hyvin. Mutta onhan niitä kohteita, joihin ei hingu uudestaan.

1. Intia Goa

Viikon matka matkatoimiston järjestämänä. Ensimmäistä kertaa ylipäänsä matkatoimiston reissulla, sitä edeltävästi 10 vuotta pelkkiä omatoimimatkoja eli reittilennot ja itse järjestetty majoitus. 
Noh, jo pelkkä lentomatka oli kammottava. En ollut tajunnut, että kotimaisen yhtiön koneessa ei tosiaan aina saa ilmaisia juotavia saati tyynyä ja peittoa edes yönyli lennolla, jos kyse ei ole reittilennosta. (Tämän olisi kuka tahansa osannut kertoa, mutta koska edelliset kokemukset oli all inclusive, en tosiaan osannut moista edes ajatella. Siksi olikin järkytys, etteivät varaa 200 hengen koneeseen kuin suunnilleen 20 peittoa ja tyynyä yön yli lennolle....)

Kohteeseen saavuttaessa se paikallisten miesten riitely kuka viidestä saa kantaa sen ainokaisen matkalaukun (jonka olisimme voineet kantaa itse), bussin ulkopuolella "give me euro", "give me euro" hokeminen ja jokainen jätkä käsi ojossa, vaikka vain yksi kantoi sen laukun. (Taivaan kiitos joku kolikko oli ylipäänsä edes mukana.... En yleensä pidä kolikoita tai edes euroja välttämättä mukana reissussa mutta meille oli vinkattu, että on helpompi vaihtaa käteistä euroa paikalliseen siellä. Ja onneksi joku euron kolikko löytyi ettei pelkkiä 20 euron seteleitä.)

Hotellissa kivikova patja siinä levitettävässä vuoteessa, jossa nukuimme.... Tytöt saivat makuuhuoneen kaksiosta ja heidänkään patja ei ollut mikään pehmeä.

Rannalla rättikauppiaat, jotka tulivat tyrkyttämään jotain eivätkä ottaneet kohteliasta hymyillen sanottua "no thank you" mitenkään hyvin vaan jäivät viereen ruikuttamaan ja selittämään nälkää näkevästä lapsestaan.... joo, pakenin mereen. Kirjaimellisesti.

Toisaalta kadunvarren rättikaupassa lapsi halusi katsoa jotain T-paitaa. Idässä matkustelleena olin tottunut tinkaamiseen, joten kun hinnaksi sanottiin vaikka 100 rahaa, minä nauroin, että "ehei, korkeintaan 20 rahaa" ja kuvittelin, että tästä tämä lähtee ja päädymme johonkin 50-60 väliin ja molemmat on tyytyväisiä. 
Kuvittelin. Myyjä veti porot nokkaan omasta aloituksestani ja käveli pois. Siinä me seisoimme lapsen kanssa, että ei muuten sitten ostettu T-paitaa tästä kojusta.

Jottei pelkkää moitetta: ruoka oli hyvää, hinnat edulliset, hedelmät kadulta ostettuna lähes ilmaisia ja herkullisia, ilma kiva ja hotelli siisti ja hyvä. Loma oli kaikenkaikkiaan kiva, mutta pakko myöntää, että tuossa maassa valitettavasti negatiiviset asiat jäi päällimmäisenä mieleen. 

Intia on maa, jonne pitäisi päästä paikallisen tai ainakin paikat hyvin tuntevan ihmisen kanssa. Jonkun, joka esittelisi ne ihanat puolet.

2. Dubai / UAE

Liittyy suoraan edelliseen: lento Goaan meni silloin Dubain kautta, jossa miehistön vaihto ja koneen tankkaus. Silloin asiaan liittyi tilanne, että Goan kenttä on sotilaslentokenttä ja sinne saa lentää vain arabimaiden (?) kautta. Siis jokin tällainen sopimus, ettei sinne noin vaan Hesasta mennä.
En ole siis käynyt maissa tuolla Emiraateissa, enkä kyllä koskaan menekään.

Lento yöllä, aavikon lämpimät ilmavirrat ravisteli konetta niin, että tytöt itkivät, että me kuollaan kohta kaikki ja itse harkitsin vakavasti viestittäväni pojalle Suomeen missä koirat on hoidossa ja missä pankkitunnukset ym salasanat.... koska olin tyttöjen kanssa pitkälle samaa mieltä.

Miehistön vaihto kesti ikuisuuden. Koneessa oli pakko istua, nukkua ei varsinaisesti pystynyt, koska ne tyynyt ja peitot.... 

3. New York / Manhattan

Jenkkivuoden aikana tehty reissu itään. Se oli vielä aikaa, kun olin kiinnostunut shoppailusta yms.
Pilvenpiirtäjät, asfalttiviidakko, pakokaasut, ihmismassat, kaikki matkojen päässä....

Ei jäänyt sellainen fiilis, että haluaisin uudestaan. Sori mm. se ihana ystäväni, joka pitää kaupunkia toisena kotinaan. Tosin käsittääkseni ei Manhattania, vaan mantereen puolta..... 
Ehkä muuttaisin mieleni, jos olisi tällainen "paikallinen opas", jonka seurassa näkisi muutakin kuin turistihommat.

3b. Lontoo

Niputan Lontoon jotenkin samaan kategoriaan New Yorkin kanssa.
Olin teininä yhden kesän tädilleni babysitterinä. Pikkuserkkupoika oli silloin joku 5-6 v ja tarvitsivat jonkun kuljettamaan kouluun yms. Silloin Lontoo oli huikea! Ja onhan se hieno kaupunki, mutta...

Sittemmin asuin muutaman vuoden Englannissa isän töiden vuoksi, tosin Manchesterin liepeillä. Mutta sukulaisia ja ystäviä kävi luonnollisesti rutkasti vuosien aikana vierailulla ja heidät käytiin tyypillisesti noukkimassa Heathrow'n kentältä. Junamatka pääkaupunkiin ja metro kentälle tuli varsin tutuksi...

Edelliskesän reissu sinne.... noooh!
En tiedä. Liian iso, kaikki liian kaukana. Englantilainen ruoka...  need I say more?

Nähtävyydet upeita, parin vuoden takaa ensimmäinen ajatus oli, että julkinen liikenne on nykyään tosi törkeän hintaista verrattuna siihen, kun olin edellisen kerran siellä ravannut. Pöyristyin totta puhuen siitä, miten kallista oli kulkea metrolla tai bussilla. Kun kaikki on lisäksi kaukana toisistaan, ei hirveästi vaihtoehtoja ollut. Mutta esim. sellaista sight seeing -tyyppistä hupibussiajelua ei tullut tehtyä, koska olisi tullut halvemmaksi hypätä ihan oikean turistibussin kyytiin (ja sitä taas mukana ollut teini ei halunnut). Pystyn hyvin käsittämään, miksi paikalliset fillaroivat joka paikkaan ja arvostin sitä, miten hienoja pyöräteitä oli joka paikkaan tehty.

4. Pariisi

Pariisia mietin pitkään. Mulla on ranskalaisista negatiivinen käsitys. (Mainittakoon, että tämä kattaa stereotyyppisesti ihmiset (miinus yhden tuttavan perheineen) ja lentoyhtiön erityisesti, lisäksi autot....)

Lisäksi niiden surullisen kuuluisa lentokenttä Charles de Gaulle on ehkä pahinta, mitä ihmiskunnalle on tapahtunut matkustamisen nimissä. Onkohan sieltä IKINÄ lähtenyt yhtään matkalaukkua yhtä aikaa matkustajan kanssa, jos sinne osuu koneen vaihto? Meidän Pariisiin jäänyt laukku matkusti Suomeen neljä päivää.

Eka kerta interrailaamassa jenkkisiskojen kanssa. Hankalasti käytettävä metro, jotenkin vaikeasti hahmotettava kaupunki muutenkin. Hienot nähtävyydet ehdottomasti, mutta en tiedä. Järjetön liikenne.

Jälkimmäisellä kerralla miehen kanssa. Edelleen hankala metro, silloin havaittu myös se, että siellä ei hissejä tai rullaportaita vaan matkalaukkua sai kantaa joka pirun kerroksen välin metroa vaihtaessa. 
Ihan jees silloin muuten, kivat nähtävyydet, mutta neljä päivää riitti. Hotelli ok. 

Ranska muuten: taivaallista juustoa (brie) ja tuoretta patonkia. Juu, uppoaa!! 
Ranskassa olisin kiinnostunut esim. Ranskan Alpeista ja maisemista siellä etelämmässä. En välttämättä missään Nizzan rannikolla, vaan etelämmässä, vuoristossa.

5. Saariselkä

Jengi oli ihan liekeissä, kun kerroin, että mennään Saariselälle viime kesänä. (Huono sanavalinta nyt hiljattain sattuneen tulipalon jäljiltä....)
Siellä olleena: miksi? 

Hiton hirveä keskus, oikea betonihelvetti, mitään muuta kuin hotellia hotellin vieressä. Järkyttävä ja sikamaisen kallis kauppa, seuraava sitten suunnilleen Ivalossa (40 km). 
Kävelyreitit Saariselällä liian isolta osin niitä valmiita latupohjia, joita kesäaikaan sanotaan hiekkateiksi. 

Kiilopäällä kauniita polkuja, rauhallista luontoa ja tunturia.
Onneksi asuimme useita kilometrejä sivussa varsinaisesta keskustasta. Ja onneksi autolla pääsi loitommalle, missä oli niitä upeita patikkamaastoja.

Nettikauppa on paras kauppa

Minähän siis, kuten Annukalle tuolla vastasin aiemmin, olen kehittänyt nettiostamisesta taiteen. 
Koetin miettiä milloin olisin viimeksi kiertänyt esim. vaatekaupassa tai peräti sovittanut jotain muualla kuin omassa makkarissa...  

(Ah,  todellakin. Lupasin Ipanalle käynnin Lager 157:ssa joululahjaksi ja sillä reissulla oli pakko sovittaa ihanat lököverkkarit, jotka ostin tosiaan itselle. Sovitus, koska niiden koot olikin kovin suuret ja itselleni normaali M roikkui päällä... )

Minä siis tilaan tätä nykyä lähes kaiken netistä. Koiranruuan haen liikkeestä, mutta niilläkin olisi mahdollisuus siihen, että tilaa ja maksaa netissä ja käy vaan hakemassa. Siitä seuraava hyvä tapa! Niiden pakasteiden niputtaminen koriin ja siitä kassiin ei ole varsinaisesti nautinto....

Olen vihdoin löytänyt jotain, joka on suuressa maailmassa ollut käytössä jo varmasti kaksi vuotta (koska pirun kulkutauti), mutta jota en ole jostain syystä bongannut itselleni tähän mennessä: nimittäin ruokakaupan verkkokauppa!

Oma paikallinen markettini siis tekee keräilyn puolesta. Minulle jäi tehtäväksi tilata, maksaa ja käydä hakemassa. Testasin tämän edellisviikolla, kun mies sai tuon kulkutaudin enkä halunnut lähteä itsekään ihmisten ilmoille. (Kyllä, kotitesti joka toinen päivä nyt reilun viikon ja aina vaan kuolematon ja negatiivinen! ✊)

Tämä nettikauppa toimi kuin vanha junan vessa: loistavasti! Sovittuna aikana olin takaovella ja kiltti myyjä kuljetti eväät siihen rullakolla, kantoi jopa pari laatikkoa autoon puolestani ja sain poistua. Kauppareissuun meni huimat 5 minuuttia. My kind of thing!! ♥ 
Kotona totesin ruokia purkaessani, että kaikki vihannekset oli ensiluokkaisia, ihan kuin olisi takahuoneen varastossa kerättyjä, takuulla kolhimattomia omenoita ja raikkaita appelsiineja. Lisäksi maitotuotteissa oli pitkät päivämäärät ja kaikki oli älykkäästi pakattu niin, ettei ollut muhjuisia banaaneja tai rikkoutuneita munia. (Asia, joka ei ole edes omassa pakkaamisessa aina päivänselvää, kun joskus kiireessä laittaa omasta mielestään fiksusti....)

Kun kerroin tästä "ihmeestä" somessa, sain runsaasti kommentteja ihmisiltä, jotka ovat tehneet sitä jo pitkään. Pääasiassa hyviä kommentteja, kannustavia: "minä laihduin vuodessa 10 kg kun jäi ylimääräiset naposteltavat ja herätteet pois", "minä olen säästänyt vuodessa monta sataa, kun ei ole tullut ostettua mitään hetken mielijohteesta"....  

Mistähän syystä tunnistan itseni vahvasti noista puheista "hetken mielijohde" ja "herkkujen ostaminen"?

Asioita, joita tein itse väärin: tilasin kaksi banaania, kun piti olla kaksi terttua banaaneja. Huppista! 
Hoksasin tilanteen ja tilasin seuraavalla kerralla sentään peräti 5 perunaa. (Ei, enkä saanut 5 kiloa perunoita...)
Ja huomasin toki, että täytyy tosi tarkkaan miettiä mitä tarvitsee, koska seuraavalla kerralla unohdin jotain, mitä olisin kaupassa kierrellessä ostanut vaikkei se lue listalla. Mutta puuttuvien kamojen haku ja muu täydennysostaminen on silti pikkujuttu koko viikon ruokaostoksien rinnalla.

Nettikauppaa olen hyödyntänyt myös muuten. Tilasin Amazonilta koirille kynsileikkurit. Kun kerran sitä samaa jenkkimerkkiä ei tällä hetkellä kukaan pysty tuomaan maahan (olen varta vasten kysellyt eri liikkeistä Pohjois-Suomea myöten), Saksalainen Amazon toimittaa Suomeen ja hinta on kuljetuskuluineen sama. 

Toki ymmärrän ristiriidan siinä, että vanha kunnon kivijalkakauppa tässä häviää. 
Tosin itse en ole vuosiin muutenkaan hirveästi kauppoja nuohonnut, nyt vaan toin ostamisen netistä itselleni uudelle tasolle siirtämällä myös ruokaostokset sinne.

Maksan mielelläni pientä korvausta liikkeelle siitä, että he tekevät keräilyn puolesta. Näkisin tämän asian myös niin päin, että mahdollisesti heillä on jossain vaiheessa mahdollisuus vaikka palkata lisää väkeä, koska niin paljon tilataan, että tarvitaan keräilijöitä. Ehkä.

Kilpailijan kauppa kuljettaa kotiin saakka. Naapurille tuli nimittäin auto pihaan. Lienee mahdollista, että myös toisen kaupan on jossain vaiheessa vastattava kilpailuun näin. Jää nähtäväksi.
Minusta ei ole tällä hetkellä hankalaa käydä hakemassa ostoksia kaupalta, varsinkin kun ajankohdan saan valita. 

Ainoa varsinainen kehitysasia, jota eivät pysty toteuttamaan, olisi minusta se, että voisin toimittaa sinne omat kestokassini, joihin keräilisivät. Nyt pahvilaatikoiden kuljettaminen kierrätykseen tuntuu vähän tuhlaukselta. Mutta hygieniasyistä se ei tietenkään onnistu. Ja nuo pahvilaatikot toimivat keräilyssä ja pakkaamisessa varsin hienosti.

Huonekasvi-intoilu

Kuten ehdin aiemmin kertoa, tein tässä jälleen pari yövuoroa. Edelleenkään eivät ole kyllä minua varten ja huokaan tyytyväisenä, kun seuraavaan listaan niitä ei suunnitella. Nukkuminen yöllä, omassa sängyssä, kotona, on vaan niin kivaa!

Edellisessä työpaikassa tein vuosia sitten öitä aika säännöllisesti, ja silloin tein hullun havainnon, että yövuorot eivät sovi minulle myöskään lompakon vuoksi. Selitän: yövuoropöhnässä mikään ei maksa mitään ja millään ei ole juurikaan väliä. Sellainen iloinen nousuhumala-fiilis, vaikka kyse onkin lähinnä krapulapäivästä. Ja järki on ihan jäässä. Sitä ei ole. Yhtään.

Lapset (tytöt!) oppivat tämän hyvin parin kerran jälkeen. Kun pyytää äitiä viimeisenä nukkumispäivänä mukaan ostamaan "ne yhdet ihanat farkut", voi kotiin päätyä kohtuullisen kokoisen kassillisen kanssa ja äiti korkeintaan ällistelee muutamaa päivää myöhemmin missä riivatussa sen rahat taas on. Ja teinillä on kaapit väärällään uusia kuteita!

Sittemmin valvoin yhden kaverin kanssa ja huomasimme molemmat shoppailevamme yökaudet kaikenlaista turhaa krääsää - ihan vaan, koska voi, ja koska on halpaa. (Eikä edes ollut, mutta kun mikään ei maksa mitään riittävän väsyneenä.....)  Parhaat ostokset olen kuitenkin oikeasti tehnyt yöllä, kun ostin viidelle hengelle lentoliput jonnekin kauas... mikä lie tuntihinta tai muu alennus osui kohdalleen.

Aasinsiltana siis näihin öihin.

Aasinsilta,

en voinut vastustaa kuvaa.... 😂

Olen jo jonkin aikaa pohtinut haluavani pari uutta viherkasvia. Minkälaisia, sitä ajattelin siinä yön pimeinä tunteina googlata. Ja törmäsin erilaisiin orkideoihin. ♥

Minulla on muutama isohko orkidea. Parikin niistä olen tuonut ihan silloisen Eviran luvalla Thaimaasta, ja ne kukkivat lähes vuosittain ja ovat kauniita. Googgeli vaan esitteli sitten vielä erilaisia kasveja ja vähän tuppasin innostumaan. Tällainen keltainen Vanda on siis se "poikanen", joka meillä on ollut nyt muutaman vuoden ja kasvattanut melkoiset juuren, muttei vielä lisää lehtiä. Ja oikeastaan vasta nyt tajusin, ettei se välttämättä viihdykään kookoskokkareissa umpinaisesa purkissa, vaan haluaisi olla kiinnittyneenä johonkin runkoon ja roikottaa juuriaan ilmassa, kuten kuvassa. 

Hmmm. Mitenhän sellainen karkealla kookoksella päällystetty tukikeppi, joita köynnöskasveille myydään? Mahtaisiko se voida kasvaa sellaisessa?

Kuva Plantagen: Vanda orkidea

En sallinut itseni tilata yhden ensimmäistä kukkaa minkään postin kuljetuksen kautta. Päätin, että on pakko ajaa varta vasten jonnekin liikkeeseen niitä ihmettelemään (ja selvittämään niiden vaatimuksia), mutta olipas ihan mielenkiintoista lukea blogeja ja kertomuksia erityyppisten orkideojen kasvatuksesta.

Jotain vihreää pitäisi siis saada. Makuuhuone on jotakuinkin pohjoiseen, joten ainakaan orkideaa sinne on turha laittaa. Toisaalta hylly ikkunan pielessä edellyttäisi kuitenkin vähän roikkuvaa kasvia....

Sain noin vuosi sitten Kilpipiilean alun yhdeltä kaverilta ja se on kasvanut hienosti. Se lienee jokin vanha perinnekasvi, näin ainakin ymmärsin. Helppo kuin mikä.

Kuva Plantagen; kilpipiilea

No, tuosta voisin nipistää pari alkua uuteen purkkiin ja laittaa makkarin hyllyyn. Mutta kun mieli tekisi jotain uutta!

Kyttäilin myös facebookin huonekasviryhmiä, mutta ihmiset siellä oli niin viisaita ja kokeneita, tuli alemmuuden tunne. Eikä se ollut mikään kirpputoripalsta. Mistähän jengi hankkii uusia kivoja pistokkaita?? 

Kuva Puutarha.net

Jotain vähän tämän suuntaista tavallaan havittelen. Ja sitten taas en. Ei ehkä ihan noin runsasta, mutta tuo puun oksa on hauska....  Olisi sitä paitsi hauska opetella tekemään jotain amppeleita....

Näin tämä homma sitten lähtee ihan laukalle! Kokedama jollekin kasville ja roikkumaan..... juup, näen jo itseni kiukuttelemassa noita sammalpalloja ja kanaverkkoa. 

(Huomatkaa, etten sentään alkanut pohtia rupeaisinko veivaamaan makramea. Onneksi tiedostan väsyneenäkin omat rajani... Tirsk!!)

Kuva Kukkakauppa Opuntia: Kokedama

Olenhan jo sentään hankkinut tänä talvena kaksi kasvilamppua, joista toinen, kuistilla oleva, on vaaleanpunainen ja tekee kuistista vähän Hollantilaisen kannabis-kasvattamon oloisen, ja valaisee kuitenkin pääasiallisesti sitruunaa. 

Edellisen kerran kun innostuin jostain näin, kyse oli ilmakasveista, tillandsioista. 
Niitä on edelleen kolmessa eri lasipallossa ikkunoilla ja minusta ne ovat aika viehättävä sisustuselementti. (Kuulostipa hienolta....) Ja ennen kaikkea, koska ovat helppohoitoisia, mikä ettei. 
Suihkuttelen kyllä kasveja muutenkin lähes päivittäin, joten se ei ole ongelma. Muuten erilaiset kastelutavat (upottaminen, kylvettäminen, normi kastelu) sitten taas ovat työläämpiä.

Lisäksi lukemalla erinäisiä juttuja olen saanut ideoita mm. mullattomaan kasvattamiseen. 
Tähänkin asti olen tykännyt orkideojen kanssa eniten kookosrouheesta ja pikaisella kyselyllä selvisi, että mokomaa rouhetta myydään matelijoiden terraarioihin! 😳  Ja minä olen jo pari vuotta surrut, että se on niin hirveän kallista, jos tilaa Amazonilta tai Kiinasta....   (Missähän on lähin sellainen eläinkauppa, joka myy matelijoita?)
Nyt opin, että kookokseen voisi lisätä seramista, eli jotain leca-soran tyyppistä savea ja lisäksi kaarnaa. Nuo kaikki pidättävät vähän vettä ja kasvien kerrotaan viihtyvän erinomaisesti. Eikä enää vuosittaista mullanvaihtoa.

On lähes vaarallista päästää minut useaksi tunniksi lukemaan blogeja ja kirjoituksia erilaisten kasvien hoidosta ja puuhailusta niiden kanssa. (Rauhallinen yö!)

Toivottavasti herään ja olen unohtanut pahimman intoni. (Jos edes nukkuisin....)