lauantai 2. lokakuuta 2021

Ruskaretki: Paimion luontopolku

Kaunis lauantaiaamu ja hyvin nukuttu yö takana. Miksipä ei, kun mahdollisuus on.
Paimiossa on kiva luontopolku, jossa laavu ja näköalatorni matkan varrella. Tornista vaan ei harmi kyllä enää näe juuri muuta kuin männynlatvoja, metsä on kasvanut sen verran ympärillä.

Mutta ajatus oli, että siellä saattaisi olla edes jotain ruskaa.




Suo oli kyllä kaunis väreissään.
Eihän niitä kuviin saa koskaan aitoina...


Polut ovat helposti kuljettavia, vaikka sai siellä jalkoihinsa katsoa.

Yhdessä kohtaa on pieni suojoki, jonka yli on tehty pieni silta. Jostain syystä pentukoira sai päähänsä, että hän ei menekään siltaa pitkin, vaan loikkii mättäältä mättäälle, ja ennen kuin ehdimme kissaa sanoa se oli tehnyt pantteriloikan suossa kelluvalle turvemöykylle..... joka ei tietenkään pitänyt yhtään jalkojen alla. 
Hirvittävää polskimista sillan ali ja autoin niskasta toiselta puolelta ylös. Rapanenäinen pikkukoira oli hämmentynyt: miten tässä nyt näin kävi. Puolimatkaan siltaa kannettiin, sitten näytettiin, että katsos, tämä kantaa....

Onneksi sillä on kaksinkertainen turkki, eli ei kastunut pohjia myöten. Säikähti varmasti sillä hetkellä, mutta oli muutamaa metriä myöhemmin jo taas menossa kohti suolätäkköä. Tämä oli nyt toinen kerta, kun se loikkaa jorpakkoon tajuamatta, että siellä joutuu uimaan. Tosin molemmilla kerroilla tästä on selvitty hillittömällä pentuhepulilla: sen jälkeen mennään aivan viivana niin paljon kuin tassuista irtoaa.

No, ei taida arastella vettä tämä.



Moinen nähtävyys löytyy myös matkan varrelta.
Tuo oli vähintäänkin outo.
Aika hieno itse asiassa.



Lisäksi sota-ajan vanha korsu, joka on restauroitu.
Periaatteessa, jos haluaisi, tuolla saisi yöpyä.



Tosi kiva retki. Mentiin rauhassa pennun tahtiin. Syötiin eväitä laavulla (ei yhtään kuvaa....) ja ihmeteltiin vähän milloin mitäkin variksenmarjaa.
Onneksi meillä on sen verran aikainen aikataulu aina, että lähdetään suunnilleen ennen kuin niin sanotut normi-ihmiset on aamukahvinsa juoneet. On kivaa, kun ei ole takana tai vastaantulijoita.

perjantai 17. syyskuuta 2021

Paikallisretkiä

Kannatti avata suunsa töissä ja pohtia olisiko ihan lähiseudulla jotain kivoja paikkoja, joihin voisi tehdä retken vaikka vaan työpäivän jälkeen. Samantien  työkaverit suositteli muutamaakin paikkaa, kirjaimellisesti ihan lähikulmilla.

Tiistaina heitin miehelle viestin töistä lähtiessä, että "olisko kahviretki mitään" ja kun pääsin kotiin, kaikki oli pakattu valmiiksi ja lähdettiin samantien. Kaarinassa on Vaarniemen luonnonsuojelualue, jossa oli valtavan hienot kalliot ja kahvipaikka. Siellä on myös pidempi luontopolku, jota emme kävelleet, mutta teimme kuitenkin lenkin metsässä ja kallioilla.



Tiettävästi 260 askelta.
Minä en laskenut, toiset kävelijät kertoivat.



Vaarniemen huipulla on myös näköalatorni, josta kuulemma näkee hienosti pitkälle merelle. Harmi kyllä siellä oli myös isot kyltit varoittamassa maa-ampiaisista, joten kiersimme tornin loitolta. Laavulla sen sijaan oli hyvä paikka juoda kahvit parin keksin kanssa.
Koirista Bono jäi kotiin, koska se jostain syystä ontui toista etujalkaansa juuri kun tulin kotiin. Mitään se ei kosketukselle aristanut, mutta ei kävellyt hyvin. Jäi lepäämään ja olikin tohkeissaan lähdössä lenkille kun palattiin.
Myöhemmin selvisi, että sillä on peukalon kynsi lohjennut pitkittäissuunnassa. Minne lie juuttunut kiinni? Ei hidastanut tahtia enää muutaman tunnin päästä yhtään.




Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Menemme uudestaan, kun pentu on kasvanut sen verran, että pystyy kävelemään muutamaa kilometriä pidemmän keikan.

Tammireitit pitää sisällään myös tämän paikan. 

Koska olin muutaman päivän vapailla ja halusin ne vapaat myös pitää, suunniteltiin joku toinenkin retki. Miehen sairaslomasta täytyy ottaa sillä lailla kaikki irti, että harvoin pääsemme minnekään lähtemään arkena varsinkaan aamusta.

Perjantaiaamun retkikohteeksi valikoitui Ruissalon Kuuvannokka.
Varsin kauniit kalliot, jotka ovat todennäköisesti mielettömän kivat kesäpäivänä. Siellä oli jos minkälaista soppea ja koloa, minne voisi asettua kirjan ja eväiden kanssa, valinnan mukaan aurinkoon tai varjoon. 








Myös Ruissalossa oli luontopolku, jota kävelimme pienen matkaa. Jälkeenpäin löysimme myös kartan, jossa reitistöä oli esitelty enemmän. Aika pitkä lenkki siellä olisi käveltäväksi, mutta varmasti kaunis. Tuo on tosi kaunis saari kaikenkaikkiaan. Minusta oli aika mieletöntä ajaa sitä Ruissalon puistotietä, kun koko 12 kilsan matkan ajettiin tammikujassa.

Kävimme myös toteamassa, että se Suomen suurin siirtolohkare "Kukkarokivi" löytyy retkeilyalueen reunalta merestä, mutta sinne emme kävelleet, koska pentu oli juuri nukahtanut autoon kun siirryimme parkkipaikalta toiselle muutaman kilsan välin. Toisen kerran siis sinnekin.

lauantai 11. syyskuuta 2021

Arkea, pentuarkea, syksyä

Niputin otsikkoon (mielestäni) kaiken oleellisen juuri tähän hetkeen. 
Sarjassamme sekalaista soppaa siis.

Pentuarki on alkanut kivasti. Koirat tulevat hyvin juttuun, tutustuminen kesti n. 30 sekuntia, ja varsinkin tuo junnu on ikionnellinen saatuaan "oman vinkulelun". Nuo nuorimmat vääntävät päivittäin joka käänteessä, leikki on aika ajoin äänekästäkin, mutta Merlin on kyllä luonteeltaan niin taitava ja puhuu koiraa aivan täydellisesti. 

Sanoinkin trimmaajalle, että jos saisin valita (ja mahtuisi, ja, ja, ja....), ottaisin Merlinin jälkeläisen heti, jos voitaisiin taata, että sen luonne periytyy 100%. Sen emä oli oma suosikkini kasvattajan koirista ja se on leikittänyt aikanaan täti-koirana meidän Bonon ja sen jälkeen useammankin pentueen ennen näitä omia pentujaan, eikä suotta.



Myös setäkoira-Bono on ihan ok penskan suhteen. Heiluttaa häntää ja lähtee joskus vähän leikkiin, mutta on kuitenkin se arvokas vanha setä, joka vaan lähinnä katsoo päältä kun nuoriso riekkuu.

Mies kävi pienessä suunnitellussa päiväkirurgisessa operaatiossa ja on nyt saikkarilla muutaman viikon. Penskan muutto osui sikäli hyvään aikaan, että ehditään vähän rauhassa siirtää sitä harvempaan ruokailuun (4 → 3) koska työvuorojen takia kukaan ei täällä päivisin ehdi käymään....
Sisäsiisteyteen pyritään, mutta sen suhteen eletään jälleen aikaa, jolloin pyyheliinoja on lattialla ja niitä pestään alvariinsa.


Mun vauvat ♥

Vanhempien luvalla myös kuva Hillasta


Boogie the Wookie
(Alunperin nimeksi piti tulla Chewbacca...)


Parhaat kaverit

Pihalla olen saanut jotain aikaiseksi. Miehen operaation takia täysi ponnistelukielto, joten mitään raskaampaa ei voi teettää. Mutta pystyy sitä itsekin, vaikka tämä vanha merenpohjan savi tässä pihamaassa ei tosin ole niitä helpoimpia.
Kukkapenkkeihin ostin muutaman kukkasipulin....  siis lähti ihan lapasesta, kun Tokmannilla oli isoja säkkejä halvalla. Sulo Vilen minussa lähti lentoon ja totesin kotona, että sipuleita on sellaiset 500 kpl.... (Osa on hyvin pieniä, kuten krookuksia ja lumikelloja, skilloja yms.) 
Joten kevättä odotellessa! Viime keväthän vähän aiheutti pettymyksen, kun pihassa ei kasvanut kirjaimellisesti yhtään mitään. Ensi keväälle vähän muuta.... (paitsi jos myyrät ja kanit ja peurat...)

Tilasin alkukesällä punaisen viiruhelpin ja elefanttiruohon. Ne elivät purkeissa kesän ja havahduin (liian myöhään), että ne kuuluisi istuttaa syksyllä maahan, jotta ehtivät juurtua ja talvehtivat. 
Sain useita varoituksia olla laittamatta niitä minnekään pihalla, koska kuulemma leviävät kuin rutto.
Jää nähtäväksi.
Helpi päätyi aidan viereen. Tein tarkoituksella ison kuopan, jotta sillä olisi tilaa levitä, ja varsinkin, että siellä olisi kunnon multaa juuristolle sitä talvehtimista ajatellen. 
Minusta tuo punainen väri oli kaunis. Meillä oli vihreä viiruhelpi aikanaan edellisessä kodissa, mutta se ei oikein ottanut kasvaakseen. Siihen taisi päästä liikaa nurmikkoa kilpailemaan elintilasta, koska en osannut suojata sitä. Eihän tätäkään sen kummemmin ole suojeltu, mutta ainakin tuo kate vähän hidastaa tavisruohon leviämistä.


Kuten sanottu, mies on ponnistelukiellossa, ja allekirjoittanut meinasi jo hermostua kun kaikki asiat on kesken ja tekemättä.
Joten kuinka monta äreää ämmää tarvitaan kaivamaan saveen kuopat portin pylväille? 
No, aika badass-fiilis siitä tuli, kun totesin, että minähän pystyn. 😁

Hirmuinen mittailu oli pylväskuoppien suhteen, koska portin mitat ovat yhtä, ja totuus itse asiassa toinen. Portin mitoissa ei oltu otettu huomioon saranoita tai keskelle tulevaa lukitusta. Nehän leventävät yllättäen yli 15 cm kokonaisleveyttä. (Mikä oli hyvä juttu huomioiden, että muuten olisi pitänyt alkaa sirkkelöimään asfalttia....)


Tadaa!!!

Kun portit on valettu ja saadaan aidan linjaus tuohon vasemmanpuoleiseen tolppaan, istutan elefantin siihen pylvään juureen. Ajattelin tehdä samalla tavalla kuin helpin kanssa, että iso kuoppa ja runsaasti katetta. Siinä nurmikon reunassa se sitten saakin levitä, pystyyhän ne pitämään kurissa leikkurilla...

Kesänaapurit, eli kyyttölehmät ovat olleet ilonamme tuolta heinäkuun alusta lähtien. Alussa niitä näkyi lenkkipolun varrella, olivat aika arkoja ja ihan yhdessä kasassa.
Sittemmin rouvat tottuivat ympäristöön ja alkoivat vaeltaa enemmän ruuan perässä, ja niitä oli meidän tontin perällä olevan joen toisella puolen. Yhteensä lehmiä oli ehkä 25-30 ja kulkivat aamulla yhteen suuntaan syöden, ja hakeutuivat sitten vähän takaisin aina märehtimään ja levolle.
Hassuinta oli heinäkuun lopulla ja elokuussa huomata, miten vasikat olivat kirjaimellisesti kesälaitumilla. Ne eivät välittäneet sähkölangasta, vaan painelivat sen alta viereiselle kaurapellolle.....  pari äitilehmää meni sittemmin perässä.

Tunsin itseni toki naapurikyttääjäksi, kun katselin lehmiä aika ajoin jopa kiikareilla. 😁
Sittemmin lehmien omistaja kävi ohjaamassa niitä laitumella eteenpäin ja ovat nyt pois meidän tontin kohdalta, mutta aamulenkin varrella oli muutama rouva ihan hiekkatien vieressä.
Ihanan sosiaalisia ja uteliaita ovat, tulivat välittömästi langan viereen, kun kuljin siitä ohi eivätkä välittäneet koiran haukkumisesta mitään.



Toisen naapurin heppaset ovat myös tulleet lenkkireitin varrelle. Pari shetlanninponia ja luulen tuon isonkin olevan poni. Kauniita, uteliaita ja reippaita. 
Näitäkin on valitettavasti haukuttu, ja itseäni huvittaa eniten tässä se, että me muutettiin maalta kaupunkiin ja nyt naapurit ovat tällaisia! Selkeää kaupunkilaisporukkaa.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Yes Sir, we can Boogie

                                                     

Waterfox Kissed by Boogie

Tilannehan oli siis viime vuonna se, että meille oli tilattu pentukoira. Mutta koska korona.... (että voi ihmistä tympiä aloittaa mikään näin...), astutusreissulle ei voinut lähteä. Uros oli siis ulkomailla.

Halusin pennun nimenomaan tältä nartulta, meidän Edun kasvattajan nuorimmalta, kutsumanimeltään Jazi. Jazissa oli jokin pilke, johon ihastuin. Muistan edelleen kun tapasin koiran ensi kertaa ja ajattelin heti, että tältä haluan joskus vielä pennun. Lisäksi pidin muutenkin itsestäänselvänä, että meidän tolleri tulee tältä kasvattajalta.
En ole koskaan ollut erityisemmin narttukoiria ihaillut ihminen, meillähän on ollut (sterkattu) Mummokoira ja sen jälkeen vain poikia. Minä kun en kestä sitä narttujen juoksua ja PMS:ää ja muita ihmeellisiä hormonivaivoja. Urokset on vaan niin paljon helpompia. Mutta Jazissa jokin sytytti....

Kuten sanottu, vuosi sitten ei pentuja tullut, ja meillähän tuli sittemmin Merlin, meidän "vahinkopentu", valkoinen patikkakoira, joka on huikea tyyppi. Mutta Jazi saatiin siemennettyä tänä vuonna ja päätimme, että kaipa tänne sitten mahtuu.

Joten: Tervetuloa taloon Boogie! 
(Mikäpä muukaan se voisi olla perheessä, jossa vanhin on Rock 'n' Roller ja emä on Jazi? 😁)

perjantai 27. elokuuta 2021

Erilaisia kävelylenkkejä

Kesän aikana olen oikein erikseen pistänyt silmälle näitä erilaisia lenkkireittejä ja mitä niiden varrella näkyy. Tässä yhteydessä en puhu noista patikkalenkeistä, vaan ihan "kaupunkikävelyistä". Meillä on ollut kotona sisäpiirivitsi, että lähdetään city-urbaanille kävelylle.... koska asumme kuitenkin aivan maalla. Että asfaltti on sillä lailla uusi juttu koirille, jos sitä pitkin kävellään.

Luonnollisesti ihan omilla hoodeilla on myös kivoja reittejä, ja jostain syystä meidän koirat on ottaneet Vähäjokipolun lempi-iltalenkikseen. Vähäjokipolku on kehitetty jollain EU-rahalla, ja meistä se on varsin hieno. Hiekkatietä on ehkä 1,4 km, kiemurtaa joen vartta pitkin. Se tuntuu olevan hyvin suuressa suosiossa monien paikallisten ihmisten silmissä. Ainakin siellä riittää liikennettä. 

Vähis loppuu ihan "isolle tielle" eli kaupungin läpi kulkevalle kadulle. Siitä kun jatkaa tien yli ja vähän talojen ohi, päätyy Jokipuistoon, jossa on puolestaan myös uudehkot hiekkatiet ja -kentät, lisäksi padel-kentät ja muita vapaa-ajan harrastuspaikkoja. Lisäksi jokeen on tehty yhdessä kohtaa pieni silta saareen ja lisäksi pari laituria, joista voi helposti lähteä vaikka kajakilla tai sup-laudalla melomaan jokea pitkin.


Siirryttäessä Jokipuistoon voi kävellä rautatiesillan ali.


Kohiseva on nimensä mukainen nyt sateiden jälkeen. 
Pieni "putous", joka kyllä tuntuu virtaavan hyvin reippaasti.
En menisi siitä kajakilla.


Täällä on ollut saviteollisuutta ja tiilitehdas (joka harmi kyllä on purettu).


Ihania pihoja ja taloja matkan varrella.


Hetki kesässä, jolloin rentun ruusut olivat hauskimmillaan.



Reitti kulkee joen vartta. 
Parissa kohtaa näkee sitten tämän kaupungin maalaisuuden eli pellot hyvin. 

Meiltä kävellessä tuo reitti ympäri siten, että palaamme yleensä kaupungin "läpi" eli ainakin osin ihan pyöräteitä pitkin, saa kivan tunnin lenkin, ja tarpeen tullen voi vaikka ostaa jäätelön matkalla. 

*****

Vietimme yön Jyväskylässä kesälomareissulla. Tourujoen varrella meni kiva polku, ja luontopolkukin, joka vaan harmi kyllä oli koirilta kiellettyä aluetta. Kävelimme sitten pidemmän kaavan mukaan.




Harmi, etten saanut tästä kuvaa auringonvalossa.
Talo oli aivan suunnattoman kaunis!



Hautausmaan muuri oli vähintäänkin hieno.




Miten kivaa, että alueita kehitetään viihtyisiksi ja ihmisiä varten.

Ottamatta mitään kantaa politiikkaan sinänsä, minusta on kyllä hienoa, että EU-rahaa on pystytty jakamaan tällaisia hankkeita varten. Erityisesti nyt epidemian aikana, kun ihmiset on aivan eri tavoin sidottu pelkästään siihen omaan paikkakuntaansa, on hienoa, että ympäristöistä tehdään houkuttelevia ihan jokaiselle.

Täytyy toivoa, että viihtyisyyden lisääntyminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että esim. jotkut tahot ottavat alueen henkilökohtaiseen käyttöön ja alkavat häätää sieltä muita pois. Onhan näitäkin aina joskus saanut lehdistä lukea. Ainakin meillä Vähäjokipolku toimii myös oikopolkuna kaupungin laidalta toiselle, jos liikkuu jalan tai fillarilla. (En osaa sanoa voisiko skuutilla mennä hiekkatietä pitkin....)

torstai 19. elokuuta 2021

Sisustuksellisia juttuja, syksy tulee

Meillähän ei ole vielä keittiössä valoja. 👀
Muutto oli keväällä ja kesän valoisat ajat edessä. Sitten sähkömies kävi asentamassa kaikenlaista muuta ja ledilistojen laittaminen vaan jäi. (Totuuden nimissä sähkäri jäi pohtimaan jotain ja minua alkoi tympimään se, ettei homma etene vaan aika käytettiin kahvin juomiseen enkä pyytänyt häntä enää tulemaan....  joten ihan peiliin katsomisen paikka.)

No, tässä eräänä aamuna heräsinkin jälleen aamuun varhain (työaamu) ja kas: viideltä ei ole ihan niin valoisaa kuin koko kesän on ollut. Pirskatti. Valot olisi saatava.
Olisikin niin yksinkertaista. Mikä olisi ja milloin? 😁

Tiedostan hyvin, että meillä minulla on ärsyttävä tapa aloittaa jostain, jättää kesken ja aloittaa sitten uudesta paikasta. (Kun remonttia pitäisi tehdä kolmessa kerroksessa ja tekijöitä on yksi tai kaksi, tuntuu olevan tuhoon tuomittu juttu.) Olen itse lyhytjännitteinen ja idearikas, ja koska vain niin paljon ehtii tekemään, aika ajoin jotain on aloitettu ja sitten jää kesken. 
Niinkuin nyt vaikka keittiö.

Meillä siis jäi keväällä/alkukesästä loput sähköjutut (eli ne valot) tekemättä ja sähköjohdot roikkumaan rumasti katonrajaan ja tuonne kulmaan. Sitten tuli kaikenlaista muuta..... 
Mutta tilasin Espanjasta netin kautta mielestäni hirveän hauskaa Portugalilaista kaakelia imitoivaa tapettia ja se istui meidän mielestä tuohon hellan taakse kuin nenä päähän. Lisää vähän tätä musta-valkoista tunnelmaa ja tuo särmää muuten hyvin pelkistettyyn keittiöön. Tuohon hellan taakse tulee vielä lasilevy tapetin peitoksi, jotta se on helppo pyyhkiä esim. rasvaroiskeista. Se saadaan jo ensi viikolla.

Kun keittiötä alettiin laittamaan, "hoksattiin" (lue: otettiin silmä käteen ja tajuttiin, että ne on levällään) nuo tyhmät johdot. No, rautakaupasta listaa, jonka sisälle johdot piiloon, sitten vielä koristelista ja voila. En edes sano, että helppo nakki, koska en työtä tehnyt. Lopputulos kuitenkin kiittää. Erityisen innoissani olen tuosta mustasta kattolistasta. (En olisi nähnyt tämän tulevan saati itseni sanovan näin....)

Lattiasokkelit on sentään valkoiset (niistä ei kuvaa), mutta jossain vaiheessa tuonne kaapin taakse (näkyy kuvassa huonosti, ihan oikea reuna), tulee mustasta levystä hylly vaikka viinipulloille tai tyhjille mehupulloille, koska kolo on juuri sen levyinen.


Koska syksyn sateet tuntuivat alkavan, oli pakko pelastaa kaktukset sisälle hukkumasta. Jätin ne nyt alkuun tuohon kuistin ikkunalaudoille, koska todennäköisesti nauttivat vielä valosta ja viileistä öistä. 

Salon ja Suomusjärven välillä Kiikalassa on arboretum, jossa mies on istuttanut näitä tavallisia kaktuksia ihan maahan ja ovat selvinneet siis hyvin Suomen talvista ja kosteudesta. Pidin asiaa tosi ihmeellisenä. 
Toki hiekkamaa ja hyvin kallistettu paikka, ettei juuret mätäne, mutta en ollut edes ajatellut, että kestäisivät moista. 
(Ei tarvitse kokeilla meidän vanhassa merenpohjassa. Maa on sinistä savea kun pintamullan kaivaa pois....)

Koska valoja ei vielä ole. Tai on, tylsä kattolamppu.... 
Polttelen sitten kynttilöitä. Olen vähän levitellyt erilaisia tuikkukippoja pitkin ja nautiskelen tuosta lämpimästä valosta iltojen pimeydessä. 

Aika ihanaa loppujen lopuksi, että tulee syksy ja tunnelmalliset (sateiset) illat....


Piti laittaa tuikut itse asiassa puuhellalle.
Mutta.

Jos nostan sytykekorin ja nuo pikku-polttopuut lattialle puuhellan viereen,
meillä asuu sellainen tyyppi, joka nakertaa noita keppejä. 
En jaksa juuri nyt sitä puusilpettä koko kämpän täydeltä....



Saimme isältä tällaisen tarjoilukärryn.

Se on ollut heillä vuosia pihan sivupöytänä, ja meilläkin se vietti kesän kahden riipputuolin välissä apupöytänä. Siihen oli hyvä laittaa vaikka kahvikuppi. En vaan raaskinut jättää sitä pihalle talveksi, joten toin sisälle. (Isällä oli lämmin varastotila, meillä ei.)
Toistaiseksi istuu ihan kivasti tähän olkkariin, vaikka onkin vähän reilun kokoinen.
Päällä on nyt miehen vuosia vuosia sitten saama hieno shakkilauta, josta toinen kuningas on katkennut ja makaa kuolleena aina. 😁   Pysyvä shakki matti.
Alahyllyllä oli viini/pulloteline, johon tuuppasin nuo pari punaviiniä, jotka ovat olleet jossain kaapin nurkassa keväästä saakka. Ehkä syksyn tullen tulee avattua taas punkkupullokin.

Unettomuus

Koko Suomi leipoo  tietää miten pitäisi nukkua.  Pahinta on ihmiset, joiden mielestä nukkumattomuus on valinta. Että pistät vaan sen pään ty...